Kirjoittaja Aihe: Muistuma Joensuusta  (Luettu 2137 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Muistuma Joensuusta
« : 06.07.22 - klo:04:11 »

   Penan koira ei päässyt juhla-alueelle, kuulin, jostakin.

Serkkuni sijaisti siis Jolkkosta Lähetysseuroissa. Taitavat olla kavereita.

Juhlien jälkeen yövyimme lopetetulla opistolla, jota oli kunnostettu EU-rahoilla. Siellä olisi ollut samana päivänä, kun läksimme, konsertti savupirtiltä tuoksuvassa salissa, joka sekin oli kunnostettu Eu:n tuella.

Kuumahan siellä oli.

Ainoastaan Lähetysseuroja lukuunottamatta, joissa emme olleet, veisasin kaikki luvan perästä satojen ihmisten kanssa.

Katsomossakin saattoi polvistua tuolilla. En muista naisen pitäneen loppupuhetta aikaisemmin. Muutenkin naisia oli puhujissa merkittävä määrä. Oli mielessä kuulemani muisto menneiltä ajoilta, jolloin kai varsinkin Itä-Suomessa seurapuhujat olivat usein naisia.

Voi, körttipukunäyttely! Kirjoitin vieraskirjaan isäni jäämistön puvusta, jonka olin ajatellut räätälöidä itselleni. Ajatus ei toteutunut, mutta kuitenkin.

Ensi kesän herättäjäjuhlien Jyväskylän kojulla ehdotimme puhujiksi

Artikkelitoimittaja Jussi Rytköstä, Tuusula, käsittelee hartaussarjassaan kristillisiä hyveitä. Tänään käsiteltävänä hyveenä on viisaus. Sarja jatkuu (4/7).

https://areena.yle.fi/audio/1-62508960

 ja

Professori Janne Saarikiveä, Helsinki, puhuu juhlista ja erityisesti heistä, jotka ovat juhliin kutsuttuja.
Hartaudessa kuullaan Erika Vikmanin esittämä kappale "Syntisten pöytä" (säv. Janne Rintala, Kaisa Korhonen ja Mika Laakkonen, san. Janne Rintala ja Kaisa Korhonen).


https://areena.yle.fi/audio/1-62466074

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Muistuma Joensuusta
« Vastaus #1 : 06.07.22 - klo:04:36 »

  ˄  "... Ensi kesän herättäjäjuhlien Jyväskylän..."  po. Seinäjoen

« Viimeksi muokattu: 06.07.22 - klo:04:41 kirjoittanut PekkaV »
Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Muistuma Joensuusta
« Vastaus #2 : 06.07.22 - klo:05:46 »
Onko serkkusi tämä Satu Väätäinen jonka puhe jäi eniten kunnolla mieleen.

Lohduttakaa, mutta tehkää se kunnolla !
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Muistuma Joensuusta
« Vastaus #3 : 06.07.22 - klo:06:51 »
Penan koira ei päässyt juhla-alueelle, kuulin, jostakin.

Areena ja stadion olivat koirilta kiellettyjä. Juhlatorilla sai tepastella. Männikössä stadionin aidan takana oli koirallisten reservaatti. Vuoroja vaihdellen pääsi välillä istumaan seurapenkilläkin.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Muistuma Joensuusta
« Vastaus #4 : 07.07.22 - klo:05:19 »
Onko serkkusi tämä Satu Väätäinen jonka puhe jäi eniten kunnolla mieleen.

Lohduttakaa, mutta tehkää se kunnolla !

   Kyllä, Satu on serkkuni.

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8321
Vs: Muistuma Joensuusta
« Vastaus #5 : 07.07.22 - klo:18:39 »
Areena ja stadion olivat koirilta kiellettyjä. Juhlatorilla sai tepastella. Männikössä stadionin aidan takana oli koirallisten reservaatti. Vuoroja vaihdellen pääsi välillä istumaan seurapenkilläkin.

Mitäs tää nyt on ?

Näin entisenä radikaalina, jossa elää vallankumoushenki, öö toivottavasti ei.
No oisin järjestänyt koirat riviin aidan viereen haukkumaan oikeuksiensa puolesta. !ärkele.
Tik toc.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Muistuma Joensuusta
« Vastaus #6 : 08.07.22 - klo:06:38 »
Olen aiemminkin törmännyt siihen, että ’urheilun pyhättöihin’ ei päästetä koiria. Selitystä siihen olen vain arvaillut. Sen ymmärrän, että lasten leikkipaikat ovat koirilta kiellettyjä. Ipanoilla on tapana laittaa suuhunsa mitä sattuu. Kakka tai pissa hiekkalaatikossa ei näin ole ihan miellyttävä ajatus. Ehkä urheilukentät ovat isojen tyttöjen ja poikien hiekkalaatikkoja?