Ehdoton pelastusvarmuus?

[Leena]

Viljo Porkola sanoi, että se on pakanallinen kysymys, joka kuuluu "mitä minun tulisi tehdä pelastuakseni". Viljo siunattiin nähteni perjantaina maan poveen.

Tunsit varmaan hänet minua paljon paremmin. Tiesin vain nimen, ennätin lukea joitakin hänen ajatuksiaan. ja sain tiedon että oli kuollut.

Etkö tahtoisi kertoa tästä enemmän? Ymmärtäisin mielelläni mitä hän tarkoitti.

[seppos]

Tunsit varmaan hänet minua paljon paremmin. Tiesin vain nimen, ennätin lukea joitakin hänen ajatuksiaan. ja sain tiedon että oli kuollut.

Etkö tahtoisi kertoa tästä enemmän? Ymmärtäisin mielelläni mitä hän tarkoitti.

Ennen kuin Juhani ehtii vastata ja minun tarvitsee käydä tiputuksessa, niin minä ymmärsin sen niin, että ei omilla teoilla pelastu, vaan Kristuksen sovitustyö pelastaa.

[Leena]

Ennen kuin Juhani ehtii vastata ja minun tarvitsee käydä tiputuksessa, niin minä ymmärsin sen niin, että ei omilla teoilla pelastu, vaan Kristuksen sovitustyö pelastaa.

Kiitos -- jälleen tämä ajatus että pelastus tulee ulkopuoleltamme.
En tiedä mistä syystä tämä välillä on asia joka jättää rauhaan --- välillä täytyy kysellä enemmän. No, kai sitten vain täytyy.

[Viisveisaaja]

Äh, en jaksanut lukea kumpaakaan loppuun. Anteeksi herrat, vika on lukijassa eikä kirjoittajissa. Sen verran luin, että jotain jäi mieleen.

Minulla ei ainakaan ole pelastusvarmuutta.

Mielestäni pelastus ei missään nimessä ole ennalta määrätty. Uskon, että Jumala tietää kaiken ennalta. Jumala on myös antanut ihmiselle vapaan tahdon.

Anteeks vaan, mäkään en jaksanut lukea herrojen textejä alussa, kun olivat kovin pitkiä.

Mutta jotain oli synnistä luopumisesta ja siitä, että ei luovu synneistään.
Se pikkasen mietityttää ja mun mielestäni eka kysymys on, että mikä sitten on syntiä?
Minusta syntiä on olla erossa Jumalasta. Eli minusta ihmisellä kun on suhde Jumalaan kunnossa, niin synnistä luopuu, ei omin voimin, vaan se suhde saa aikaan sen luopumuksen synneistä.
 
Siis kun pitää oman mielensä hengellisissä asioissa ja rukoilee tai veisaa Siionin virsiä, niin suhde Jumalaan on ja se saa aikaan, että ei tee syntiä.
Mutta jos ei ollenkaan pidä huolta Jumalasuhteestaan, niin synnit vaikuttavat enemmän.
Vaikkakin suhde voi olla ilman messua ja muuta, mutta se suhde on mikä ratkaisee.

Myös Armon tajuaminen on tärkeä Jumalsuhteessa. Sillä kun tajuaa, että ei teoilla vaan armosta on pelastunut, niin suhteen Jumalaan voi aina pitää.

[karjalaisenkyösti]

Se pikkasen mietityttää ja mun mielestäni eka kysymys on, että mikä sitten on syntiä?

Minusta syntiä on olla erossa Jumalasta.

Varmaan on näinkin.
Yleisesti kyllä kait ollaan sitä mieltä, että syntiä on kaikki se, mikä on vastoin Jumalan tahtoa/lakia.

[Leena]

Mutta jotain oli synnistä luopumisesta ja siitä, että ei luovu synneistään.

Lyhensin hyviä pohdintoja, koska tämä läppäri heittäytyy hankalaksi ja antaa kirjoittaa vain vähän.

MIna mietityttää mahdottomasti:
- Yrittäisin kovasti mielellään ymmärtää myös sitä mikä minun päässäni tapahtuu, mielessä siis, ja vaikka miten paasaan että ei se "sko" "mene" niin tuli ainakin tarve jonnekin jälleen sanoin sanoa ja kirjoittaa kuin taltalla kiveen hakaten - mitä lienee tämäkin - jos rehellisyys sen vaatii tekemään, tutkikoon Jumala minun "rehellisyytenikin".  Siihen päätän tämän päivän.

- Merkillisen hyvin sujuu synninteko, vaikka puhun Jumalalle ja rukoilen.  Olen siitä pahoillani.En  ole erossa - mutta väärin teen.  Kurjaa kuin mikä.  Miten Hän kestää?

- Olen jo alkanut funtsata että en taida ymmärtää mitä armo on --- se taitaa olla niin jumalallinen ominaisuus, että luovutan.  

"Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään".  Joskus on ... surullista olla kristitty, ja toivoa että muutakin kuin nimeltä. Suremista taitaa olla koko etsiminen, miten siitä pääsee muuallekaan. On hyvin pahoillaan siitä että toimii väärin, usein tietoisesti, ei korjaa tapojaan, voi sentään - jää sen toivon varaan, että yläkerta ei minusta kaikesta huolimatta hellittäisi. Jos huomenna vähän paremmin?

[karjalaisenkyösti]

Siis kun pitää oman mielensä hengellisissä asioissa ja rukoilee tai veisaa Siionin virsiä, niin suhde Jumalaan on ja se saa aikaan, että ei tee syntiä.

Myös Armon tajuaminen on tärkeä Jumalsuhteessa. Sillä kun tajuaa, että ei teoilla vaan armosta on pelastunut, niin suhteen Jumalaan voi aina pitää.

Itse hämärästi ymmärrän jotain Jumalan pyhästä laista, joskaan en silti koe itseäni kovin syntiseksi, vaikka Raamattu minusta aivan toisen kuvan antaa. Teorian tasolla tiedän itseni läpeensä syntiseksi, mutta koska ehkä veisailen/luen siionin virsiä joskus ja Viisveisaajan tavoin rukoilen, niin en koe itseäni niin syntiseksi, kuin Raamattu minut kokee.

Tuota armoa taasen tajuan vieläkin vähemmän enkä siis pysty sitä juurikaan käytännön elämääni soveltamaan.

Katastrofi on se, että tajuaa hyvin lain, mutta ei armoa.
Valtava katastrofi myös se, että ymmärtää armon, mutta ei lakia.

[Salis]

Minusta syntiä on olla erossa Jumalasta. Eli minusta ihmisellä kun on suhde Jumalaan kunnossa, niin synnistä luopuu, ei aikaan, että ei tee syntiä.

Olen eri mieltä. Jumalan lapsia voivat olla myös ne, jotka eivät ole kristittyjä. Synnin pitää olla synti vaikka 10 käskyn rikkomista. Tai edes synnin ajattelmista.

[Salis]

Teorian tasolla tiedän itseni läpeensä syntiseksi, mutta koska ehkä veisailen/luen siionin virsiä joskus ja Viisveisaajan tavoin rukoilen, niin en koe itseäni niin syntiseksi, kuin Raamattu minut kokee.

Synti ei valitettavasti ole teoriaa. Jonkinlainen synnintunto pitää olla eikä pelkästään teoriana.

[Leena]

Synti ei valitettavasti ole teoriaa.

Ei ole. Olen täysin samaa mieltä.
Eräs nuoruudenaikaisista ystävistä sanoi kun nyt tavattiin, ettei hän kyllä saanut käsitystä siitä ns synnintunnosta josta meille paljon paasattiin - jota meillä piti niin hirviästi olla.. Hän sanoi kerta kaikkiaan olleensa ymmällä. Hän oli kotona varsin kiltti tyttö, koulussa ok, hänen kanssaan tultiin yleisesti toimeen ja hän uskoi levollisesti ja rauhallisesti Jmalaan ja anteeksiantoon - kadehdittava tilanne. "Nyt on tosin hieman toisin", hän lisäsi.  Elämä itsessään pakotti näkemään - kokemaankin ikäviä, ja joskus tekemään sellaista jota tahtoisi tekemättömäksi.  Sitähän se kaikki on.

En osaa sanoa pitääkö synnintunnosta pitää myöskään melua. Ei se pelasta.

Ihminen joka ei jostakin syystä kykene kokemaan syyllisyyttä, saa kyllä pitkän päälle paljon pahaa aikaan. 
Joku taas on tolkuttomankin herkkä - luulen.  Nämä ihmiset voivat huonosti ilman rippiä. Siitä jo joskus paasasin täällä. On varmasti niin että hiljainen syntien tunnustaminen Jumalalle on kaikin tavoin OK eikä rippikään pelasta ketään. Mutta se vapauttaa omatunnon ja antaa sille rauhan.

[Jampe]

Yleisesti kyllä kait ollaan sitä mieltä, että syntiä on kaikki se, mikä on vastoin Jumalan tahtoa/lakia.

Siinäpä se on sanottu lyhyesti ja juurta jaksain!  Me emme voi pimeydessämme ymmärtää mikä on syntiä ja mikä ei. Jumala on sen meille ihmisille ilmoittanut ja se kiteytyy tuossa mitä Köysti sanoi, eli mikä on vastoin lakia/Jumalan ilmoitettua tahtoa, se on syntiä.

Sitten toinen asia; minä suhtaudun hyvin skeptisesti käsitteeseen "Jumala-suhde".  Minusta meillä kenelläkään ei ole mitään "suhdetta" Jumalaan, ainakaan samassa mielessä ymmärrettynä kuin esim. aviopuolisoon tai kaveriin. Me elämme armosta ja armon murusista eikä Jumala ole meidän "kaveri". Pitäisi muistaa aina myös kunnioittaa pyhiä asioita ja muistaa ihmisen osa että ollaan nöyränä eikä puhuta kovin rohkeasti Jumalasta yleensäkään. Sen voi toki puhua että mitä Hän on itse ilmoittanut ja halunnut sanoa mutta pidemmälle menevät päätelmät olisi syytä jättää.  Esim. jos joku selittää: "Jumala sanoi sitä, Jumala sanoi tätä..." -niin 99,9999999999999999% tuosta kaikesta on pelkkää kuvitelmaa ja toiveajattelua jota ihminen harrastaa yrittääkseen esittää itselleen hengellistä.

Meidän "suhteemme" taas Jumalaan on se, että me olemme armahdettuja ja sillä siisti! Muunlaista "suhdetta" ei ole eikä tule, ja jos tuleekin, se on pelkkää mielikuvituksen tuotetta.  Muutenhan täällä olisi yhdellä parempi "suhde" kuin toisella ja se on kukkua!

JOkaisella maailman ihmisellä on täsmälleen yhtä pätevä, yhtä vakava ja yhtä hyvä "suhde" Jumalaan ja se on yleinen koko maailmaa koskeva armahdus jossa kaikki maailman ihmiset uskoon ja ihonväriin katsomatta on julistettu armahdetuiksi yleisessä, koko maailmalle tarkoitetussa evankeliumissa.  Muuta "suhdetta" ei ole. Sen edemmäksi ei kukaan pääse eikä ole hyötyä yrittääkään sillä jos se sama armo ei riitä joka on kaikille erotuksetta julistettu, niin on sellainen ihminen kiittämätön ja epäpyhä roisto joka tahtoo rakentaa jotain muutakin kuin mitä rakennettu on.

[Jampe]

Synti ei valitettavasti ole teoriaa. Jonkinlainen synnintunto pitää olla eikä pelkästään teoriana.

Sellaista ihmistä ei ole, joka kokisi itsensä niin syntiseksi kuin olisi syytä. SEn tähden olenkin sitä mieltä, että synnin kokeminen ei ole kauhean olennaista, enemminkin synnin ja syntisyyden tunnustaminen vääryydeksi jonka vallassa me olemme!
Raamatussahan on sanottu ykskantaan, että synnin palkka on kuolema. Hirveä rangaistus! Ensin ajallinen kuolema ja sitten vielä iäinen kuolema ja helvetin tuli. Kuka voi sanoa tunteneensa syntinsä niinkuin tätä ilmoitusta vasten peilattuna tulisi tuntea? Raamatun mukaan syntiset tullaan hävittämään perin juurin.

Synnintunto on hyvä olla koska synti ei todellakaan ole teoriaa, kuten Salis totesi, mutta vieläkin tärkeämpää on pyrkiä ymmärtämään jotain synnin syvyydestä ja ihmisen täydellisestä mahdottomuudesta kelvata Jumalalle ilman Kristuksen suloista armotyötä,-aurinkoa joka paistaa pilven takaa!

[Pena]

Minä olen tuon kolkon 'synnin palkka on kuolema' ymmärtänyt tällaisen logiikan kautta pikemminkin seuraukseksi kuin rangaistukseksi: Jumala luo elämän - Synti on eroa Jumalasta - ilman Jumalaa ei ole elämää - synti aiheuttaa kuoleman.

[Leena]

Pitäisikö miettiä tuota "jumalasuhde"-kysymystä kuitenkin.  
Ymmärtääkseni agnostikko toteaa että Jumala saattaa olla ja ehkäpä vallan hyvin onkin olemassa mutta sillä ei ole hänelle merkitystä.  
Itse huomasin liikkuvani tällä kohdin uskon alueella oikeastaan vasta alkaessani ymmärtää Jumalaa jonakin, jolla nimen omaan on liittosuhde ihmiseen. Alun alkujaan Aabrahamin tarinassa näillä kahdella oli liittosuhde, jonka merkiksi oli säädetty ympärileikkaus. Abrahamin vanhurskaus oli nimen omaan liiton pätevyyteen luottamista. Siksi hän lähti tyynesti uhraamaan Isakia, ja kun hän tarinassa sanoo pojalle että Jumala on katsova itselleen uhrattavan eläimen, hän tarkoittaa täyttä totta. Isak oli tuon lupauksen lapsi, eikä häntä oltu aikeissa ottaa pois, sillä liiton sanat pitivät vaikka myöhempi käsky kulostikin niihin nähden järjettömältä.  Tämä on allegoria, jonka oleellisin sisältö on juuri tuo liiton ehdoton lujuus ja sitoutuneisuus. Siihen Abraham uskoi.  

Mutta Jumalalla on samanlainen, nyt siis kasteen liitto myös minun kanssani. Ja miden teidän tietty.  Tuo "olen armoliitossa" viittaa käsittääkseni tähän?.  Tästä kuulin kerran saarnan jossa "näin on myös meidän elämässämme" ei ottanut aivoon.  Pappi sanoi että kyllä hän olisi pahoillaan jos hänen lapsensa eivät keskustelisi hänen kanssaan mistään - joskin hänen on myönnettävä että teema on nykyään pääasiassa ekonominen - teinien rahantarve rajaton - mutta silti hän haluaa kuulla lastensa äänet ja puhetta ja tahtoo että ne kerrotaan hänelle, ne halut ja tarpeet ja anteeksipyynnöt ja pelotkin.  Silloinkin kun hän arvaa mitä on tulossa niin että jo käsi hapuilee lompakkoa: "Miten paljon?" - hän kun oli kertomansa mukaan ennen opettanut että Jumala ei tarvitse meidän rukouksiamme koska tietää tarpeemme...nyt hän on toista mieltä...Jumala tietää mutta tahtoo kuulla meidän puhuvan Hänelle.  

Minä puhun Jumalalle epäilemättä enemmän kuin kenellekään toiselle. Eikö se ole suhde?

[Leena]

Joskus olen ajatellut että on varsin suuresta armahduksesta kyse jo tässä, että me emme näe koko pahuuttamme.  Me emme kestäisi sitä. Mutta kun jostakin tulee puhe, sitä on kyllä paikallaan kuunnella.  "Puhe" saattaa tulla kaikille aivan tutulla tavalla - jokin raamatunkohta pistää kuin neula -tai tietoisuutena siitä että on toiminut tavalla joka edellyttää korjaamista. Anteeksipyyntö se tavallisimmin taitaa olla.  

Toivon että itse jaksaisin ja muistaisin ja ylipäätään pitäisin vielä tärkeämpänä puhua Jumalalle, en ymmärrä millä toisella tavalla mitään totun kuulemaankaan. Jumala tahtoo että en olisi ihan näin hidas kuulemaan ja nopea vihaan, esimerkiksi.
Ja onhan tämäkin elämä elettävä, esimerkiksi yritettävä olla ihmisiksi toisille ja noin.