Ja vaikka Salis väitti, että biologiin kohdistuu paineita mm. rahoituksen hankkimisessa, harvemmin paineet ja arvioinnit kohdistuu henkilöön itseensä. Sitä tarkoitin, että miksiköhän toiset ammatit ovat enemmän arvostelunalaisia kuin toiset. Tässäkin voisi tietysti perustella, että näin on aina ollut ja itsepä ovat alan valinneet, mutta itse olen eri mieltä. Vaikka toimiikin julkisessa ammatissa, niin ei silti tarvi alistua toisten arvosteluun. Niin kuin sanottua, ei kaikkien tarvitse tykätä kaikesta, mutta ei toisaalta sen vuoksi tarvitse alkaa hirveästi arvostelemaankaan. Arvostelu on silloin ok, jos todella ylitetään ammatinharjoittamisen rajat, mutta ei silloin, jos joku asia ei vaan satu miellyttämään juuri itseä. Äh, vaikea selittää, mutta toivottavasti ymmärsitte.
No nyt on taas enemmän aikaa, kun Kuopioon kerkesin...
Joo ymmärsin suunnilleen. No, toki näkyvät ammatit ovat enemmän arvostelunalaisia kuin toiset. Kansanedustajat ääripäänä. Sille nyt ei mahda mitään. Ja taasen biologina (alaa vaihdoin, joten ei nyt ihan minua enää kuvaa) pitäisi uskoa evoluutioteorioihin ja olla hirveän innostunut geenimanipulaatiosta, rakastaa käärmeitä ja hämähäkkejä ym. ym. No, itse mietin sen niin, että minun täytyy tehdä niin virkani puolesta, jos olisin loppuun asti opiskellut. On eri asia, mitä teen yksityiselämässä, uskon luomisteoriaan, vastustan geenien sotkemista ja en ottaisi ikinä käärmettä kotiini. Kuitenkin ei minun niitä tarvitse mainostaa, koska se veisi uskottavuuden työstäni, jos kaiken vapaa-aikani saarnaisin helluntaiseurakunnassa evoluutioteoriaa vastaan. Tätä ajan lähinnä takaa sillä, että jokaiseen ammattiin liittyy tietynlaisia paineita ja odotuksia. Mitä näkyvämpi ammatti, sitä enemmän näin. Ei ole minun asiani arvostella, käyvätkö papit kaikki vapaa-aikansa kapakoissa ja tappelevat humalassa kaduilla sekä jos lääkäri neuvoo jotakuta lopettamaan tupakanpolton ja itse vetää sitä täyttä päätä vapaa-aikanaan. Tuli muuten ex-tempore mieleen se Big Brotherin Sorella, katsoiko joku? Siis opettaja juopotteli ja muutakin tv:ssä, niin siitä on rehtorin kanssa puhuttu ja virka ollut vaakalaudalla. En sitten tiedä, miten kävi. Se on minulle henkilökohtaisesti vähän uskottavuus-kysymys, mutta toki heillä on täysi oikeus siihen. En minä saa sitä arvostella, vaikka arvostankin enemmän sellaista ihmistä, joka ei tavallaan "näyttele" työpaikallaan. Öh, nyt luin itse tämän kappaleen, niin tietynlaista arvosteluahan se on, mutta pointti on siinä, että ei saa mennä tuomitsemaan ja juoruamaan, jos tehtävänsä tekee hyvin. Toisista voi tykätä enemmän, mutta edellyttää sitä, että ei toisiakaan väheksytä, jos työt tehdään ok. Työt ja vapaa-aika on ehdottomasti erikseen. Toivottavasti edes joku ymmärsi.
No, tarkennan sen verran, että viestistäni käsittää, että tämä nyt liittyy suoraan meidän kohta aloittavaan virkaherran 3 kk sijaiseen. Ei toki, mielenkiinnolla odotan. Varsinkin nyt, kun tiedän, että kaikki epäkohdat on käyty läpi ja tekee papin hommat niin kuin pitääkin. Asia nyt vain nousi esille, yleisellä tasolla. Luulen, että ompeluseurat ja muut ihastuvat pappiin, koska hän uhraa paljon vapaa-aikaansa kiertämässä ja jututtamassa kyläläisiä.
Ei kaikkien tarvitse tykätä kaikesta. Sellainen hajuton, mauton ja suolaton (=joka jollain tavalla miellyttää kaikkia) on mielestäni paljon pahempi kuin persoonallinen henkilö, joka jakaa mielipiteitä.
Tuo on vähän kaksipiippuinen juttu. Ehkä kun itse olen toisinaan vähän turhankin harkitseva ja mietin asioita kamalasti etukäteen, niin sen vuoksi pidän itsekin enemmän semmoisista "vakaista" ihmisistä. Sen vuoksi olen vähän huono sanomaan tähän mitään. Kuitenkin ei minusta ole sekään ihan hyvä, että jaetaan kansa liiaksi kahtia. Esim. Tarja Halosen suosio on minusta hieno asia, koska hän on onnistunut saamaan suurimman osan kansaa puolelleen. Aika harva hänestä ei tykkää ollenkaan, itse asiassa en tiedä ketään, joka sanoisi hänen epäonnistuneen. Vastakohtana Kekkonen. Itse olen oppinut arvostamaan häntä, mutta koska hän jakoi kansan niin voimakkaasti kahtia, niin rohkenen sanoa, että ei hän ollut "koko kansan presidentti" ja sikäli hieman epäonnistui. Toiset sanovat hänen olleen kaikkien aikojen presidentti ja toiset sanovat hänen olleen historian häpetahra. Hän siis jakoi voimakkaasti mielipiteet. Eri ihmiset tykkäävät erilaisesta, niin sen vuoksi minusta on hieno homma, jos ihminen pystyy mukautumaan erilaisiin tilanteisiin, vähän "miellyttämään kaikkia", en kuitenkaan tarkoita mielistelyä, se on näyttelemistä. Ennemminkin sopeutumista eli erilaisten ihmisten kanssa toimeen tulemista.