Minusta tässä on rehellistä puhetta, joka kannatta lukea
https://www.kotimaa24.fi/blogit/korttireformaatio-osa-2-minua-ei-todellakaan-rakastettu-liikkeeseen/
Kirjoitin samasta asiasta tänne, muttei siitä jutusta oikein tykätty. Rehellisesti puhuen, kyllästyin etsiskelemään niitä körttejä lähisukulaisista. Suomi on niin pieni ja suomalaisia niin vähän että löytyyhän semmoisia. Ensin alkoi puvun kantaminen juhlilla tuntua vilpiltä, suoranaiselta synniltä. Eihän äidilläkään ollut körttipukua, ei mummollakaan, veisailkoot vaikka kuinka juuri siikkareita. Ja kun ollaan kaupunkilaisia monessa polvessa pitkälle taapäin, niin mikäs talonpoikainen sitä esittää olevansa.
Ymmärrän, kuten totesin, kuinka järkevää on järjestää sukutapaaminen juuri Herättäjäjuhlien yhteyteen. Ei tarvita majoituskysymyksen ratkaisua, ja ruokailukin on järjestyksessä. Ohjelmaa saadaan helposti: Pidetään sukuseurat. Näin kai itse menettelisin.
Mutta: Ikävä juttu. En muista mitkä juhlat olivat kyseessä kun todella koin hieman samaa kuin konfirmaatiomessussa: Mitä minä täällä teen? Enhän minä mene vieraitten ihmisten hautajaisiin enkä häihinkään, vaikka esimerkiksi vihkiäisissä pappi kysyy parin aikeita "tämän seurakunnan läsnäollessa". Ja kun vielä on niin että minusta on kiva liikuskella yksin ihmisjoukossa, lapin vaelluksilla kulkea vaiti, kuunnella niitä luonnon ääniä ja ihmisten juttelua. Samoin isoilla juhlilla en kaipaa semmoista, että herkeämättä roikkuisin tuttujen seurassa. Nähdään, vaihdetaan kuulumiset ja sitten taas jatketaan matkaa, istutaan penkin päähän ja veisataan.
Kuuntelin kai neljännen kerran kuulutusta, joka kutsui sen ja tämän ja tuon suvun jäseniä sinne tänne ja tuonne.
Niistä tuli sitten toiseksi viimeiset juhlani. Yritin vielä kerran, mutta menin hommiin sinne ensiapuun ja Vantaan juhlille lunastin paikkani ilmoittautumalla talkoolaiseksi jo lähtökohtaisesti.
Herännäisyys alkoi kaivertua mieleen perinnejuhlana ja tradition ylläpitona jolle totta kai on oikeutuksensa, mutta johon toisia kutsutaan melko ulkokohtaisesti.
En usko mihinkään "joukkoon rakastamiseen" vaikka esimerkiksi Pena on ollut minua kohtaan äärettömän hyvä silloin, kun olin melkoisissa vaikeuksissa. Siinä nyt on hyvä ja ystävällinen ihminen, joka mahdollisesti sattumoisin kuuluu johonkin herännäissukuun tai sitten ei. En ehkä niin kaipaakaan semmoista, menen jos olen mennäkseni, muttei tunnu oikein miellyttävältä kokea olevansa ihan ulkopuolinen.
Tuohon nyt olisi riittänyt sen kuuluttelun jättäminen juhlalta. Voi kai sukukokoukset sopia toisinkin?