Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: eeva-kaisa - 17.11.06 - klo:12:19
-
Teologian maisteriksi valmistumiseni jälkeen olen tuntenut itseni jotenkin tyhmemmäksi, kun en ole enää tiedeyhteisön vilkkaassa, ajatuksia stimuloivassa ilmapiirissä. Tulee studeerattua ja keskusteltua vähemmän, saa vähemmän uusia ajatuksia. Nyt kuitenkin ostin kirjan Näen Jumalan toisin - kristinuskon feministisiä tulkintoja, ja saan siitä jatkuvasti uusia kiksejä. Luen tätä artikkelikokoelmaa bussissa ja kerta toisensa jälkeen se herättää uuden ajatuksen, antaa näkökulman ja oivalluksen. Haluaisin jutella näistä asioista. Heitän pari esimerkkiä kirjan ajatuksista.
- Raamatusta: Juutalaisuudessa on käsitteet "musta tuli" ja "valkoinen tuli". Musta tuli on pyhät kirjoitukset kirjainten muodossa, siis se "muuttumaton" teksti itsessään. Valkoinen tuli taas on se tyhjä tila kirjainten välissä, ja se leimahtaa liekkiin joka kerta, kun pysyvä teksti ja muuttuva aika kohtaavat toisensa. "Valkoinen tuli edustaa loputtomia mahdollisuuksia tulkita tekstiä tuoreesti omalla elämänkokemuksella, tunteilla ja mielikuvituksella." (Minna Salmi, s. 87) Ajatus on hirmuisen rikas ja myönteinen, tykkään siitä!
- Eros-rakkaus pyhänä kaipauksena: Ihmisen syvä kaipaus ja halu on pohjimmiltaan hengellistä, myös silloin kun se saa muodon kaipuuna toisen ihmisen luo. "Kaipuu yhdistää meidät." Se on pyhää ja kaunista. Keskiajan teologiassa on paljon ruumiin, seksuaalisuuden ja pyhän yhidstämistä, ruumiin rajojen ja sukupuoliroolien hälvenemistä. Rationalismi ja modernismi samaisti eroksen pelkästään seksiin liittyväksi (maalliseksi, alhaiseksi) ja korotti agape-rakkauden ainoaksi puhtaan rakkauden muodoksi. Nyt tarvittaisiin uutta ruumiillisuuden teologiaa, jotta esim. kristillisellä kasvatuksella olisi nuorille jotain sellaista annettavaa, jota Väestöliitto ei anna.
(Eero Jokela, s. 187-)
- Teologian erilaiset olemukset sapientia, scientia ja praksis: Ensimmäinen on viisausteologiaa ja sitä edustaa nykyään lähinnä mystiikan teologia ja ortodoksinen traditio. Se korostaa kokemusta ja ihmisen sisäistä kasvua, sen kieli on runouden ja vertauskuvien kieli. Skientiaalinen teologia hioo ja määrittelee uskon asioita mahdollisimman täsmällisin tiedollisin termein. Teologia praksiksena pyrkii pitämään käytännön ja teorian jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Siihen kuuluvat esim. erilaiset vapautuksen teologiat: pelastuksen käsitteen täytyy palvella kokonaisvaltaista eheytymistä. (Pauliina Kainulainen, s. 220-) Tämä termien kuvailu antaa minulle välineitä hahmottaa erilaisia Jumala-puheen tapoja ja tajuta paremmin, milloin puhun eri asiasta kuin keskustelukumppani.
- Esimerkki suomalaisesta kontekstuaalisesta teologiasta: Suomessa on paljon metsää. Miten me näemme sen? Taloudellisena tekijänä, luontona, paikkana, miten me käytämme sitä (etiikka)? Suomalaisessa muinaisuskossa metsällä on keskeinen rooli: mitä metsän hengellinen merkitys voisi olla kristillisen teologian näkökulmasta? Kainulainen pohtii hiljaisuuteen hakeutumista, puiden arvostamista, saunakulttuuria. (s. 230-231) Kiehtovaa.
- Yhdysvaltain mustien keskuudessa naiset ovat olleet saarnaajia valkeita sisariaan aiemmin. Saarnaaja Jarena Lee on sanonut 150 vuotta sitten: "Jos mies voi saarnata, koska Vapahtaja kuoli hänen puolestaan, miksei nainenkin? Hän kuoli myös naisen puolesta. Eikö hän olekaan kokonainen Vapahtaja? Ne, jotka pitävät naisen saarnaamista vääränä, näyttävät ajattelevan niin." (s.41) Tässä ihmeellistä oli tuo aikaperspektiivi. 150 vuotta sitten! Samassa yhteydessä heitetään lukijalle provosoiva kysymys "Voiko Kristus pelastaa naisen?" Tällä tarkoitetaan sitä, että hierarkkisessa ajattelussa mies on jotenkin lähempänä Jumalaa, koska Kristus oli mies ja koska tätä pidetään merkittävänä asiana (vrt. Ef. 5:22-23). Tähän törmää aina välillä, jos ei muuten niin rivien välissä.
Nämä olivat vain karkeita raapaisuja teemoista. Paljon muitakin kutittelevia ajatuksia siellä on.
Onko joku muu lukenut ko. kirjan? Mitä ajatuksia saitte? Tai mitä ajattelette noista mainitsemistani jutuista? Ovatko ne teille jo nk. vanhaa kamaa?
-
En ole lukenut kirjaa, mutta lainaukset olivat mielenkiintoisia. Olen aina suhtautunut nyreästi sukupuoliteologiaan kuten esim feministiteologia. Pidän sitä jalkapuolena. En voi nähdä Jumalan edessä sukupuolilla mitään eroa tai roolia. Kaikki olemme ihmisiä pienine ihanine eroinemme hänelle.
-
Tosi puhuttelevia lainauksia. Mielenkiintoinen kirja. Tärkeintä tietenkin on että olemme kaikki ihmisiä, oli sukupuoli mikä tahansa ja siten samanarvoisia. Vaikka Jumala on "Isä Jumala" ja Jeesus oli mies niin ei meillä tavallisilla miehillä ole kyllä minusta yhtään enempää arvoa Jumalan edessä kuin naisillakaan.
-
Matteuksen evankeliumissa (23:8-12) on sellainen sävy, että Isän ja Pojan lisäksi ei tarvita muita äijiä seurakunnassa kukkoilemaan.
-
Semminkään kun Pyhä Henki esiintyy ajoittain aika feminiinisin attribuutein. Ja heprean henkeä ja tuulta tarkoittava sana on feminiini. ;)
-
En ole lukenut koko kirjaa, mutta yhtä artikkelia silmäilin. Se käsitteli sitä, miten nainen voi elää niiden Vanhan Testamentin tekstien kanssa, jotka kokonaan tuntuvat ohittavan naisen olemassaolon. Kirjoittaja, jonka nimeä en tietenkään muista, esitteli useammankin erilaisen tavan suhtautua asiaan. Artikkeli oli minusta erittäin mielenkiintoinen ja hyvä. Aion kyllä lukea koko kirjankin, kunhan se kierrossa tulee kohdalleni.
Ja mitä tulee tuohon feministiteologian ongelmallisuuteen siinä mielessä, ettei Jumalan edessä sukupuolieroja ole edes olemassa, niin eipä toki olekaan, mutta monesti tuntuu että kirkon edessä on. Kyllä minusta feministiteologia sinänsä ihan täyttää järkevää tarvetta.
-
Minusta taas tuommoinen feministiteologia on sama asia kuin Ruotsin mallin mukainen feministipuolue. En ole lukenut koko ketjua, joten voin siis käsittää asian ihan väärinkin. Kuitenkin minusta on hölmöä, jos tasa-arvon nimissä perustetaan ei-tasa-arvoisia järjestöjä ja kannatetaan ei-tasa-arvoista toimintaa. Jos tuon logiikan mukaan edetään, niin pitäisi perustaa miehillekin omat järjestönsä. Tämä siis näin yleisellä tasolla, en tunne asiaa syvällisemmin.
-
Feministiteologian yksi tarkeä tehtävä on osoittaa, että entinen oppi on pahasti maskuliinista. Samoin vapautuksen teologia paljastaa vanhan sitomisen teologian. Eri mieltä oleminen näyttää mitä mieltä ennestään on oltu, vaikka ei aina tiedostaen. Toivottavasti seurauksena syntyy tasa-arvoinen synteesi.
-
Toivottavasti seurauksena syntyy tasa-arvoinen synteesi.
Epäilen pahasti, jos menee samalla tavalla kuin politiikassa. No, niinhän se on aina ollut, että kosto on suloisin. Miehet ovat hallinneet vuosisatoja ja nyt on varmaan sitten naisten vuoro yrittää niskan päälle. :lol: Tasa-arvo olisi kuitenkin paras.
-
Hei Johannes,
olet tainnut käsittää feministiteologian kohdalla asian tyystin väärin. Vai missä mielessä feministiteologia ei kannata tasa-arvoa?
-
Voi Johannes, miten kypsää kommentointia. Taidat todella olla oikea feminismin asiantuntija. Siis naisten pitäisi tyytyä asemaansa ja jos joku yrittää saada jotain muutosta aikaan, siitä pitäisi tuntea syyllisyyttä, koska nyt jonkun miehen mielestä tämä homma menee liian pitkälle?
edit. vasenkätistä komppaan. Olen vain tällä hetkellä niin kyllästynyt noihin iänikuisiin kommentteihin feminismistä, kun asian ydintä ei ole ymmärretty.
-
Johannes on toki oikeassa, jos feminismi määritellään naistenvallan rakentamiseksi miestenvallan yli. Minä määrittelen feminismini siitä näkökulmasta, että haluan nostaa naisten oikeudet samalle tasolle miesten oikeuksien kanssa niissä asioissa, joissa ne eivät siellä ennestään ole. Tajuaakohan tästä eron, jota haen? Siellä missä on tasa-arvoa, ei tarvita feminismiä sen paremmin kuin sovinismiakaan. Sovinismikin minusta nimittäin puolustaisi paikkaansa tilanteessa, jossa miehen oikeudet ovat rajatummat kuin naisen - sääli vain etten keksi yhtäkään esimerkkiä. Osasyy on tietysti se, etten ole asiaan tutustunut. Eikun hei! Olen kuullut että huoltajuuskiistoissa usein lähtökohtaisesti ajatellaan että isällä on vähemmän oikeuksia, ja hänen on erikseen "todistettava" kelpoisuutensa lasten huoltajaksi, siinä missä naisen kykyä ei epäillä ollenkaan. Tämän asian saisi minusta feministinä korjata aivan yhtä lailla. Ymmärrätkö Johannes, mitä tarkoitan? On siis käsitteen määrittelijästä kiinni, ajatteleeko feminismin sotaisana miesvihana vai tasa-arvoliikkeenä, joka ajaa kulloinkin epätasa-arvoon joutuneen asiaa sukupuolesta riippumatta. Tietysti termi etymologisesti viittaisi helpommin ensimmäiseen tulkintatapaan (miehillä valitettavan yleiseen, onneksi poikkeuksiakin löytyy, kiitos Pena), mutta luulen että se on historian perua: sanan käyttööntulon aikaan on ollut oikeastikin tasa-arvokorjattavaa vain naisten puolella. Mutta tämä on pelkkää mutuilua.
-
Voi Johannes, miten kypsää kommentointia. Taidat todella olla oikea feminismin asiantuntija. Siis naisten pitäisi tyytyä asemaansa ja jos joku yrittää saada jotain muutosta aikaan, siitä pitäisi tuntea syyllisyyttä, koska nyt jonkun miehen mielestä tämä homma menee liian pitkälle?
edit. vasenkätistä komppaan. Olen vain tällä hetkellä niin kyllästynyt noihin iänikuisiin kommentteihin feminismistä, kun asian ydintä ei ole ymmärretty.
En minä muistaakseni ole sanonut asiantuntija olevani (vai olenko?), sanoin ainakin, että en tiedä, mitä se tarkkaan tässä meinaa, mutta jos se on samaa mitä politiikassa, niin ehdottomasti en kannata. Jos se kuitenkin merkitsee täysin eri asiaa kirkollisena terminä, niin pahoittelen tietämättömyyttäni, mutta olisi niitä fiksumpiakin sanoja. Miksi ei voisi suoraan puhua sitten tasa-arvoteologiasta, vaan pitää korostaa, että nainen on tässä se pointti.
En todellakaan tarkoita, että naisten pitäisi tyytyä asemaansa hellan ja nyrkin välissä, jos sitä meinaat, mutta en toisaalta henk.koht. nimenomaan kannata, että se menee yli tasa-arvon. Vielä on naisilla petraamisen varaa, vaikka eteenpäin on mentykin, mutta ei loputtomiin voida petrata, sillä silloin oltaisiin päinvastaisessa tilanteessa kuin sata vuotta sitten eli miehet olisivat naisten vallan alla. Nykynaiset ovat miehiä koulutetumpia ja heitä on enemmän kuin miehiä, niin mahdollisuudet tähän olisivat olemassa.
Siis hupa osuit mielestäni asian ytimeen. Juuri tuolta kannalta minä ajattelen. Siis tietysti kannatan tasa-arvoa, minusta esimerkiksi on hienoa, että eduskunnassa on naisia jo lähes puolet. Viimeksi tänään luin Savon Sanomista Sunnuntaisuomalaisesta hyvän artikkelin siitä, että hallituksessa on kolme nuorta naisministeriä. Samassa yhteydessä oli, että monissa puolueissa kaikki miehetkin ovat huomattavasti vanhempia, ja sitten hallitukseen on päässyt noin nuoria naisia. Se on hieno homma. Kuitenkin itse käsitän feminismin sellaisena "miesvallan ylirakentamisena", josta hupa mainitsit. Sitä en kannata. Tuosta Penan kommentista ymmärsin, että kirkollisessa käytössä feminismi ehkä viittaa näköjään enemmän tasa-arvoon, mutta minun maailmassani sillä sanalla on vähän turhan negatiivinen merkitys tasa-arvon kannalta. Pitäisi joskus katsoa sanakirjamääritelmä, että miten pahasti minun käsitys on sitten pielessä, mutta en vain voi ymmärtää sitä, miksi pitää korostaa jomman kumman sukupuolen erityisasemaa.
Joo ymmärrän hupa, mitä meinaat, olen itse samaa mieltä. Vaikkapa juuri tuo lasten asema. Itse asiassa itselläni kävi mielessä sama asia edellistä viestiä kirjoittaessani. Automaattisesti lapsi annetaan useimmiten riitatilanteessa äidille, sellaisissakin tapauksissa, joissa isällä olisi paremmat edellytykset hoitaa lapsi (päihteettämyys, työpaikka, isä jää asumaan yhteiseen kotiin äidin lähtiessä jne.). Isä voi olla ihan yhtä hyvä vanhempi ja joissakin tapauksissa parempikin, kuten taas toisissa tapauksissa on ehdottomasti parempi, että lapsi jäisi äidille. Aina pitäisi pohtia sekä naisten, että myös miesten kannalta asioita. Tasa-arvo pitäisi olla ykköasia.
-
Feminismi on valistusajan Euroopassa syntynyt aate, joka pyrkii ajamaan naisten etua, sillä feministien mielestä naiset ovat yhteiskunnassa syrjitty ja jopa sorrettu sukupuoli. Feminismin päämääränä on poistaa sukupuolten välinen eriarvoisuus. Aatteen syntyaikoina feministiset ajattelijat vaativat naisille poliittisia oikeuksia ja itsenäistä asemaa. Myöhemmät ajattelijat ovat luoneet feminististä teoriaa ja puhuneet syrjinnästä ja epätasa-arvosta, joka on jatkunut poliittisten oikeuksien yhdenmukaisuudesta huolimatta. Feministinen liike syntyi 1800-luvulla.
Wikipedia kertoo näin.
Ehkä tosiaan olisi parempi puhua tasa-arvosta yleisesti ottaen kuin feminismistä, koska se on niin värittynyt sana nykypäivänä.
Hassua kuinka miehiä aina pelottaa, että naiset ottavat vallan. Kertoo aika paljon miehisestä ajatusmaailmasta ;) En jaksa uskoa, että siihen kukaan pyrkisi. Mitä hyötyä meille naisille olisi miesten alistamisesta?
Totuus on se, että naiset ja miehet saavat valitettavan epätasa-arvoista kohtelua, mitä tulee palkkoihin, töihin ja lasten huoltajuuteen. Nyky-Suomessa tasa-arvoasiat ovat melko hyvällä tolalla, mutta parannettavaakin löytyy, sekä miesten, että naisten osalta.
Varsinaisesta aiheesta sen verran, että kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja voisipa siihen itsekin paremmin perehtyä. Kristinuskon ristiriitainen ja osin hyvin negatiivinen naiskuva ovat asioita, joiden kanssa voi naisen olla aika hankala tulla toimeen, joten eiköhän feminstiteologialle ole sinänsä kysyntää. Toisaalta, kuten muutkin ovat jo kommentoineet, eihän Jumalan edessä sukupuolieroja ole olemassakaan, mutta kuten hupa sanoi, kirkon edessä tuntuu olevan.
-
Ei se nyt niin hassua ole, että (eräät) miehet pelkäävät naisten vievän heiltä vallan. Hehän kilpailevat vallasta jo keskenäänkin. Naisten tuleminen mukaan kisaan merkitsee siis kilpailijoiden joukon kaksinkertaistumista. Hui!
-
Olen Lauran kanssa samaa mieltä: varsinkin miesten kuullen rassaa sanoa olevansa feministi, kun usein reaktio on se perinteinen "ai sä oot sitä rekkalesbojen miestenvihaajien porukkaa". Aivan kuin:
1. heteronainen ei voisi olla kiinnostunut naisten asemasta vaan se olisi lesbojen yksinoikeus
2. feministi vihaisi miehiä.
Pitänee rueta sanomaan vain ajavansa sukupuolten välistä tasa-arvoa.
-
edelliseen kohta 3: lesbo vihaisi miehiä.
Niin rasittava ennakkoluulo tuokin!
-
Hei Hupa & Laura,
olette valikoineet miesseuranne väärin. Varokaa, lipsutte ennakkoluulojen tielle: miesten seurassa sitä ja tätä...miehet pelkää sitä ja tätä...
Minä olen huomattavasti kiinostuneempi ns feministeistä kuin ns perinteisiä malleja halajavista naisista, joita on paljon, ja joiden ratkaisuja yritän ymmärtää.
VK
-
Tuo ennakkoluulojen tielle lipsuminen on mielessä alituiseen ja sitä vähän pelkäänkin omalla kohdallani. Pitää tarkkailla entistä huolellisemmin.
Sitten tuo perinteisiä malleja halajavien naisten joukko, jonka mainitsit, vasenkätinen. Usko tai älä, minä kuulun heihin. Minä haluaisin olla kotiäiti ja vilkuttaa aamulla töihin lähtevälle miehelleni. Kysymys on siitä, että minulle feministinä olisi tärkeää, että jokaisella naisella olisi yhtäläiset mahdollisuudet valita, mitä haluaa tehdä, eikä tämän valinnanvapauden pitäisi olla sen rajatumpaa kuin miestenkään.
(Tosin välillä mietin, onko miehille yhtä yksinkertaista alkaa esim. koti-isiksi kuin mitä naisille on alkaa kotiäideiksi. Onko tässä mielessä siis tasa-arvossa parantamisen varaa molemmissa päissä?)
-
Joo, tasa-arvossa on kyse vapaudesta. Mutta vaikka tilanne olisikin näennäisesti tai periaatteessa molemmille yhtäläinen, käytännössä sosiaaliset paineet ja perinteet sitovat ihmisiä: koti-isäksi ryhtyminen on tästä syystä miehillä vieläkin vaikeampaa. Voisi ajatella, että mies tarvitsee paljon rohkeutta olla välittämättä sosiaalisista paineista tahtoessaan jäädä koti-isäksi. Naisen on, perinteisen mallin takia, helpompi alkaa kotiäidiksi, siihen ei samalla tavalla rohkeutta vaadita. Tosin tämä ei taida pitää enää hirveän kauan paikkaansa. Naisten urapaineet, monisuorittamiset jne.
Sehän on hienoa että tiedät mitä tahdot. Älä siis sosiaalisten paineiden takia ala luomaan uraa pois kotoa. Minä koen puolestani olevan sellainen, etten halua olla mies joka tulee joka ilta töistä siivottuun kotiin ja pullantuoksuun.
Vk
-
Ei ollut tarkoitus yleistää. En todella usko, että kaikki miehet ajattelisivat samoin. ;)
-
Ei suoraan liity koti-isä/kotiäiti keskusteluun, mutta minä kai olen sitten joku kotihenkilö. Olen nyt ollut äitini omaishoitajana reilut viisi vuotta ja tässä täytyy tehdä vähän äidin ja isän hommia molempia.
Puen, riisun, syötän, pesen ym. ym. ja sitten kotityöt päälle, kauppareissut ym. ym. Vapaapäiviä en ole pitänyt yhtään, vaikka saisin niitä kaksi kuukaudessa palveluseteleillä. En pidä sen takia, että joutuisin kouluttamaan sijaista ja ne vapaat menisi siihen.
Laitoshoidossa mummi olisi joutunut petipotilaaksi jo viisi vuotta sitten, mutta täällä kotonaan vielä hiukan kävelee tuettuna. Puhekyky on mennyt jo aikapäiviä sitten.
Eipä näistä kyllä kannattaisi kirjoitella, koska omaishoitajan arkea ei voi ymmärtää muut kuin toinen omaishoitaja.
Se oli minusta ihmeellistä, että monet miespuoliset ystäväni ovat kannustaneet eikä kukaan heistä ole ihmetellyt ratkaisuani ryhtyä omaishoitajaksi. Sen sijaan naisilta tuli enemmänkin epäilyksiä homman onnistumisesta.
-
Hyvä kun kirjoitit. Arkesi kuvauksella toit mielenkiintoisen ja todellisen näkökulman tähän keskusteluun. Viiden vuoden kokemuksella olet melkoinen työsi asiantuntija. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten viranomaiset sinua kohtelevat? Suhtaudutaanko miespuoliseen omaishoitajaan epäillen?
-
No kaipa minä sitten pelkään naisten ylivaltaa, heh. No vakavasti, itse en yhtään vastusta perinteisiä malleja, mutta sillä tavalla, että jos nainen ei vaikkapa nyt halua olla kotiäiti, niin miehellä ei minun mielestä ole oikeutta puuttua siihen. Perinteiset mallit on ihan ok, mutta vain jos molemmat suostuu siihen.
Omaishoitajien työ on todella kunnioitettavaa. Tätini hoitaa alzheimerin tautia sairastavaa miestään. Ei ole kivaa hommaa, kun väliin tulee kakat housuun ja sitten aiemmin piti ovet sitoa naruilla yöksi, että saisi itse nukkua jne. Nyt on sitten taas jo huonommassa kunnossa, niin on vaipat ja sitten ei jaksa enää itse nousta ylös, niin ei tarte ovia sitoa, mutta liikuttelu on hankalaa, kun tätini on aika heiveröinen ihminen ja miehensä aika iso. On sitten N-Y-T- nyt ponnista -systeemejä ja yhdessä päästään ylös. Mitenkähän pitkään lie vielä jaksaa, kun se tauti menee koko ajan alaspäin aina sänkypotilaaksi asti. Toinen ei puhu kuin yhteensä muutaman sanan koko viikon aikana, nyt en tiedä, onko enää sitäkään. Joitakin ihmisiä vielä tunnistaa ja nyökkää pitkän viiveen päästä kun kysyy tunnistaako tämä häntä. Ei käy kateeksi ja nostan todella hattua kaikille omaishoitajille! Arvokasta työtä teette.
-
Tämän alueen vanhustyön sosiaaliohjaaja on alusta alkaen suhtautunut kiitettävästi, mutta hän onkin aivan poikkeuksellinen ihminen, jos nyt jostakin voi niin sanoa. Hän itse ehdotti omaishoitajaksi ryhtymistä, järjesti oma-aloitteisesti tukihakemukset sos.lautakunnalle ja on muutenkin suhtautunut hienosti. Koska tämä on luokiteltu raskaaksi saattohoidoksi, sain sen korkeimman palkkion.
Kotisairaanhoidosta en mielelläni puhuisi mitään - täydellinen vastakohta.
-
Olet työssäsi tekemisisissä monien viranomaistahojen kanssa, jotka yleensä määritellään alansa asiantuntijoiksi. Omaishoitajana olet paras ja arvokkain omaisesi voinnin ja hoidon asiantuntija. Kuin myös oman työsi ja jaksamisesi arvioija.
Kotisairaanhoidon työtä rasittaa luultavasti kaikkialla kiire. Huonokuntoisia vanhuksia hoidetaan entistä enemmän koteihin.
Omaisen hoitoon osallistuu usein monia tahoja, joiden välinen yhteistyö olisi hoidettavan kannalta tärkeää. Ammattilaiset saattavat kuitenkin väheksyä omaisen osaamista ja asiantuntijuutta.
Pohtia voisi, olettavatko naiset edelleen olevansa hoivan ja huolenpidon asiantuntijoita? millaisia käsityksiä ja määritelmiä miehillä ja naisilla on hoitotyöstä, mitä he sisällyttävät hyvään hoitoon?
-
Kotisairaanhoidosta sen verran, että mummollani kävi aikanaan loppuun asti kotisairaanhoitaja ottamassa verikokeet marevan-lääkettä (verenohennukseen, määrätty sydänleikkauksen jälkeen uusien tukosten ehkäisemiseksi) varten. Sitten toisinaan otettiin myös verenpaine, mutta näitä ei voinut ottaa samalla kertaa, kun "ei sovi aikatauluun ja ei ole välineitä mukana". Molemmat siis järjestelykysymyksiä, kun etukäteen piti kuitenkin aina soittaa ja tilata kullekin viikolle ja jos kaikki oli ok, niin yleensä parin-kolmen viikon välein. Kävi sitten niin, että sama sairaanhoitaja kävi kahtena peräkkäisenä päivänä ja maksun otti (muistaakseni 7 e) kummaltakin päivältä. Tk:ssa jos olisi käynyt, niin olisi hoitunut samalla kertaa, mutta siellä olisi mennyt matkoissa puoli päivää. Siis riippuu paljon hoitajan asenteesta ja maksuperiaatteista. Saahan kunta siitä enemmän, jos kahteen kertaan ottaa kotikäyntimaksun, kun kuitenkin pyörii alueella kahtena päivänä.
-
Pohtia voisi, olettavatko naiset edelleen olevansa hoivan ja huolenpidon asiantuntijoita? millaisia käsityksiä ja määritelmiä miehillä ja naisilla on hoitotyöstä, mitä he sisällyttävät hyvään hoitoon?
Tähän sen verran, että olen huomannut mieshoitajien määrän lisääntyneen, vaikka ei ihan samaa tahtia kuin naislääkärien. Sukupuolirajojen murtuminen on siis vielä kesken. Toisaalta on hyvä, kun miehiä on hoitajina, sillä olen kuullut hoitajilta, että miehet jaksavat tehdä raskaammat nostamiset, jos on vaikka satakiloinen potilas. Toisaalta itselläni on parempia kokemuksia nais- kuin mieslääkäreistä henkisen puolen osalta, siis että he ovat monesti lämpimämpiä (noin yleensä, poikkeuksiakin on!). Pätevyys taitaa olla ihan sama molemmilla. Tarvitaan siis molempia sukupuolia.
-
Kotisairaanhoito sijaitsee tästä paikasta 300 m itään ja käy kerran vuodessa! No, eipä ole nyt ollut tarvettakaan, mutta joskus on ollut.
Jätettäiskö tämä sinänsä mielenkiintoinen aihe, kun ei sovi oikein otsikkoon.
-
Ehkä tosiaan olisi parempi puhua tasa-arvosta yleisesti ottaen kuin feminismistä, koska se on niin värittynyt sana nykypäivänä.
Ja käsitettä ovat värittäneet militantit feministit, joiden mukaan miehet on alistettava naisten valtaan.
Hassua kuinka miehiä aina pelottaa, että naiset ottavat vallan. Kertoo aika paljon miehisestä ajatusmaailmasta ;) En jaksa uskoa, että siihen kukaan pyrkisi. Mitä hyötyä meille naisille olisi miesten alistamisesta?
Ei muuten pelota yhtään. Minusta ihmisiä on valittava johtajaksi ja päätöksentekijöiksi pätevyyden ja osaamisen eikä suinkaan sukupuolen mukaan.
Totuus on se, että naiset ja miehet saavat valitettavan epätasa-arvoista kohtelua, mitä tulee palkkoihin, töihin ja lasten huoltajuuteen. Nyky-Suomessa tasa-arvoasiat ovat melko hyvällä tolalla, mutta parannettavaakin löytyy, sekä miesten, että naisten osalta.
Ja on ollut jo pitkään. Yliopisto-opiskelijoista yli 60 prosenttia on naisia. Alkaa olla nyt niin, että miesten osalta koulutuspoliittisesta tasa-arvosta ei voida puhua. Nyt tarvittaisiin miehille sopivaa pedagogiaa.
-
Ja on ollut jo pitkään. Yliopisto-opiskelijoista yli 60 prosenttia on naisia. Alkaa olla nyt niin, että miesten osalta koulutuspoliittisesta tasa-arvosta ei voida puhua. Nyt tarvittaisiin miehille sopivaa pedagogiaa.
Ai pedagogiastako se on kiinni?! Toivottavasti tuo oli vaan läppä.
Eiköhän yliopisto-opiskelijoiden naisistuminen johdu vaan siitä, että naisista suurempi prosentti haluaa kouluttautua korkeasti kuin miehistä. Alatarjontaa korkeakoulutuksessa kyllä on ihan joka suuntaan, mutta jos haluaa työmieheksi, niin ei sitä kannata yliopistoon mennä. Ei kai tässä nyt ole mikään tasa-arvo-ongelma, kun paikkoja ei jaeta sukupuolen perusteella, vaan sen perusteella, miten valintakokeissa osataan.
-
En malta olla tuomatta esiin sitä pointtia, että eduskunnassa oli pitkään sama tilanne ja on vieläkin toisinpäin, mutta siellä hehkutetaan sitä, että miten saataisiin naisia lisää, vaikka äänestäjäthän sen ratkaisevat.
No, minulle on ihan sama. Siis jos naiset pääsevät (niin kuin pääsevätkin) paremmuuden vuoksi korkeakouluihin pääsykokeista läpi helpommin kuin miehet, niin minusta tilanne on ok. Ahkeruus palkitaan opintopaikalla.
-
Ja on ollut jo pitkään. Yliopisto-opiskelijoista yli 60 prosenttia on naisia. Alkaa olla nyt niin, että miesten osalta koulutuspoliittisesta tasa-arvosta ei voida puhua. Nyt tarvittaisiin miehille sopivaa pedagogiaa.
Ai pedagogiastako se on kiinni?! Toivottavasti tuo oli vaan läppä.
Eiköhän yliopisto-opiskelijoiden naisistuminen johdu vaan siitä, että naisista suurempi prosentti haluaa kouluttautua korkeasti kuin miehistä. Alatarjontaa korkeakoulutuksessa kyllä on ihan joka suuntaan, mutta jos haluaa työmieheksi, niin ei sitä kannata yliopistoon mennä. Ei kai tässä nyt ole mikään tasa-arvo-ongelma, kun paikkoja ei jaeta sukupuolen perusteella, vaan sen perusteella, miten valintakokeissa osataan.
Neljän lapsen isänä olen sitä mieltä, että se on kiinni pedagokiikasta ja opettajan osaamisesta. Olen nähnyt luokan, jossa poikien keskiarvo oli yli numeron tyttöjä parempi, kun oli hyvä opettaja. Poikien opettaminen ja motivoiminen on paljon vaikeampaa kuin tyttöjen, mutta hyvän työn tulos on palkitseva.
-
Täsmentäisin, että poikien motivoiminen koulunkäyntiin on vaikeaa, mutta motivoitunut poika opiskelee usein tehokkaasti ominkin päin. (Sellainen harhaluulo tuntuu olevan jossakin poikien takaraivossa, ettei miehen tarvitse opetella mitään. Joka jätkä osaa kaiken, ja jos jotain ei osaa, sitä ei kuulukaan osata.)
-
Neljän lapsen isänä olen sitä mieltä, että se on kiinni pedagokiikasta ja opettajan osaamisesta. Olen nähnyt luokan, jossa poikien keskiarvo oli yli numeron tyttöjä parempi, kun oli hyvä opettaja. Poikien opettaminen ja motivoiminen on paljon vaikeampaa kuin tyttöjen, mutta hyvän työn tulos on palkitseva.
Seppos, toivottavasti tuossa nyt on vaan lapsus, tarkoitan että "poikien keskiarvo oli yli numeron tyttöjä parempi, kun oli hyvä opettaja". Että siis hyvän opettajan kriteeri on se, että hän saa pojille paremman keskiarvon kuin tytöille? No, en nyt usko, että noin ihan oikeasti ajattelet, vaan että kyseessä oli kyseinen opetusmetodi oli vain pojille parempi.
Mitä pahaa siinä on sitten, että tytöt pärjäisivät koulussa? Pitääkö tässäkin poikien olla parempia? Tasa-arvo on tietty ihanne, mutta kun sellaiseen ei varmaan ikinä koulumenestyksessä päästä, niin on turha arvottaa opettajan pedagogisia taitoja sen perusteella, että kummat pärjäävät paremmin, tytöt vai pojat.
On totta, että yhdenlainen opetus sopii yhdelle ja toisenlainen toiselle, mutta mikä sitten on se "oikea totuus"? Täytyy muistaa, että kompromisseja on jatkuvasti tehtävä, kun luokkakoot ovat suuria ja mukaan mahtuu aina pari erityisoppilasta ja pari tosi lahjakasta ja pari häirikköä ja pari kilttiä ja pari maahanmuuttajaa ja pari niitä ja näitä. Ei ole olemassa varmaan yhtä tapaa opettaa, joka olisi kaikkien kannalta sopiva.
En sitä osaa sanoa, miksi tytöt ehkä yleisesti ottaen ovat tunnollisempia tekemään läksyt ja tehtävät, mutta ei kai heitä siitä saa rankaista? Välillä tuntuu, että koulutusta viedään jatkuvasti eteenpäin vain niiden ehdoilla, jotka eniten huomiota vaativat ja opettajan resursseja vievät. Siinäpä meille opettajille haastetta, jotta osataan olla tasapuolisia kaikille oppilaille yhä epästabiileimmissa luokkaympäristöissä.
-
Myös tyttöjä on vaikea motivoida koulunkäyntiin. Pojat voivat olla rohkeampia ilmaisemaan mielipiteitään.
Tytöistä on tullut rohkeampia, mutta moni tyttö on edelleen hyvin kiltti. Koulussa he jaksavat esittää hyvääoloa, mutta jonnekin se paha olo toivottavasti purkautuu.
-
Jotain on kyllä pielessä, jos tyttöjen numerot ovat huomattavan paljon parempia. Suomessa ei ole yksityiskoulusysteemiä, niin pitäisi pyrkiä sellaiseen opetukseen, että sukupuolierot eivät olisi mahdottomia. Poikiahan on kuitenkin noin puolet oppilaista, niin ei ole oikein sekään, jos opetusmenetelmiä kehitetään vain tyttöjä hyödyttävällä tavalla. Pitäisi ottaa molemmat sukupuolet huomioon. Kuitenkin on huomioitava myös se, että monet tytöt ovat ahkerampia, niin ei saa sokeasti tuijottaa keskiarvoja. Pitäisi siis käyttää molempia sukupuolia hyödyttäviä menetelmiä niin että peruskoulussa ei vielä olisi kamalia eroja eri oppilaiden välillä. Kuitenkin niin, ettei silti toiset kyllästy helppouteen ja toiset työmäärään. Hankala yhtälö.
Siinä minun pedagogiikkaani, liekö toimii, en tiedä.
-
Sitä olen välillä miettinyt, miten paljon tyttöjen ja poikien asenteiden välillä on kulttuurista johtuvia eroja ja miten paljon perinnöllistä. Perinteinen suomalaisuus lienee opettanut tytöt kotona pysyviksi ja pojat maailmalta onneaan etsiviksi. Koulu kai koetaan nykyisin kotikasvatuksen jatkeeksi ja siis tyttöjen maailmaan kuuluvaksi. (Ennen vanhaan kouluun lähdettiin usein vieraalle paikkakunnalle ja se oli vain joidenkin poikien vaihtoehto.)
Palatakseni feministiteologiaan, onko sen tavoitteena ohjata naiset miesten kanssa samaan jumaluusopilliseen seikkailuun vai hakea teologia maailmalta lämpimän kotilieden ääreen?
-
Neljän lapsen isänä olen sitä mieltä, että se on kiinni pedagokiikasta ja opettajan osaamisesta. Olen nähnyt luokan, jossa poikien keskiarvo oli yli numeron tyttöjä parempi, kun oli hyvä opettaja. Poikien opettaminen ja motivoiminen on paljon vaikeampaa kuin tyttöjen, mutta hyvän työn tulos on palkitseva.
Seppos, toivottavasti tuossa nyt on vaan lapsus, tarkoitan että "poikien keskiarvo oli yli numeron tyttöjä parempi, kun oli hyvä opettaja". Että siis hyvän opettajan kriteeri on se, että hän saa pojille paremman keskiarvon kuin tytöille? No, en nyt usko, että noin ihan oikeasti ajattelet, vaan että kyseessä oli kyseinen opetusmetodi oli vain pojille parempi.
Mitä pahaa siinä on sitten, että tytöt pärjäisivät koulussa? Pitääkö tässäkin poikien olla parempia? Tasa-arvo on tietty ihanne, mutta kun sellaiseen ei varmaan ikinä koulumenestyksessä päästä, niin on turha arvottaa opettajan pedagogisia taitoja sen perusteella, että kummat pärjäävät paremmin, tytöt vai pojat.
On totta, että yhdenlainen opetus sopii yhdelle ja toisenlainen toiselle, mutta mikä sitten on se "oikea totuus"? Täytyy muistaa, että kompromisseja on jatkuvasti tehtävä, kun luokkakoot ovat suuria ja mukaan mahtuu aina pari erityisoppilasta ja pari tosi lahjakasta ja pari häirikköä ja pari kilttiä ja pari maahanmuuttajaa ja pari niitä ja näitä. Ei ole olemassa varmaan yhtä tapaa opettaa, joka olisi kaikkien kannalta sopiva.
En sitä osaa sanoa, miksi tytöt ehkä yleisesti ottaen ovat tunnollisempia tekemään läksyt ja tehtävät, mutta ei kai heitä siitä saa rankaista? Välillä tuntuu, että koulutusta viedään jatkuvasti eteenpäin vain niiden ehdoilla, jotka eniten huomiota vaativat ja opettajan resursseja vievät. Siinäpä meille opettajille haastetta, jotta osataan olla tasapuolisia kaikille oppilaille yhä epästabiileimmissa luokkaympäristöissä.
Nyt Anna-Anna ymmärrät minua tahallisesti väärin. Sanomani oli yksinkertaisesti se, että nykyinen koulujärjestelmä ja käytetyt padagogiset menetelmät suosivat tyttöjä. Jos on joku opettaja, jonka taidot ja osaaminen ylittävät keskiarvon oikessa kohdassa ja hän onnistuu, niin voi käydä yllättäen niin, että pojat menestyvätkin vastoin ennakko-odotuksia.
Ei tämä tarina tähän loppunut en vaan silloin ehtinyt kirjoittaa kaikkea. Kun luokka siirtyi yläasteelle tuli tosi ongelma. Pojat olivat tottuneet purkamaan enegiaansa ja tekivät opettajille paljon kysymyksiä. Järjestettiin useampi opettajat vanhemmat neuvottelu ennenkuin uudet opettajat pääsivät ongelman yli. Pojat olivat edelleen menestyjiä, mutta opettajien mielestä liian aktiivisia. Puolen vuoden kuluttua muutama opettaja huomasi mistä on kysymys ja miksi pojat pärjää poikeukksellisen hyvin ja lähtivät mukaan. Tulokset paranivat ja turha kohu laantui. Oli koomista istua kokouksessa, josta ei oikein tiedetty mistä syyttää kun menestys oli hyvä, mutta luokka ei ollut samanlainen kuin muut. Se pelotti opettajia. Loppu hyvin kaikki hyvin.
-
Onpahan ollut erikoinen poikaporukka. Minun kokemukseni mukaan (oma kouluikä+yliopistoikä+omien lasten kautta +oman työn kautta kouluasioita sivusta seuranneena) noin 90% syytöksistä että koulu suosii tyttöjä tai koulu ei ymmärrä poikia jne EIVÄT selitä poikien huonompaa menestystä. Poikia ja osin miehiäkin ei opiskelu kiinnosta eikä siinä voi muuta kuin katsoa peiliin sekä isät että pojat. Pojissa ja tytöissä on toki selviä eroja keskimäärin ja ne suosivat tyttöjä koulumaailmassa . Mutta silti, kyllä pojatkin pärjää jos vain poika- ja mieskulttuuri sen sallii.
Tämän ketjun keskustelu on ihan mielenkiintoisa mutta aika kaukana ketjun alkuaiheesta.
-
Aiheen ympärillä kai kuitenkin pyöritään. Onko puuro kissan mielestä kuumaa? Feminismin asettama kysymys kai on: miten paljon todellisia eroja sukupuolten välillä on ja miten paljon nillä saa olla merkitystä yhteiskunnassa, kulttuurissa, kirkossa ja niin edelleen?
Olemme harhautuneet kouluun varmaan ihan syystä. Siellä siirretään niin tiedostettua kuin piilossa olevaa asennemaailmaa uusille sukupolville. Eivätkä siirtäjinä ole vain opettajat vaan suurelta osalta kaveripiiri, isot pojat ja tytöt, nuorisokulttuuri ja ties mikä muu.
-
Onpahan ollut erikoinen poikaporukka. Minun kokemukseni mukaan (oma kouluikä+yliopistoikä+omien lasten kautta +oman työn kautta kouluasioita sivusta seuranneena) noin 90% syytöksistä että koulu suosii tyttöjä tai koulu ei ymmärrä poikia jne EIVÄT selitä poikien huonompaa menestystä. Poikia ja osin miehiäkin ei opiskelu kiinnosta eikä siinä voi muuta kuin katsoa peiliin sekä isät että pojat. Pojissa ja tytöissä on toki selviä eroja keskimäärin ja ne suosivat tyttöjä koulumaailmassa . Mutta silti, kyllä pojatkin pärjää jos vain poika- ja mieskulttuuri sen sallii.
Tämän ketjun keskustelu on ihan mielenkiintoisa mutta aika kaukana ketjun alkuaiheesta.
Oikeastaan lähestyt aika mielenkiiintoisesta kulmasta ydintä. Tyttöjen ja poikien välillä on eroja (kiitos siitä). Mitä tähän kouluasiaan tulee niin näissä huippukouluissa on opittu se hyödyntämään. Pojilla pitää olla aina tekemistä ja tässä on linkki naispappeuteen. Siitä pojat ovat keksineet poikien tekemistä. Raamatun luenta ja tulkinta on aina valikoivaa sanotaan mitä sanotaan. Kuka näistä naispappeuden vastustaja evankelikaaleista noudattaa Paavalin ohjetta toistensa suutelemisesta, vaikka Paavali sen kolmessa ei kirjeessään määrää (Room. ja molemmat Korinttolaiset).
-
Liekö tyttöjen hyvällä koulumenestyksellä olevan jotain tekemistä myös kiltin tytön syndrooman kanssa? Oman kokemukseni mukaan pojille annetaan paljon enemmän anteeksi kuin tytöille, esim. jos tyttö on äänekäs ja villi, se on ongelma, mutta "pojat ovat poikia". Etenkin ala-asteella ja yläasteella tätä asennetta oli havaittavissa. Mm. eräs täysin hulivili poika sai viimeisellä yläasteen luokalla paljon anteeksi kun oli ilmeisesti nyt tajunnut, että on tosi kyseessä ja numeroita on pakko korottaa. Ei sillä, että pitäisin tätä huonona asiana, ihmisille on annettava toinen mahdollisuus.
Nyt on niin kiire, etten ehdi paneutua enemmän asiaan, mutta toivottavasti olin edes jotenkin ymmärrettävä ;)
-
Poikien tekemiset ja tyttöjen tekemiset. Tämähän se on iänikuinen kiistakapula. Mitäs, kun tyttö tekee ja tykkää tehdä asioita, joita tytöt eivät yleensä tee. Entäs, kun poika ei koekaan tarvetta toiminnasta, touhinasta ja esim. liikkumisesta tai ns. äijäkulttuurista.
Itse "tyttöjen koulun" käyneenä (kiitetyin arvosanoin) voin kertoa, että minun kohdallani ongelmana ei niinkään ollut itse koulun asettamat tavoitteet tai opetusmenetelmät, vaan ikätovereiden kapeakatseinen käsitys siitä, mitä poika voi ja saa olla ja mitä poika voi ja saa tehdä. Ryhmäpaineen alla alisuoriutumisesta tulee hyve.
Voin kuvitella, että tytöillä, jotka eivät olekaan kilttejä ja arvosanaorientoituneita on samasta syystä vaikeaa, kun ei saa tehdä "poikien asioita".
Samasta saattaa olla kyse myös kirkossa? Se, mikä on totuttu näkemään miesten juttuna, onkin nykyisen ihmiskäsityksen valossa viisaasti avattu niille naisille, jotka kokeneet saaneensa kutsun papin virkaan.
-
Kannattaa varmaan välillä lukea evankeliumeita niinkin, että arvioi Jeesuksen toimintatapojen 'miehekkyyttä' tai 'naisellisuutta'. Samalla saa Raamatun mukaan kuvan Isästä. Minun ajatukseni on, että Jeesus antaa esikuvan inhimillisestä elämästä ja toiminnasta ohi niin miehen kuin naisenkin mallien.
Vanhan testamentin Herra Sebaot on kieltämättä aikalailla karu äijä, mutta Jeesuksen opettama Isä meidän voisi saada mielikuvissani helposti äidillisiäkin piirteitä.
-
Neljän lapsen isänä olen sitä mieltä, että se on kiinni pedagokiikasta ja opettajan osaamisesta. Olen nähnyt luokan, jossa poikien keskiarvo oli yli numeron tyttöjä parempi, kun oli hyvä opettaja. Poikien opettaminen ja motivoiminen on paljon vaikeampaa kuin tyttöjen, mutta hyvän työn tulos on palkitseva.
Samaa mieltä. Valtaosa pojista on toiminnallisesti suuntautuneita. Pojat eivät opi luokkahuoneessa, kun opettaja luennoi. Heidän täytyy saada toimia. Myös motiivointiongelmat ovat ihan oikeita.
Jos ei toiminnallisia pedagogisia ratkaisuja kehitetä, on vaikea motivoida
poikia. Esimerkkejä miesten oppimishistorioista on tuhansia. Monet hyvin aikuisina pärjäävät miehet ovat olleet koulussa häirikköjä tai heitä on pidetty suorastaan tyhminä.
-
Samaa mieltä. Valtaosa pojista on toiminnallisesti suuntautuneita. Pojat eivät opi luokkahuoneessa, kun opettaja luennoi. Heidän täytyy saada toimia. Myös motiivointiongelmat ovat ihan oikeita.
Mutta luennoiko opettaja? Koskas olet viimeksi tutustunut koulumaailmaan ihan konkreettisesti?
-
Nyt Anna-Anna ymmärrät minua tahallisesti väärin. Sanomani oli yksinkertaisesti se, että nykyinen koulujärjestelmä ja käytetyt padagogiset menetelmät suosivat tyttöjä. Jos on joku opettaja, jonka taidot ja osaaminen ylittävät keskiarvon oikessa kohdassa ja hän onnistuu, niin voi käydä yllättäen niin, että pojat menestyvätkin vastoin ennakko-odotuksia.
En minä tahallisesti mitään väärin ymmärrä, en vaan halua kestää tuollaisia ns. vahinkolausahduksia "koko totuuksina" ja varsinkaan säilyttää sellaista asennetta täällä.
Kyllähän koulu nykyään aika toiminnallista on, ei enää opeteta niin, että oppilaat istuu hiljaa ja opettaja paasaa. Kaukana ovat ne ajat. Se vaan, kun yhdenlainen tapa oppia ei ole koskaan kaikille hyvä, niin mikä se kompromissi sitten on. Poikien pitää saada mennä ja toimia, mutta kyllä niiden pitää oppia olemaan paikallakin. Ehkä tasapuolisuus sekä toiminnallisuuden että "hiljaisen työskentelyn" (tehtävät, harjoitukset, ym.) kesken tuottaa sellaisia tuloksia, että sekä tytöt että pojat viihtyvät ja pärjäävät koulussa.
Sikäli olen samaa mieltä kuin joku kirjoittaja, että pojilta kestetään aina enemmän riekkumista kuin tytöitä. Se on ihan hölmöä ja epätasa-arvoista.
-
Mutta luennoiko opettaja? Koskas olet viimeksi tutustunut koulumaailmaan ihan konkreettisesti?
En kysyisi tätä henkilöltä, joka on ollut valmistelemassa koululakeja. :lol:
-
Koulumaailma ja lait ovat kyllä tekemisissä toistensa kanssa, mutta eivät ole sama asia :)
-
Koulumaailma ja lait ovat kyllä tekemisissä toistensa kanssa, mutta eivät ole sama asia
Noin voisi asiaa tuntematon sanoa.
-
Koska en itse ole koululakeja laatimassa, on minun hankala tietää, kuinka paljon prosessissa mm. seurataan opetusta kouluissa, sen tavoitteita ja käytäntöjä, ja toisaalta opettajankoulutusta, ja sen tavoitteita, siellä tehtyjä uudistuksia ja tutkittu uudistusten todellisia vaikutuksia koulun arkipäivässä.
Itse kaksi vuotta luokanopettajankoulutuksessa olleena ja useita sijaisuuksia tehneenä voin vain peilata keskustelua omiin kokemuksiini opettajana ja opettajuuden opiskelijana.
Nähdäkseni ainakin Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitos pyrkii kouluttamaan opettajia, jotka kynevät suunnittelemaan opetuksensa niin, että lapsien elämismaailmasta nouseva käytännön ongelmanratkaisu ja motivointi ovat oppimisen avaimia. Tähän kuuluu niin poikien ja tyttöjenkin ominaispiirteiden ymmärtäminen.
Toki loppuviimeksi oppitunnin pitää opettaja, yksilö, joka luo oppimistilanteen omista näkemyksistään lähtien. Harmi on, jos kaikesta huolimatta ope valitsee luennoinnin keskustelun ja toiminnan sijaan.
Ongelmana on myös se, että kouluissamme opettaa edelleenkin kasapäin epäpäteviä opettajia, jotka turvautuvat vanhoihin opetusmalleihin.
-
Mutta luennoiko opettaja? Koskas olet viimeksi tutustunut koulumaailmaan ihan konkreettisesti?
En kysyisi tätä henkilöltä, joka on ollut valmistelemassa koululakeja. :lol:
Heh, sikäli ajankohtainen asia, että olen huomenna menossa opetushallinnon tutkinnon B-osan tenttiin ja olen tässä aika tiiviisti lukenut pikku kirjasta nimeltä "Koulutuksen lainsäädäntö käytännössä". Turhahan sitä on lakitekstien tekijöille edes selittää, että laki on raamit ja käytäntö on käytäntö, jonka on sujuttava raamien sisällä eli lakien ja asetusten mukaan.
Kyllähän se on niin nätisti sanottu jo perusopetuslain 3§:n toisessa momentissa: "Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä."
Samaisen lain 35§:n toisessa momentissa sanotaan: "Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti."
Näiden pykälien perusteella oppilaiden tulee siis käyttäytyä asiallisesti ja opettajan annettava heille sopivaa opetusta. Tämä siis laki.
Entä sitten käytäntö? Siinäpä se problematiikka piileekin, kun oppilaat eivät aina käyttäydy asiallisesti ja opettajan tulisi silti antaa opetussuunnitelmien mukaista opetusta.
Työskenteletkö Salis Opetushallinnossa/ministeriössä? Miten käytännössä te lakeja valmistelette? Käyttekö seuraamassa oppitunteja eri paikkakunnilla, eri kouluissa, eri luokissa?
-
Näyttää olevan hyvä tämä hyvä aihe edelleen. Poikien ja tyttöjen keskimääräinen eroavuus on toki totta mutta ero on niin pieni oppimiseen liittyvissä asioissa että nykykoulun mahdollinen sopimattomuus pojille menee kyllä poikien ja miesten,äijien piikkiin. Siis asenne ja kulttuurikysymys. Ongelma on kyllä miesopettajien vähyys luokanopettajissa.
-
Näyttää olevan hyvä tämä hyvä aihe edelleen. Poikien ja tyttöjen keskimääräinen eroavuus on toki totta mutta ero on niin pieni oppimiseen liittyvissä asioissa että nykykoulun mahdollinen sopimattomuus pojille menee kyllä poikien ja miesten,äijien piikkiin. Siis asenne ja kulttuurikysymys. Ongelma on kyllä miesopettajien vähyys luokanopettajissa.
On sekin ongelma. Olen siis samaa mieltä siitä, että miesopettajia tarvitaan huomattavasti lisää, mutta myös pedagogian täytyy muuttua.
-
Nähdäkseni ainakin Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitos pyrkii kouluttamaan opettajia, jotka kynevät suunnittelemaan opetuksensa niin, että lapsien elämismaailmasta nouseva käytännön ongelmanratkaisu ja motivointi ovat oppimisen avaimia. Tähän kuuluu niin poikien ja tyttöjenkin ominaispiirteiden ymmärtäminen.
Minusta on hienoa, että näin opetetaan. Eri asia on, mitä tehdään eli miten sitten opetetaan, kun yliopistosta on valmistuttu.
Ongelmana on myös se, että kouluissamme opettaa edelleenkin kasapäin epäpäteviä opettajia, jotka turvautuvat vanhoihin opetusmalleihin.
Tästä olen samaa mieltä. Ongelma on myös opettajien täydennys- ja jatkokoulutuksen vähäisestä rahoituksesta. Kouluissa ei ole vieläkään systemaattista opettajien täydennyskoulutusta.
-
Me opettajat olemme huonoa porukkaa koulutettavaksi. Olemme niin tottuneet itse kouluttamaan, että roolin vaihtaminen on vaikeaa. Lisäksi olemme usein oppineet murrosikäisiltä oppilailtamme pahoja tapoja, joilla häiritä koulutustilanteen sujumista.
Silti pitäisi opetella antamaan tyttöjen olla tyttöjä ja poikien poikia kangistumatta kuitenkaan kaavamaisiin malleihin. Uljain oppilaani kautta aikain oli poika, joka neuloi yläasteen luokassa kaulaliinoja ja huolehti koulun viherkasveista.
-
Omia kouluaikojani muistellessa tuli miekleen että toisten opettajien tunneilla pojatkin opiskelivat kiltisti ja aktiivisesti mutta toisten opettajien tunneilla pojat tekivät jotain muuta aktiivisesti. Eli opettaja rulettaa!
-
On sekin ongelma. Olen siis samaa mieltä siitä, että miesopettajia tarvitaan huomattavasti lisää, mutta myös pedagogian täytyy muuttua.
Millä tavalla? Ehdotuksia?
Muoks: ainiin, kerro siitä lainsäädäntösysteemistä. Olisin kiinnostunut kuulemaan.
-
Muoks: ainiin, kerro siitä lainsäädäntösysteemistä. Olisin kiinnostunut kuulemaan.
Lainsäädännön valmistelu tapahtuu yleensä komiteoissa tai työryhmissä, jossa jäseninä on alan asiantuntijoita. Komiteat pyytävät valtavan määrän lausuntoja eri tahoilta saadaakseen perspektiiviä asiaan. Myös alan tutkijoiden kanssa keskustellaan. Sitten käydään tutustumassa paikana päällä ( factfinding-missions) tutustumassa, miten nykyään toimitaan ja lisäksi haastatellaan käytännön ammattilaisia. Tästä kaikesta muodostuu kokonaisnäkemys asiasta. Laeilla ja asetuksilla ei voi vaikuttaa opetuksen sisältöön tai opetusmenetelmiin vaan sillä luodaan puitteet ja voimavarat koulutuksen toteuttamíseksi.
Meillä keskitytään valitettavan vähän opetusmenetelmien ja opettajien opetustaitojen kehittämiseen ja oppilaiden/opiskelijoiden motivointiin. Voidaan sanoa, että yliopisto-opintojen antama kuva opettajan työstä on kapea verrattuna siihen, mitä on kouluelämän todellisuus. Suomessa menetetään valtava määrä lahjakkaita lapsia ja nuoria siksi, ettei heissä ole syntynyt motiivia oppimiseen. Siksi lasten ja nuorten motivointi on eräs tärkeimpiä opettajan tehtäviäl. Jos motiivia ei ole, ei ole oppimistuloksiakaan. Oppimishistorioiden osalta tästä on valtavasti esimerkkejä. Nuoret, jotka ovat pärjänneet esim. lukiossa huonosti, ovatkin parhaita oppijoita yliopistossa ja pärjäävät hyvin työelämässä tutkijoina, johtajina ja asiantuntijoina.
Minusta poikien opettamiseen sopisi ns. action learning, jota Suomessa kutsutaan toimintaoppimiseksi. Toimintaoppiminen ei sovi kaikille, mutta kylläkin valtaosille pojista. Hyvää kirjallisuutta toimintaoppimisesta ovat esimerkiksi Krystyna Weinsteinin Action Learning: A Practical Guide ja Reg Revansin kirjat. Toimintaoppimiseen liittyvät läheisesti myös kokemuksellinen oppiminen.
-
En ole vielä lukenut kirjaa joten voin reagoida vain annettuihin esimerkkeihin. On ikävää että koulutetutkin naiset menevät huuhaateologiaan innolla mukaan. Tyydyttäähän se heidän tarpeitaan, että he itse saavat keksiä mitä tahansa tulkintoja Raamatusta ikioman "valkoisen tulensa" hehkulla, siis omalla elämänkokemuksella, tunteilla ja mielikuvituksella. Huh hirvittää. Seurauksena on vain loputtomasti erilaisten ihmisten omia henkilökohtaisia mielipiteitä ja järkeilyjä, fantasioita ja ja mielikuvituksen lentoa. Täydellinen sekasorto ja Jumalan Sanan häpäiseminen. Ehkä joku saattaa mieltyä toisen tulkintaan ja yhdessä he alkavat pitää sitä heidän "omana totuutenaan" välittämättä vähääkään vastaako se oikeaa todellisuutta. Kaikenmaailman emävalehtelijoillakin on "oma totuutensa". PYH sille. Minä en ota "omia totuuksiani" vakavasti jos niitä ei vahvisteta useammalta puolueettomalta taholta ja myöskin toisinajattelijoiden taholta sekä siinä praksis-teologiassa! Jeesus Nasaretilainen mykisti aina vastustajansa. Siihen en toki kykene.
Taitaa olla niin että juutalaisille "valkoinen tuli" tarkoittaa Jumalan Pyhää Henkeä. Häntä joka innoitti kaikkia Raamatun kirjojen ja kirjeitten kirjoittajia. Olen juuri lukenut muutamia heitä koskevia kirjoja.
Vai "uutta ruumiillisuuden teologiaa" nyt ollaan vailla! Keskiajalla oli todellakin "paljon ruumiin, seksuaalisuuden ja pyhän yhdistämistä, ruumiin rajojen ja sukupuoliroolien hälvenemistä." Vieläkö vaan eroottisia muinaisia pakanajumalanpalvelusmenoja temppelipapittarineen kaivataan ja jopa niitä vielä nuorille tuputettaisiin! Hyi yök. Eikö järki ja kokemus jo kerro ettei ruumiillisia nautinnollisia toimituksia voi pitää mitenkään pyhänä ja puhtaana hengellisen kaipauksen ilmentymänä? Ei siis yhtä ainutta tuhmaa ajatusta äheltäessä niinkö? Kannattaa miettiä tarkkaan mitä hengellinen ja ruumiillinen oikeastaan tarkoittavat.
Kun sitä "vapautuksen teologian" omaa tunteellista Raamatun tulkintaa ja mielikuvitusta rajattomasti sekoitellaan niin jo kaikki pornopapit ja -papittaret pääsee irti.
Voi voi ja voi taivahan avaruuden pimeät vallat ja pirujen puurot ja vellit!
"Eheytyminen" ei kuulu kristinuskoon. Kristinuskon aitoa teologiaa on kokonaan uuteen vaihtaminen eikä vanhan saastan korjaaminen. Tämä ei tarkoita ihmisen oman persoonallisuuden ja minuuden tuhoamista vaan hidasta muuttumista Kristuksen tuntemisessa ja Hänessä elämisessä. Kristinusko on yhteyttä Jumalaan ja samalla ihmisen ylpeän ja itsekeskeisen minän kuolettamista. Sen uuden minän haluan kasvavan, sen mitä uskon Kristuksessa olevani koska se ei ole omaani vaan puhtaan persoonan olemus, Hänen kaltaisuutensa. Tätä on tosin turhaa selittää järkeileville ja mielestään viisaille, jotka eivät siitä kuitenkaan mitään ymmärrä. Hengelliset asiat tutkitaan hengellisesti - ei ihmisälyn vaivaisin rajoittunein voimin. Tämäkin on lahjaa ei ihmisen omaa. Ihmisäly on muuten aivan liian yliarvostettua.
Suomalaista muinaisuskontoakin kaipaillaan? Kyllä sitä jo on; uuspakanuus, wicca-noidat yms. Pakanaesiäitimme ja -isämme palvoivat puita, kykkivät ja kumartelivat niiden alla, toivat niille ruokaa. Tapiota ja Mielikkiä, tonttuja, maahisia, peikkoja, keijuja, kyöpeleitä ja liekkiöitä vilisi metsissä. Metsän "hengellistä merkitystä" ei siis tarvitse alkaa sekoittaa kristinuskoon, onhan siihen sotkettu jo aivan liian paljon muuta puupäistä roskaa!
Vai tarkoitetaan hierarkkisessa ajattelussa että "mies on jotenkin lähempänä Jumalaa, koska Kristus oli mies"? Olen hierarkkinen ajattelija ja ällistelin ensin tuota ajatusta. No joo, Aadam oli mies ja pantiin päävastuuseen syntiinlankeemuksesta vaikka Eeva lankesi käärmeen juttuun. Syntiinlankeemuksessa mies ja nainen alkoivat syyttää toisiaan. Yhtä ei pidetty, toinen toistaan ei puolusteltu. Välit rikkoutuivat. Riita sukupuolten välillä alkoi. Praksista edelleen. . Feministiteologiako välittää siis kokonaisvaltaista eheytymistä. Kuka tässä eheytyy, naissukupuoliko mätkimällä Adamin puolta matalaksi. Johan arvon kirkkomme näyttää esimerkkiä miten voi eheyttää tasa-arvoisella naispappeudella.
"Voiko Kristus pelastaa naisen?" Voiko olla typerämpää kysymystä? Erottelevatko feministit naisen ja miehen kuitenkin siis eri asemaan ihmisinä vai mitä se tarkoittaa? Naisen pelastamiseenko tarvitaan nainen, Jumalan tytär? Eevahan otettiin Aadamista ja mainittiin molempien kuuluvan Jumalan kuvaan. Mutta siinä ihanassa kaivatussa muinaisuskonnossa sukupuoliroolit kyllä katosivat kun siellä oli sitä ruumiillista yhdistämisen teologiaa. Sehän kelpaa paremmin kuin miespuolinen Kristus.
Kristus juutalaisena mullisti kokonaan juutalaisten teologian. Keskusteli jopa halveksittuun samarialaiseen heimoon kuuluvan naisen kanssa eikä tuominnut syntistä naista. Kristus lähetti ensin naisen julistamaan ilosanomaa juutalaisille miehille jotka eivät pitäneet naisen todistusta lainkaan kelvollisena! Olisihan hän voinut ilmestyä vain miehille ja jättää naiset tyhjälle haudalle itkemään jos ei muka pelastanutkaan heitä.
-
Mihin ne lahjakkat, mutta motivoitumattomat nuoret menetetään? Ei kai heitä sentään voi pitää jonain metsiin mätänevinä tatteina!
Vielä tärkeämpi kysymys on, kuka heidät menettää? Teollisuusko? Kulttuuri ja sivistyskö? He itsekö? Jospa heidän tehtävänsä onkin muualla kuin oletetun lahjakkuutensa kehittämisessä ja käyttämisessä?
Nuorten lahjojen löytäminen, kehittäminen ja käyttäminen ovat tärkeitä asioita, mutta jos niistä puhutaan kuin mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettävistä voimavaroista, poistan varmistimen lyijykynästäni.
-
Joo, tasa-arvossa on kyse vapaudesta. Mutta vaikka tilanne olisikin näennäisesti tai periaatteessa molemmille yhtäläinen, käytännössä sosiaaliset paineet ja perinteet sitovat ihmisiä: koti-isäksi ryhtyminen on tästä syystä miehillä vieläkin vaikeampaa. Voisi ajatella, että mies tarvitsee paljon rohkeutta olla välittämättä sosiaalisista paineista tahtoessaan jäädä koti-isäksi. Naisen on, perinteisen mallin takia, helpompi alkaa kotiäidiksi, siihen ei samalla tavalla rohkeutta vaadita.
Ajattelen, että feministiteologian eräs keskeinen pyrkimys on nimenomaan vapauden lisääminen kaikille luoduille, evankeliumin hengessä. Tähän kuuluu myös miehen roolin kyseenalaistaminen sikäli kun se kahlitsee ihmisiä ja estää heitä tulemasta omaksi itsekseen. Paitsi naisen, myös miehen kohdalla pitää paikkansa se, että sukupuoli on vain eräs ihmisen ominaisuus, eikä elämää tulisi liian orjallisesti normittaa tämän yhden ominaisuuden perusteella. Jokainen on kudelma monenlaisia ominaisuuksia ja kykyjä, vallitkoon siis vapaus toimia sen mukaan. ...näin myös miedän hengellisessä elämässämme. :)
-
Palatakseni feministiteologiaan, onko sen tavoitteena ohjata naiset miesten kanssa samaan jumaluusopilliseen seikkailuun vai hakea teologia maailmalta lämpimän kotilieden ääreen?
Feministiteologioita on montaa lajia. Oma unelmani sen pyrkimyksestä on yhteinen seikkailu, jossa vallitsee toveruus ja jos ei kotilieden, niin ainakin leirinuotion lämpö matkalla kohti muukalaisten isänmaata (SV 259).
-
Tuohan kuulostaa uusitestamentilliselta: - Galileasta lähtien he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä.
-
Noviisina tuli mieleen kysymys ihmisten eriarvoisuudesta. Otin pari lainausta kirjallisuudesta havainnoollistaakseni sitä mitä haen takaa...
Ei silti etteikö kaduilla nukkuisi paljon hyviä ihmisiä. He eivät olleet pölhöjä, he eivät vain sattuneet sopimaan sen hetkiseen systeemiin. Ja systeemin tarpeet vaihtelevat alinomaa.
Charles Bukowski: Pulp (1920-1994) amer.kirjailija
Suomessakin syrjäytyminen "yhteiskunnasta" on tosi asia ja kasvava ongelma. Tosin syrjäytyneillä on omat alakultturinsa jossa hekin vielä omaavat ihmisarvon.
Siellä kulki myös edes mennyt Veikko hursti ja eräs toinenkin.
Ja mitä olivatkaan ne Maksim Gorkin Yliopistot...
Voi saakeli! Miten pilkkasikaan minua tuo tapaus! Ajatelkaa, olin silloin vakavasti huolissani ihmiskunnan kohtaloista, haaveilin yhteiskuntajärjestelmän uudistamisesta, poliittisista kumouksista, luin monenlaista hemmetin viisaita kirjoja, joiden ajatuksen syvyyttä tuskin tajusivat niiden kirjoittajatkaan. Koetin kaiken mokomin valmentaa itseäni ”suureksi aktiivivoimaksi”. Ja juuri nyt minua lämmitti ruumiillaan katunainen, onneton, pieksetty ja ahdistettu olento, jolla ei ollut elämässä sijaa eikä arvoa, olento, jota minä en hoksannut auttaa ennenkuin hän auttoi minua. Jos olisikin hoksannut, niin tuskin olisin pystynyt auttamaan häntä millään.
Maksim Gorki: Kerran Syksyllä.
Ja mitä sukupuolten tasa-arvoon tulee, eikö meidät luotu siskoiksi ja veljiksi?
Ja tietysti olisi oikein maksaa samasta työstä sama palkka.
Mutta tosi kova juttu olisi jos sodat loppuisivat ja ihmiset todella eläisivät
sovussa siskoina ja veljinä!
-
Katseen voisi kääntää myös toiseen laitaan. Miten näkisi maailman huipulla hääräilevien olevan 'vain' ihmisiä. Tarja Halosen tapa oikoa Bushin krakaa on aika hieno kikka.
-
Jos näen Jumalan toisin kuin muut kristityt ja käytöstäni pidetään silloin moraalittomana.
Olenko minä silloin "rikollinen" kun en suostu kulkemaan kristittynä nykyisten kristillisten mielipiteiden mukaisesti?
Onneksi "rikollisellekin" on annettu Toivo .
-
Mietin toisinaan, ovatko ne, jotka kokevat näkevänsä Jumalan toisin kuin 'oikeat' kristityt, poikenneet todella niin paljon kuin uskovat poikenneensa. Kenties he ovat kohdanneet erityisen kapeasti ajattelevia kristittyjä, jotka eivät hyväksy oikeiksi uskoviksi kuin vain omanlaisensa. Onko ylipäätään olemassa 'nykyisiä kristillisiä mielipiteitä', johon kaikki hengelliset suunnat yhtyisivät.
Sehän on tärkeää, että Jumala näkee meidät. Niinhän Herran siunauksessakin toivotetaan: "Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan."
-
Itse olen mitä sattuu yksilönä, isänä ja yleensäkin kipuileva. Minulle toisten käytöksessä on rienaaminen rajana. Ei silloinkaan ole mahdollisuuksia mitään tehdä.
-
Jos näen Jumalan toisin kuin muut kristityt ja käytöstäni pidetään silloin moraalittomana.
Olenko minä silloin "rikollinen" kun en suostu kulkemaan kristittynä nykyisten kristillisten mielipiteiden mukaisesti?
Onneksi "rikollisellekin" on annettu Toivo .
Mietin toisinaan, ovatko ne, jotka kokevat näkevänsä Jumalan toisin kuin 'oikeat' kristityt, poikenneet todella niin paljon kuin uskovat poikenneensa. Kenties he ovat kohdanneet erityisen kapeasti ajattelevia kristittyjä, jotka eivät hyväksy oikeiksi uskoviksi kuin vain omanlaisensa. Onko ylipäätään olemassa 'nykyisiä kristillisiä mielipiteitä', johon kaikki hengelliset suunnat yhtyisivät.
Sehän on tärkeää, että Jumala näkee meidät. Niinhän Herran siunauksessakin toivotetaan: "Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan."
Rauha on minulle kristittynä ihmisenä hieman vaikea hyväksyä omalla kohdallani.
Koska tiedostan kuinka minun ”sydän palaa ja selkäni on verellä”.
Ilmeisesti sisäinen kilvoitus on niin kova minulla että näen jopa Jumalan toisin, kuin muut kristityt.
-
Koskettavia ja tuttuja ajatuksia...pistää hiljentymään, miettimään...
en osaa ja pysty tästä sanomaan enempää, ainakaan vielä.
-
Rauha on minulle kristittynä ihmisenä hieman vaikea hyväksyä omalla kohdallani.
Koska tiedostan kuinka minun ”sydän palaa ja selkäni on verellä”.
Ilmeisesti sisäinen kilvoitus on niin kova minulla että näen jopa Jumalan toisin, kuin muut kristityt.
Kenties näet toisin, mutta se ei tarkoita, että näkisit väärin. Se ei myöskään tarkoita, että olisit ainoa, jonka ”sydän palaa ja selkä on verellä”. Raamatussakin on näitä tuntoja:
Kuule rukoukseni, Herra, nouskoon huutoni sinun luoksesi!
Älä kätke minulta kasvojasi, kun olen ahdingossa. Kallista korvasi minun puoleeni! Kun huudan sinua avuksi, älä viivytä vastaustasi.
Päiväni haihtuvat kuin savu, tuska polttaa luitani kuin tuli.
Sisimpäni on kuin kulottunut ruoho. Enää en muista syödäkään,
huokailen vain, olen pelkkää luuta ja nahkaa.
Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllö, joka asustaa raunioissa.
Minä valvon yöni, olen yksin kuin katolla kyyhöttävä lintu.
Viholliseni pilkkaavat minua päivät pitkät, kirotessaan vihamiehiään he käyttävät minun nimeäni.
Minä syön leipänäni tuhkaa, kyyneleet maustavat juomani.
Vihasi vimmassa sinä paiskasit minut maahan.
Tämä lainaus on psalmin 102 alusta.
-
'En tajunnut mitään noista yllä jutuista, mutta jotain oli feministiteologiaa ja ties mitä.
Itte jos pääsen taivaasen asti, niin voin mennä sinne vaikka alkoholistiksi.
Teologiksi ei ole.
-
En tajunnut mitään noista yllä jutuista, mutta jotain oli feministiteologiaa ja ties mitä.
Tajusit kuitenkin, arvelen. Nimikkeet, joilla erilaiset näkökulmat ja korostukset eritellään, muodostuvat harmillisesti asenteellisiksi leimoiksi. Feministinenkin teologia on enimmäkseen järkeen ja sydämeen käyvää, jos ei jää tuijottamaan tuota nimeä. Minulle se on sellaisen otsikon alla kuin Mitä äiti kertoi oppineensa jo pyhäkoulussa.
-
Me emme oikeastaa voi 'nähdä' Jumalaa, sillä Hän on salattu Jumala. Poikansa hän lähetti meille, oman kuvansa ihmiseksi, kuitenkin meitä muita ihmisiä paljon paremman, ja enemmän kuin hänestäkään ymmärrämme.
Jumala on rakkaus, ja siitä Jeesus puhui ja opetti. Olen alkanut ajatella, kuten Penakin usein on opettanut, että parhaiten täytämme Hänen tahtoaan ja toiveitaan,
palvelemalla kanssaihmisiä.
Mitä se palveleminen sitten on, onkin vaikeahko kysymys. Etenkin meille vanheneville joilla voimat vähenevät ja taidot ruostuvat, jos niitä on edes ollutkaan.
Omasta kokemuksesta, käydä katsomassa sairaita, on minulle koitunut jotakin ainutkertaista. Ensinnäkin sairas, molemmat läheiseni, ovat antaneet ymmärtää, että sillä on ollut suurta merkitystä heille. Tuli myös kokemus, että nyt ' olin käytössä' , Isän läheisyys tuntui.
Jumala on palveleva rakkaus. Sitä on myös roposen laittaminen keräyslippaaseen tai tilisiirto nälkäänäkevien afrikkalaisten hyväksi.
Omaa Jumala-suhdetta ei minulla ole enää tarve tutkistella eikä selitellä. Se oli sitä vuosikymmeniä, ja olihan se hienoa ja mielenkiintoista. Kuinka tarpeellista lienee, kun tällaista vertaa palveleviin käsiin.
Matka jatkuu, maisema muuttuu edelleen.
-
Näit edellisessä kirjoituksessasi mielestäni hyvin Jumalan, Riitta-mummi. :eusa_angel:
Olkoon sinun elämässäsi Taivaan Isän ajatukset ja siunaus, päivittäin ja hetkittäin.
-
Mestari Eckhart on minulle selventänyt käsitystä salatusta Jumalasta.
https://www.teologia.fi/54-opinnaytteet/pro-gradut/641-mestari-eckhartin-mystiset-saarnat
Suomennoksia ovat Sielun syvyys ja Jumalallisen lohdutuksen kirja
-
Sielun syvyys onkin mielenkiintoinen asia.
Sinne varmaan kaikki elämässä "kasaantuu"...varmaan vähän sama asia kuin alitajunta.
Niitä ei tavallisesti läheskään kaikkea muista, mutta esim. uniin tulee joskus ihan hirveän vanhaakin asiaa ja henkilöitä joita ei enää ole päivämuistillaan edes ajatellut ja muistanut.
Onkohan sielu ja sydän sama asia ?
Vai onko sielu ja henkikin eri asia ?
Ihminen kokonaisuus.
Mutta kerroksittain tavallaan.
Ja olen toisinaan kokenut Jumalan lohdutusta ja ajatellut että Jumala osaa aikatauluttaa oikein ja joskus niin hauskastikin, että ihmettelee ettei kukaan kykenisi samaan kuin Kaikkivaltias.
Tosin joskus se lohdutus tulee ihmiseltä...hänen itsensä sitä edes tiedostamattaan ja tietämättään.
Olen kokenut myös niin hassuja yksityiskohtia Jumalan ajoituksissa, että koen sen ilona ja Jumalan huurorintajuna.
Siis joskus ihan käsittämättöminä yksityiskohtina jotka vaan osuvat ja uppoavat ja lonksahtavat kohdilleen.
Toisenlaistakin lohdutusta on.
Jumala osaa koskettaa sieluni syvimpiä osia, Isän rakkaudella, kestäväisyydellä.
Vain hän osaa soittaa "hiljaa mun kitaraani"....niin että todella tulen lohduteksi.
Isä tuntee.
-
En ala enempää kertoa omista kokemuksista joita on tullut sen jälkeen kuin sielun yhteys Jumalaan minulle selveni. Omasta osastani tiedän ettei ihmisen lohdutus ole kuin ontto olkapää Jumalalata saadun avun rinnalla.
Jumala puhalsi henkensä ihmiseen luodessaan. Sen hengen kipinä on meissä kaikissa. Puhalla se kipinä hehkuun.
Jeesus oli ihmisen kuva jo ennen aikojen alkua, kuitenkin Jumala ihmisenä. Se on mysteeri.
Etsivä löytää.
Sydän, sielu, henki, mieli... mietitäämpä niitä.