Kukaan ei ole hyökännyt niitä vastaan ja lopeta jankutuksesi vihdoin.
Tiedät hyvin mitä tapahtui syksyllä v. 2020. Tiedät hyvin, mitä sivullinen kirjoitti. Olet itse myöntänyt, että kyǫkkäykset ovat tapahtuneet, mutta katsoit, että minun olisi pitänyt antaa olla "omaan arvoon." Olet itse puolustanut antavasi "kaikkien kukkien kukkia" sen sijaan, että puuttuisit asiaan sääntöjen mukaisesti. Kaiken tämän jälkeen, lauseesi tuntuu kummalliselta.
Jankutus ei olisi alkanutkaan, jos edes joku olisi puolustanut käännökseni hyökkäyksiä vastaan. Yksikään körtti ei katsonut sitä tarpeelliseksi. Käännös olisi saanut olla näkyvissä, jos olisit suostunut sanoutua irti hyökkäyksistä. Sen sijaan minut poistettiin foorumista, sain varoituksia ja nuhteita isoin kirjaimiin (sekin sääntöjen vastaista) siksi että ainoana puolustin vanhojen Siionin virsien käännökset, käyttämällä ainoastaan kovia sanoja, joita oli ensin käytetty minua vastaan herättämättä minkäänlaisia huomautuksia. Sillä todistin, että kohtelu oli epäreilua ja nimenomaan kohdistui Siioninvirsien puolusteluun. Kaikki tämä on annettu anteeksi, mutta anteeksianto ei tarkoita sitä, että tapahtumat kielletään tapahtuneen.
Tämä on toinen kerta kun olen joutunut huomauttamaan, että kiellät totuuden. En ole pyytänyt poistamaan hyökkäyksiä. Olen pyytänyt, että kun ne tapahtuu, joku huomauttaisi olevansa eri mieltä asiasta, mielluiten hallitus. Hyökkäyksiä tapahtuivat vielä siinä päivänä kun virret poistettiin eikä silloinkaan kukaan esittänyt eri mieltä. Koska yksimielisesti foorumilaiset kieltäytyivät paheksumasta hyökäyksiä, jouduin poistamaan virret. Se oli surullista, mutta täällä ei ollut niille sitä paikka, jota säännöt olivat luvanneet. On hämmästyttävää, että kaikenlaista tänne on tervetullutta, mutta herännäisyyden historiallinen teksti ei.
Voimme olla eri mieltä kaikenlaisesta. Strategiani on selvästi epäonnistunut, niin sitä voi sanoa vääräksi. Mutta on kiistamaton tosi-asia. Se on se, että ulkopuolinen tuli tänne ja käänsi 10.000 riviä teidän keskeistä historiallista tekstiänne ja joutui poistamaan sitä, koska sitä ei annettu kääntäjän odotettua suojausta, joka oli säännöissä hänen mielestään luvattu. Tämä tosi-asia on skandaalimaista ja se, että kiellät sen on skandaalimaista. Se on musta pilkku herännäisyyden historiassa.
Olen antanut tekojen anteeksi, mutta älä pyydä, että sanon, ettei tapahtunut. Se olisi valhe enkä minä ole täällä valehtelemassa. Anteeksianto on toinen asia ja musta pilkku, jota laajentelet koko ajan on toinen. Parannuksenaika olisi suositeltava. Se että minä annan anteeksi ei tarkoita, että Jumala antaa teille anteeksi.