Kirjoittaja Aihe: Körttibaari, osa 10  (Luettu 38768 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #75 : 24.11.19 - klo:21:57 »
En ole hoitaja enkä lääkäri asiasta paremmin tietääkseni, mutta luulisin että vuosien työrupeaman aikana ovat sen verran alastomia kroppia nähneet, ettei ne jaksa enää hetkahduttaa suuntaan eikä toiseen.

Tai no joo. Voi kai tämän täällä baarissa kertoa. Olin taannoin pikku päiväkirurgisessa operaatiossa, eli leikattiin se mitä luultiin peräpukamaksi mutta joka olikin jotain muuta, mikä siinä leikatessa alustavasti selvisi. Olihan se vähän hämmentävää kun siinä makasin ketarat levällään ja leikkaava lääkäri alkaa hihkua "Jännää! Tämähän on mielenkiintoista!", ja oli niin mielenkiintoista, että kutsui naapurihuoneesta kollegankin ihastelemaan, mitään lupaani tietenkään kysymättä. Siis kun se ei ollutkaan se oletettu peräpukama, niin se oli jännää ja sitä palluraa piti joukolla ihastella. (Patologille se pistettiin ja oli hidrokystooma eli kai joku hyvänlaatuinen hikirauhaskasvain.)

Että sen kerran sitten herätti kuin herättikin jokin intiimimpi kohtani hoitohenkilön mielenkiinnon. Voi se niinkin käydä.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Paikalla Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8336
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #76 : 25.11.19 - klo:19:39 »
Ohoh on siinä öppiksellä ollut jännät paikat.

Juu, oikeasti tuskin hoitajia hetkauttaa paljoa alastomuus, vaikka kait ne ihmisiä nekin on?

Kyllähän hoitaja kun nukutuksesta heräsin ja aloin jutteleen levottomia herättäjähoitsulle niin punasteli pari kertaa, vaikka ihan suht normaalijuttuja juttelin.
 Espoonlahden Alepan kassalla oli aikoinaan yksi nuori tyttö ja se aina punasteli kun tulin kassalle makselemaan.
Oli aika sööttiä.
Ihmettelen, että miksiköhän punasteli.

No kyllä kai mäkin punastelisin ja jalat löis setsuuria, jos vaikka Sara Sieppi tulis juttelemaan.
Tik toc.

Paikalla Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8336
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #77 : 26.11.19 - klo:07:55 »
Meidät tai siis Suomi on taas valittu maailman onnellisimmaksi kansaksi.
Jihuu, onnea.

Mietin kyllä mistä toi otos on tehty, kun vain äkäisiä yrmeitä ihmisiä meikä tapaa työssä ja vapaalla.

Onkohan se kuin Kimi Räikkösellä se onnellisuus.
Siis piilossa?

No onneksi on körttibaari ja sen iloiset veikot.
Tik toc.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #78 : 26.11.19 - klo:10:24 »
Hehee minäkin. :039:

Poissa Pyryharakka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5094
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #79 : 26.11.19 - klo:22:01 »
Hienoa, että Viisveisaaja on toipumassa. Täällä on jo kaivattukin.  :039:

Mie taidan olla (vähän) omituinen. Minusta ei ole mitenkään vaikea olla alasti ja vaikka ketarat levällään lääkärissä, sairaalassa, neuvolassa... Ne ihmiset siellä tekee työtään, eivätkä ole tirkistelemässä.

Isosiskoni kertoi joskus, että häntä ei koskaan ennen ole nolostuttanut papa kokeen otossa. Sitten sattui kerran seurakunnasta puolituttu hoitaja, joka koetta oli ottamassa. Alkoi nolottaa alapään alastomuus.  :017:
Pyryharakka

Paikalla Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8336
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #80 : 01.12.19 - klo:20:30 »
Pooh, ei enään alastomuudesta pleace,

Vaikka jouluglögin reseptistä olisi kiva lukea.

Pitäisiköhän itse tehdä sellaista, siis glögiä.
Glögin terästäminen on tuttua, vaikka nyt pitkä ns, kuiva rupeama takana, kun on työt ja toimet ja leikkaus ja ties mitä ja ei kiinnostakkaan.
 No glögi ois kiva valmistaa.

Toivottavasti ei mene kuin omena siiderin teko.
-Enste piti tehdä siideriä, ei onnistunut, no sitten aioin sen viiniksi ei onnistunut, no sitten kiljusta pontikaksi ja sehän onnistui.
Painekattilan ja jäähdytys systeemin kanssa.
Tik toc.

Paikalla Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8336
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #81 : 02.12.19 - klo:19:19 »
Kyllä musta olisi pitänyt tulla kemisti.
Ei siis vaan puistokemisti.

Raamatun alkuaikoina tai siis keskiajalla.
Onkohan keskiaika siirtynyt, kun ollaan jo pitkällä, niin muuttuuko se suhteessa?
No pimeällä keskiajalla.
Niin ni silloihan alkemisteja vainottiin ja uskonnolliset katolilaiset niitä kidutti ja tuomitsi ties millaisiin rangaistuksiin.

Nykyään kait vainotaan huumekemistejä?

Äh kun poikkee aiheesta, siis ruoan laitto, juomien valmistus, töissäni rakennusmateriaalit ja niiden koostumus.
Ne vaan on kiehtovia.
 Se on hyvä kun nykyään joka tuotteessa on tuoteselostus mukana ja ihmiset on tosi valveutuneita niitä tutkimaan.

Tutkisivat hengellisiä asioita yhtä hartaasti voisi olla hyvä.
Silleen, että jos vaikka kiroilen, niin mitä se saa aikaan minun henkisessä hyvinvoinnissa tai jos vihaan tai olen katkera.
Tai tekisi tutkimusta miten 7 kuoleman synnin harjoitus on vaikuttanut elämään. YMS.

Ikävää kun tulee vanhaksi ja ei näe mihin kaikkeen tämä piiloitsetuho meidät oikein vie.
https://www.youtube.com/watch?v=nVYuvhDq_DM
« Viimeksi muokattu: 02.12.19 - klo:19:26 kirjoittanut Viisveisaaja »
Tik toc.

Paikalla Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8336
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #82 : 03.12.19 - klo:18:28 »

Non ni nyt kirjoittaan.
Öö, äh, no, äh, eiku. No,no,.

Luovuuden tuskaa.
No kirjoitelkaa nyt muutkin tänne baariin.

Joulujuomat kiinnostaisi kovasti, siis alkoholittomat.
Sahti, glögi, jouluolut, Kanelikaakao ja muut mitä ei muulloin tule nautittua.

Tampereella kokoontuu joku lutter olut kerho,
muistaakseni nimi oli noin?
Oon monesti yrittänyt ajoittaa ajelut, että oisin joskus niiden aikaan Tampereella, mutta ei ole osunut.
Olikohan viime vai edellisillä körttijuhlilla, siis herättäjä, niin ehdotin Juhanille että meidänkin pitäisi perustaa samanlainen Helsinkiin.
Hänen muijjansa mulkaisi mua aika murhaavasti ja jäi sille asteelle.
Hän jäi pyörittämään körttipastilli mafiaansa.

No onneksi on edes körttibaari täällä.

Tik toc.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #83 : 06.12.19 - klo:10:26 »
Joulujuomat kiinnostaisi kovasti, siis alkoholittomat.
Sahti, glögi, jouluolut, Kanelikaakao ja muut mitä ei muulloin tule nautittua.

Alkoholiton sahti   :017:

Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock on se, mitä haluan muutaman jouluna kumota, mutta se ei ole alkoholitonta. Sopii erityisen hyvin sillin, rosollin, appenzeller-juuston ja joululimpun seuraksi. On kausituote, jota muulloin ei saakaan kuin joulun seutuvilla.

Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #84 : 06.12.19 - klo:10:54 »
Saa kyllä. Padasjoella sitä tehdään kesällä, muulloinkin kuin Sahtimarkkinoille.
Anoppikin teki juhliin ja Juhannukseksi , se kuuluu perinteisiin.

Tarkoitat varmaan kaupoista. Me emme ole koskaan ostaneet kaupasta. Vierrettä on ostettu tekijöiltä.

Nyt teen makeaa kotikaljaa.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #85 : 06.12.19 - klo:14:01 »
^Mutta onko se tekemänne alköholitonta? Jos, niin miten poistatte alkoholin, jota käyminen tuottaa?

Kotitekoista sahtia kyllä olen juonut, sukulaisilla jotka asuvat kivenheiton päässä Joutsan rajasta, ja Joutsahan on niitä sahtipitäjiä. Maistuvaa oli, ja meni päähän.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #86 : 06.12.19 - klo:15:39 »
Mitä kauemmin se käy, sitä enemmän syntyy prosentteja. Alussa on Naistensahtia, makeaa. Eiköhän prosentteja tule kotikaljaankin kun kunnolla käyttää.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #87 : 07.12.19 - klo:13:44 »
Ennenvanhaan oli toisin, mutta paluuta ei ole. Alastomuus on arka aihe.
Juuri näin! Alastomuus on nykyisin arka aihe. Alastomuus uimahallin saunassa voi hämmentää maahanmuuttajaa. Apuneuvoksi on julkaistu opas yhdeksällä kielellä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on linjannut, että musliminaisten burkinit tulisi sallia uimahalleissa. Valtuutetun mukaan burkinikielto voi olla syrjintää. Lisäksi valtuutettu suositteli yksityisten suihkutilojen rakentamista uimahalleihin.

Lähteet

Alastomuus uimahallissa voi hämmentää maahanmuuttajaa   https://yle.fi/uutiset/3-6882018         

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii uimahalleihin burkineja ja yksityisiä pesutiloja: "Kyseessä saattaa olla musliminaisten syrjintä"

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/797336-yhdenvertaisuusvaltuutettu-vaatii-uimahalleihin-burkineja-ja-yksityisia-pesutiloja

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #88 : 07.12.19 - klo:16:16 »
Uimahalliasiassa olen ehdottomasti kotoisen järjestelmän kannalla, ehdottomasti.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Körttibaari, osa 10
« Vastaus #89 : 07.12.19 - klo:19:45 »
Uimahalliasiassa olen ehdottomasti kotoisen järjestelmän kannalla, ehdottomasti.
Uimahalliasiassa on huomioitava myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt yksityisten pukuhuoneiden ja yksityisten suihkutilojen rakentamisesta uimahalleihin musliminaisten yksityisten pukuhuoneiden ja suihkutilojen rakentamisen lisäksi.
« Viimeksi muokattu: 07.12.19 - klo:19:51 kirjoittanut luterilainen »