Kun olin vielä alle kouluikäinen sain olla paimenessa. Olin kuitenkin koko ajan vanhempieni valvonnan alla, kun kotiini näkyi "vainio", jossa paimentelin lehmiä. Äitini teki eväät paimenpojalle. Ne tuli syötyä kuitenkin melkein heti. Jätin kuitenkin aina pari voileipää ja tilkan kirnupiimää sen varalle, että jos vaikka sattuis tulemaan uudelleen nälkä tai jano. Ja ainahan se tuli, ennen kuin äiti tuli hakemaan paimenpojan paimennettavien kanssa kotilaitumelle.
Vanhempani antoivat minulle lapsena ja vielä vanhempanakin toisenlaistakin evästä, jonka arvoa ei voi mitata. Hengellinen eväs - körttiläisyys oli se eväs, jonka varassa olen matkaani tehnyt. Eväs ei ole taivaaseen johtavaa, eikä sillä voi ylpeillä. Pienen pojan eväät ja vähän suuremmankin ovat riittäneet tähän päivään saakka ja uskon niiden riittävän elämäni loppuun saakka.
Eväistä kiitollisena
Lars Mikael