Nuoruus ja hulluus, tai ehkä se onkin viisaus ?

[Viisveisaaja]

Pitänee laittaa uusi aloitus, kuten varmaan kaikki me skrivailijat jotka bamistaan täällä enempikin?

Nuoruus vois olla miete mitä fundeerata, kun tääkin foorumi silloin kun tulin tänne oli ihan nuorten täyttämä.
Eikö ollutkin?

Nyt tänne skrivaa me pikkasen ja enempi vanhemmat.
Ylläpitäjätkin taitaa olla vanhuksia, vaikkakin nuorekkaita rakkaita, kun antaa tilaa nuoruudelle ja hulluudelle.

Nuoruus ja hulluus ja viisaus taitanee kulkea käskädessä, mitä itte ajattelen.

Nuorena oli intoa ja ehdottomuutta ja hulluutta ja ihan hulluutta, siis rajat piti saada kokeiltua ja jos jotain oltiin mieltä, niin aika ehdottomasti ja muut väärässä.
Nä kalkkikset ne vaan himassa fluudaa eikä tee mitään.
Maailmassa on Vietnamin sotaa ja rotusortoa ja ties mitä.

Oli se aikaa ja varmaan jossain asioissa silloin oltiin oikeassa.

Olisi kiva kuulla miten muut näkee nuoruuden ja tän nykynuoruuden.

Nykynuorissa on minusta joissain paljon hyvää ja jos ajattelee missä maailmassa ne joutuu kasvamaan, niin onneksi en ole nuori nyt.
Maailma on paljon sekaisempi nyt kuin silloin.
Uskonnolliset vastakkain asettelut ja muu on ihan eri luokkaa kuin mun kakarana.
Musiikki on erilaista ja on pinnallisia factoreita ja idolseja, kyllähän vähänkin syvemmin ajatteleva nuori olsi ihan sekaisin?

[malla]

Nuoruus oli ihan huimaa aikaa.
Ja myös opiskeluvuodet.
Siinä vielä ehkä tavallaan haki omaa identiteettiään, kasasi sitä erilaisista elementeistä ja palasista.
Monia tosi kivoja muistoja kyllä on aina sitä teini-iästä sinne opiskeluvuosiin.

Sitten tuli perheen perustaminen.
Ja sitten kolmen lapsen kanssa jäin yh-äidiksi kun exän elämään löytyi uusi ihminen, ihan mukava ihminen hän on...kun jo aikaa kulunut ensihämmennyksestä ja niistä itkuista.

Aikansa kutakin.

Ihan hyvää aikaa tämäkin nyt elettävä aikani mielestäni on.
Monellakin lailla.

Mutta juu, hiukan piti minunkin kai kolistella rajoja.
Siitä nyt sen enempää.

Ja tähän on tultu.
Lapsetkin jo itse vanhempia ja minusta on kuoriutunut mummo.

Kun hyvin nuorena kaiken aloitin, niin saan viettää aikaa lastenlasten kanssa ihan piristyksekseni.

Oi, voi, niitä aikoja.

Mutta nyt on nyt ja hyvä niin.
Hyvä näin.

[vn]

Minulta jäi nuoruus jotenkin latteaksi...
Meinasin että kun "pääsen" armeijaan...silloin elämä alkaa...!!
Ja alkoihan se...toisella tavalla kuin olin "suunnitellut"...
Satuin tulemaan uskoon juuri ennen armeijaan menoa...
Se muutti kyllä elämäni...
Aikaisempi kloppipoikaikä meni vanhempien kurissa ja nuhteessa, rahan puutteessa,
ahtaudessa...näin ajatellen...
Ja koulun alaluokat olin pahasti koulukiusattu.

Tällä kaikella kai vaikutusta siihen että elämäni on ollut sitä mitä on...

[vn]

Voin vain miettiä, olisiko elämäni nyt toisenlaista jos olisin elänyt "normaalin nuoruuden".
Mutta turha kai sitä on pohtia, tälle päivälle riittää omat murheensa.

[Viisveisaaja]

Minulta jäi nuoruus jotenkin latteaksi...
Meinasin että kun "pääsen" armeijaan...silloin elämä alkaa...!!
Ja alkoihan se...toisella tavalla kuin olin "suunnitellut"...
Satuin tulemaan uskoon juuri ennen armeijaan menoa...
Se muutti kyllä elämäni...
Aikaisempi kloppipoikaikä meni vanhempien kurissa ja nuhteessa, rahan puutteessa,
ahtaudessa...näin ajatellen...
Ja koulun alaluokat olin pahasti koulukiusattu.

Tällä kaikella kai vaikutusta siihen että elämäni on ollut sitä mitä on...

Toi on ikävää, että kiusattu.
Mun kaiffarit vaikka aika levottomia, niin jos olisit ollut uskova tai arka tai muuta, niin ihan varmasti oltaisi autettu sua.

Muistan monta väliin menoa itseltänikin, vaikka en ollut kilteimmästä päästä.
Mun piti aina miettiä miten tää juttu toimii ja mikä tässä on ja miks.
Osasin kyllä pitää puoleni, vaikka en isoin ollutkaan mutta useastiällin kanssa pelastuin, mutta selkääni sain useasti ja useammin annoin.

Voi vn, sähän olet mitä parhain tyyppi ja ikävä sun uskoon tulosi.
Varmaan väärää opetusta ollut silloin, et pakko tunustaa väriä.
Mun mielestä sekin oko, mutta monelle se on lyönti päin naamaa.
Siksi ihmettelen näitä kun vaatii karismaattisissa porukoissa ja muissa ties mihin, vaikka uskohan on minusta henkilökohtainen hartauden muoto ja se saa aikaan jotain mitä sitten saakin, mutta moraali opetus ja vaatimus siihen se ei minusta ole.

Olikohan Juhani, kun kirjoitti, että moralismi on perkeleestä, näin kauniimmin kirjoitettuna.

Jeesus ei minusta opetanut, että alkakaa moralisoimaan tai olemaan jonkun uskova vaatimuksen mukaan, vaan harjoittamaan hatautta hänen kanssaan.

Mä ainakin harjoitan omaa hartautta, siis luen Raamatun suunnilleen pari kertaa vuodessa ja rukoilen ja muuta, mutta en vaatisi sitä keltään tai laskisi sitä joksikin hyveeksi.
Usko on henkilökohtainenj ja vaatimukset on perkeleestä.

Miltähän se tuntuisi olla isän lapsi kun okei faija onks nyt hyvä oon elänyt kiltisti ja noudattanut kaikenlaista, onks nyt hyvä?
Faijjana sanoisin, et no oisit hölmöillyt enempi ja tehnyt jotain jopa pahaa, niin ois ollu parempi.

Oot lapseni en oo tuomari.

[vn]

Kiitos sinulle ajatuksistasi, myötäelämisestä, ymmärryksestä.

Vaikea sanoa onko ollut minulle parasta näin kun elämäni on mennyt,
vai joku muu polku ja tilanteet matkan varrella.
Vain yksi polku on ollut, ja muut vaihtoehdot ovat toteutumatta, hämärän peitossa.
En pysty vertailemaan mihinkään, eikä mielestäni ole tarvettakaan.

Sen muistan että lapsuuskodissa oli vaikeaa, ja sanottiin: me ei olla "oikeita ihmisiä"...
naapuri sanoi, äitikin sanoi...
Mutta joskus ...jaa'a...ehkä 4-kymppisenä aloin ajatella lapsuuttani kiitollisuudella,
ja niitä köyhiä ja vaikeita olosuhteita.

Joo kansakoulu oli tosi surkeaa aikaa, ainoa että oppiaineissa pärjäsin kyllä, paitsi laulaminen
takkusi alkuun...myöhemmin senkin sitten löysin.
Kansalaiskoulussa vasta aloin päästä jalkeille...melko normaalisti...
Kauppakoulu- ja opisto menivät aivan loistavasti...paitsi en tupakoinut enkä kaljotellut...
kun kotona olisi ollut sanomista...
Meinasin tosiaan että tuore merkonomi lähtee armeijan vapaudessa rellestämään...

Mutta Jumala tarttui kiinni ja johdatti toisenlaiselle tielle...
Sain ilon ja rauhan sydämeeni, löysin uusia kavereita seurakuntanuorista.
Koin että elämäni vapautui, keventyi, tuli tarkoitusta ja sisältöä elämääni.
Armeijakaverit ihmetteli miksi hymyilen ja iloitsen, vaikka heitä v....ti....
Ihmettelivät miten olin aina vapaaehtoinen maalaushommiin ym. komennustehtäviin,
luulivatkin että olen joku maalarimestari.
Olin aika kovakuntoinenkin niihin aikoihin, olin vuosikaudet liikuntaa enemmän harrastanut.
Paitsi kun olin sairastanut keuhkokuumeen, se sitten loppuajaksi hillitsi vauhtiani.

No, lopetan tähän armeija-aikaan ainakin nyt.

Menneisyyteni osin sellaista...ja varmasti vaikuttaa nykyisyyteeni jotenkin...siihen mitä olen,
miten koen, miten ymmärrän...
Ja ehkä enemmän vielä vaikuttaa luonne, aikuisuuden kokemukset, tilanteet, sairaudet,
ympäristöni...ym. ym.

Koen itseni tänään hiljaiseksi, rauhalliseksi...tai no olen toki jäävi...en sano muuta kuin
että tänään olen kiitollinen...koen olevani Jeesuksen ristin juurella heikkona armahdettuna
ihmisenä eläen anteeksiantamuksessa....
Lapsuuteni, lääkitykseni...vaikuttanee sen että koen välillä olevani ulkopuolella leirin...
koen olevani "etsijä, kyselijä, vailla vastauksia"

Yritän opetella yhtä asia...toistan sitä nyt jatkuvasti...että muistaisin:
Olen ihme, suuri ihme, Jumalan luoma ainutlaatuinen yksilö...
ja minulla ei ole lupaa pitää halpana Jumalan luomistyötä.
---------------------------
Kiitos viisveisaaja että avasit hyvän ketjun!   

[Viisveisaaja]

Varmasti me kaikki koetaan joskus olevamme ulkopuolella leirin näin uskonnollisesti sanottuna.

En osaisi sanoa hyvä tai huono, noin se meni sinun kohdallasi.
Se jos olisit ollut mukana armeja kavereittesi hatutuksissa ja kärsimyksissä ja et ulkopuolinen ja iloinen, niin on kysymys jonka näen, että mä olin mukana ja protestoin useasti kaikenlaista ja taisin tehdä maailman ennätyksen itsepäisyyteni takia, kun joku kokelas sanoi, että Niemi kymmenen ja tein etipunnerreksia ja taas sanoin, et haista vee ja taas kymmenen ja tuli niitä tehtyä aamu ja iltapäivän aikaan varmaan enempi kuin huippu urheilijat.

Mut niin siis niinku, olen tosi iloinen, että kun mulla tuli se uskonnollinen murros, niin yksinäisyydessä tulin ratkaisuun ja kun ensi kerran tapasin niin sanotun uskovan, niin häpesin iha hirveästi esimerkiksi sanoa, että rukoilin monta tuntia yksikseni ja suusta alkoi tulla erikoista puhetta.
Onneksi tämä mimmi tiesi mistä oli kysymys ja sano, että se on kielillä puhumista ja hän tekee sitä aina sillon tällöin ja mä luulin, että olen ihan seonnut.

Siis en osaa sanoa mikä oli hyvin ja mikä huonosti, mutta itse ole tosi iloinen, että en murroksen tullessa tavannut ns uskovia, vaan ihan itekseen olin.

[vn]

Jep, juu...tuosta etunojapunnerruksista ja liikunnallisuudesta tuli yksi juttu mieleen...
pakko kertoa vielä se...   

Siis törmäsin aivan karuun todellisuuteen, vanhuuteen...kunnon heikkenmiseen...mitä lienee...
Oltiin jälkikasvun, tylleröiden ym. kanssa koulun liikuntatelineillä, kaikenlaista siellä...
Minähän sitten kokeilin "montako" leukaa saan tangolla vedettyä...ei siis ensimmäistäkään...
armeija-aikaan sentään pitkästi yli kymmenen.
Vaikka olen liikuntaa aika paljon edelleen harrastanut...kumma juttu...

[Viisveisaaja]

Jep, juu...tuosta etunojapunnerruksista ja liikunnallisuudesta tuli yksi juttu mieleen...
pakko kertoa vielä se...   

Siis törmäsin aivan karuun todellisuuteen, vanhuuteen...kunnon heikkenmiseen...mitä lienee...
Oltiin jälkikasvun, tylleröiden ym. kanssa koulun liikuntatelineillä, kaikenlaista siellä...
Minähän sitten kokeilin "montako" leukaa saan tangolla vedettyä...ei siis ensimmäistäkään...
armeija-aikaan sentään pitkästi yli kymmenen.
Vaikka olen liikuntaa aika paljon edelleen harrastanut...kumma juttu...

No nyt puhut kuin kunnon öö vaikka körtti.

Öppikset ja muut osaa jutskaa, penakin ja ties kutka ihan tavllisista asioistakin joskus.

En tiiä tosta kuntoilusta.
Olut päivässä olisi mun resepti jos kysyttäsi.