Minusta herännäisyyden ydin on siinä että sitä ei ole määritelty opillisesti tarkasti. Kun olen katsellut eräitä muita keskusteluja, joissa oppi on pinnalla, olen ollut huomaavinani, että oppi on tyyliteltyä kinaamista varten. Minusta olennaista on Jumalan taivaalisen isän rakkaus meitä syntisiä kohtaan. Mutta, mutta siitä en niistä mitään löydä, vaikka kuinka haluaisin ja kaipaisin, sillä sen varassa elän tätä elämääni. Hänen rakkautensa varassa, joka aintoi ainoan poikansa on kaikki. Oppi on minusta tässä kohti epäolennaista ja annetaan kirkolliskokouksen pitää huolta siitä ja yritetetään pysyä sen asettamissa puitteissa. Tiedämme, että he eivät varmasti ole erehtymättömiä ja virheettömiä, mutta onko kukaan mukaan, kun minäkään en ole.
En halua missään tapauksessa rajoittaa keskustelua opista sillä sekin olisi väärin, koska jonkun on sekin tehtävä kirkolliskokoukselle. Osallistun siihen mielelläni itsekkin, kun se liikkuu lähellä maata ja sivuaa pelastuksen kannalta olennaisia kysymyksiä. Niihin ei kuulu virkakysymys sukulaisineen. Haluaisin kuitenkin, että siinäkin osattaisiin toimia rakkauden johdattamina eikä riidan. Ns. omatunto ei ole hyvä perustelu riitelylle.
Toinen minusta olennainen asia herännäisyydessä on suora ja mutkaton isä lapsi suhde Jumalaan. Meillä ei ole taivaan portilla asiamiestä eikä yhdistyksen päätoimikunta ohjaile meitä arjen nimetyissä synneissä, vaan syntiä on se, mikä erottaa meidät Jumalasta. Parannuksella on päivittäin töitä.
Yrittäkää suhtautua ystävälliseti yllä olevaan.