Käyttäjälistamme kirkkohistorioitsijat vasta terottavat kyniään tai asentelevat näppäimistöjään, minä vastaan jotain omien tietojeni pohjalta ja korjatkoot viisaammat sitten kun joutavat.
...antipietismi on siis osa nykypäivän körttiläisyyttä?
Körttiläisyyden valtavirtaan on tullut 60-luvulta alkaen vahvasti pietismiä kaihtava henki. Mutta jos "antipietismillä" tarkoitetaan nimenomaan pietismin vastustamista, ei vain kaihtamista, niin sitten se sana on mielestäni liian vahva nykykörttiläisyydestäkään käytettäväksi. Nykykörttiläisyyden paras puoli on mielestäni matalakirkollisuus, ja ankara pietismiä vastaan saarnaaminen on aina ollut korkeakirkollisten (Linko: "piilokatolilaisten") heiniä.
J.Hellman on myös usein mainittu antipietismin yhteydessä.
Jos tarkoitat virsirunoilija Jonas Hellmania (1697-1741) - hän "riitaannuttuaan pietistien kanssa liittyi herrnhutilaisiin" (Siionin virsien runoilijat. Haavion Siionin tuoreimpien painosten takasivuilla.), siis varsinaisesta pietismistä (Spener, Francke) erilliseen saman ajan suosittuun hurskausliikkeeseen. Herrnhutilaisuutta monet pitävät vielä pahempana kuin varsinaista pietismiä!
Mutta eikö körttiläisyys ole oikeastaan viidesläisyydestä erillään oleva "kapinaliike" ?
Viidesläisyydellä ja körttiläisyydellä ei ole mitään yhteistä, ei historiansa eikä korostuksensa puolesta. Herännäisyyden "kapina" kohdistui ensin puhdasoppista papistoa, sitten valistushenkistä liberalismia ja lopulta kirkon maallistumista vastaan, kunnes se lähti itse siihen mukaan. Mitään kapinaa ei nykykörttiläisyydessä enää ole, paitsi ehkä omia juuria vastaan. Viidesläisyys sen sijaan jatkaa herätysliikkeiden kapinaperinnettä oikein menestyksekkäästi, ja näen sellaisen terveeseen luterilaisuuteen erottamattomasti kuuluvana ilmiönä.
Ja viidesläisiin liikkeisiin kuuluu tietynlainen pietismi, vai kuinka on?
Joo, uuspietismi. Malmivaaralaiselle "vanhapietismille" siinä on yhteistä parannuksen vaatimuksen ottaminen vakavasti. Mitään muuta yhteistä ei sitten olekaan. Uuspietistit tosin ihailevat paljolti samaa vanhaa hartauskirjallisuutta kuin herännäiset; Arndt, Bunyan, Wilcox, jopa Paavoa monet lukevat. Tosin he lukevat näistäkin aivan eri asioita kuin körttiläiset.
Kansankielellä ilmaistuna, mitä se pietismi sitten tarkalleen ottaen on
Suppeimmassa merkityksessään: Ph. J. Spener-nimisen papin kirkon uudistusohjelman "Pia desideria" (1675, suomeksi esim. Spener: Kirkon uudistus. Pia desideria. Suom. Jussi Aro. Dialogos-sarja 1. Kirjayhtymä: Helsinki 1962) kannattajat. Spener vaati mm. seuraavia asioita. a) Jumalanpalveluksen lisäksi on järjestettävä muita kokouksia, joissa käytettäisiin koko Raamattua eikä vain saarnatekstejä. b) Kaikkien kristittyjen yleinen pappeus toteutettava maallikkoja aktivoimalla. c) Teologisissa erimielisyyksissä tarvitaan suurempaa suvaitsevaisuutta oikealla opilla lyömisen sijaan. d) Pappiskoulutus uudistettava paremmin käytännön tarpeita vastaavaksi ja myös hengellisesti rakentavaksi. e) Saarnojen oltava hengellisesti rakentavia hartauspuheita eikä teologisia esitelmiä. Spenerin kirjoituksen nimi tarkoittaa "hurskaita toiveita" - tästä nimitys pietistit eli "hurskastelijat".
Vähän laajemmassa merkityksessä: Saksasta 1600-1700 -luvuilla maailmalle levinnyt yksilöhurskautta, raamatunlukemista, maallikkoaktiivisuutta ja pyhityselämää korostava luterilainen suuntaus. Huomattavia piirteitä ainakin "armonjärjestysoppi": 1. "Suruttomalle" saarnataan lakia, hän tulee herätykseen ja 2. "heränneenä" hänen omatuntonsa on pelästynyt ja tarvitsee armon evankeliumia. Kun hän uskaltaa ottaa sen vastaan, hän on 3. "uskova", joka alkaa vähin erin edistyä pyhityselämässä.
Nykytilanteeseen sovellettuna useimmiten: Sydämen uskon korostaminen aivojen uskon sijaan, tunteiden korostaminen järjen sijaan, omakohtainen hartauselämä tärkeämpää kuin kirkolliset muotomenot jne.
ja kuinka körttiläisyyden painotus eroaa tässä asiassa?
Nyt puhun vain tästä nykykörttiläisyyden valtavirrasta. Muut älkööt loukkaantuko! Eroja on ainakin se, ettei körttiläisyys a) katso lain saarnaa tarvittavan synnintunnon herättämiseen b) pidä synnintuntoa ylimalkaan tarpeellisena jotta ihminen voisi kohdata Kristuksen c) lainkaan salli uskon rakentamista tunteiden varaan, vaan pitää sitä suorastaan vaarallisena d) haluaa pitää seuraliikkeen organisoituna ja tietyissä muodoissa, eikä suosi spontaania maallikoista lähtevää hartauselämää ja e) on innolla mukana kaikessa kirkollisessa muotomenojen uudistamisessa ja toteuttamisessa.
Onko pietismi juuri tuota "me vastaan muut" -asetelmaa?
Armonjärjestysopin perintöä on
uuspietismissä usein esiintyvä jaottelu "uskovaisiin" ja "muihin". Tämä asenne loukkaa muita tavattomasti - en kyllä ymmärrä miksi. Uskonratkaisun vaatiminen itseltä tai muilta on mielestäni tietenkin väärin, mutta en käsitä miksei uuspietistin kanssa voisi keskustella hyvin rakentavasti ja ystävystyäkin, vaikkei hän minua ihan oikeana "uskovaisena" pidäkään. Enhän itsekään pidä itseäni uskovaisena!