Otaksun että meidän kotikirkossa vallitseva ilmapiiri, tuttuus ja iloisuus on sekä piirineuvoston että väärtitoiminnan ansiota.
Piirineuvosto suunnittelee erilaisia tapahtumia, kuten Talvitapahtuma perheille, runo- ja lauluillat, jotka keräävät alueelta jopa satamäärin
osallistujia. Siellä, luonoon helmassa tutustellaan.
Väärtejä on aina messuissa paikalla useita. Yhden tehtävä on tervehtiä tulijat, hymyillä, sanoa sananen. Toiset käyskentelevät ympäriinsä ja jutustelevat tuttujen kanssa. Se luo kodikkaan tunnelman, johon moni uskaltautuu mukaan.
Minä, estottomana ja vilkkaana, istun aulan sivupenkillä jossa myös yksinäiset odottavat messun alkua. Siinä kun aloittaa vaikkapa säästä, niin kohta alkaa hiljainen porina. Etenkin palvelutaloissa asuvat vammaiset ovat ilmeisen kiitollisia tästä pienestä huomiosta.
Monesta on vuosikymmenien aikana tullut lähempiä tuttavia. Monia vain on jo kuollut, ja toivottavasti taas tavataan.
Olen huomannut että myös ne hiljaiset "takapenkkiläiset" ovat tulleet keskenään tutuiksi. Auttavat toisiaan ehtoollispöytään. Kahden puolen talataan jos on oikein heikkojalkainen kirkkovieras paikalla. Myös väärtit auttavat.
...
Näillä kokemuksilla en ole huomannut kirkon vuotavan. Lehdistä tiedottaa toista.
...
Seroissa on tunnelma hiukan toisenlainen. Hyvin rauhaisa vaikka hiljaa kahvikupin ääressä rupatellaankin. Kahvitusporukassa on jo hilpeämpää, ainakin ennen seuroja, pöytiä laitellessa.
Yleisilme on ystävällinen, tunkeilematon, ja veisuusta rukouksen löytävä.