Itsensä ruotiminen 2. osa

[Leena]

Mutta nyt kn ne ajat ovat takanapäin, niin kyllä to kysymys, Salis, on jokin minkä yhä otan äärettömän tosissani --- sitä kai se panikointi sunnuntaisin osoitti silloinkin. Mitä on Kristuksen seuraaminen? 

[sadetta]

Mitä on Kristuksen seuraaminen?

Lainasin juuri kirjastosta Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta, en ole ehtinyt vielä aloittaa. Teos käsittelee yksittäisen kristityn kannalta esim. kärsimystä, koettelemuksia, lohduttomuutta ja tyytyväisyyttä, iloa ja toivoa. Kirjassa on neljä osioita:
1) Hengelliselle elämälle hyödyllisiä kehotuksia
2) Sisäiseen elämään johtavia kehotuksia
3) Sisäisestä lohdutuksesta
4) Hurskas kehotus pyhälle ehtoolliselle

[mies valaan vatsasta]

Muusta oikeastaan olen samaa mieltä, enkä keskustelun hajoamisen takia halua niihin nyt puutuakaan, mutta tuo seuraava:

"Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa"

Riippuu siis kokonaan siitä mihin pyritään. Ollaksemme kristittyjä meidän täytyy olettaa että Jumala on antanut ilmoituksensa ihmisille. Muutenhan meillä ei olisi mitään tietoa. Antoiko Hän ilmoituksensa jargonia puhuen vaiko yksinkertaisella ihmisten kielellä? Täytyy olettaa että ihmisten kielellä!

Kuitenkin (!) Hänen päämääränsä on täytynyt olla viestin perille meneminen. Vai onko syytä ajatella toisin? Siksi minä kyllä lähtisin siitä että se mikä oli tarkoitettu ymmärrettäväksi, on myös siitä vajavaisesta kielestä huolimatta ymmärrettävissä!

Ehkä se ei olekaan mitään mystistä ihmeellistä ja vallllllltavan salaperäistä, vaan yksinkertaisille tarkoitettu sanoma evankeliumista!


Jos ihminen siis sanoo että Jumalan ilmoitus on täydellinen ja looginen vain jargoniksi, niin tavoitteleeko hän silloin ilmoituksesta jotain enemmän kuin mitä sillä on tahdottu ilmoittaa?

En väitä, että Jumala antaisi ilmoituksensa jargonilla. Luther taisi puhua jotain siihen suuntaan, että Pyhä Henki sanelee sydämeen elämääkin todempia asioita. Minusta tuntuu, että nuo Jumalan ilmoitukset eivät ole sitä kieltä, mitä me puhumme. Ne ovat kylläkin meidän maailmamme ulottumattomissa ja kun ne kielennetään ihmiskielelle, tehdään tulkintaa. Ihmisen kieli perustuu aina sanojen symnoliarvoon. Jargon on vain tämän kielen yksi ilmentymä.

Ja mikä on tämä ihmisten kieli, jolla evankeliumi on annettu? Jeesus puhui ilmeisesti arameaa, osasi hepreaa ja Uusi testamentti kirjoitettiin kreikaksi. Sitten tehtiin erilaisia käännöksiä. Ihmisen maailma rajoittuu kieleen, Jumalan ei.

Salaperäisyys taas lienee omien korvien välissä.

Ps. Raamattu ja kaikki kristittyjen Jumalaan viittaavat sanat kirjoitetaan suomen kielioppisääntöjen mukaan isolla alkukirjaimella.

[juhani]

ortodoksit ovat paljon konservatiivisempia kuin me...

[Salis]

Lainasin juuri kirjastosta Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta, en ole ehtinyt vielä aloittaa. Teos käsittelee yksittäisen kristityn kannalta esim. kärsimystä, koettelemuksia, lohduttomuutta ja tyytyväisyyttä, iloa ja toivoa. Kirjassa on neljä osioita:
1) Hengelliselle elämälle hyödyllisiä kehotuksia
2) Sisäiseen elämään johtavia kehotuksia
3) Sisäisestä lohdutuksesta
4) Hurskas kehotus pyhälle ehtoolliselle

Ongelmana tässä on se, että se on tarkoitettu passiiviseen elämään munkkina.

Paavalin seurakunnan sivuilta löysin aihetta sivuavan tekstin. Seuraavassa lainaan sitä joiltakin kohdin.

Jeesus sanoo meille, jotka haluamme seurata hänen jalanjälkiään tänään kolme ohjetta:

Kiellä itsesi, ota ristisi ja seuraa minua

Itsensä kieltäminen on kutsua Jumalan lain alle. Kutsua lain noudattamiseen ja rakastamaan ennenkaikkea Jumalaa ja toisia ihmisiä.

Ristin ottamiseen  elämänkumppaniksi liittyy olennaisesti alistuminen. Alistuminen jonkun toisen alle, toisen tahtoon.

Seuraa minua tarkoittaa kaiken maallisen jättämistä ja antautumista Kristuksen vietäväksi. Se tarkoittaa hyvien tekojen tekemistä, ihmisten palvelemista ja kaikessa Herran sanaan tukeutumista. 

Kristuksen seuraaminen merkitsee  kaiken haastamista, kaiken joutumista liikkeeseen, kaiken uudelleen arviointia,  katoamattoman etsimistä ja löytämistä.

[Leena]

Tämä kai jo sopisi eri ketjuun, mutta Bonhoefferin uskontulkinnassa Kristuksen seuraamisella oli keskeinen merkitys, se oli kristittynä elämistä tässä ajassa, sen  täydellisessä tämänpuoleisuudessa, sen maallisuudessa ja konkreettisuudessa, "vasta siinä voimme oppia uskomaan". 
Kempiläisen pulmana jossakin määrin on se että vaikkakin sisältää paljon hyvää, tahtoo hieman viedä loitolle elettäväksi annetusta elämästä. Elämästä ja hengellisestä elämästä tulee toistensa vaihtoehtoja, eikä kristinuskon sanoma sen koommin kuin rakkadessa näkyvä vauikuttavuus kohta enää hipaisekaan sitä maailmaa jolle se julistettiin. Seuraaja vetäytyy omaan kammariinsa ja seuraa siellä itsekseen.
Seppos osaa varmaan päättää pitäisikö tämä jo sijoittaa tuohon uuteen ketjuun...?

[Pena]

Minä luen Kempiläistä usein mökillä. Se on hyvää hengellistä painolastia ja vastalääkettä liialliselle positiivisuushömpälle.

[sadetta]

Minä luen Kempiläistä usein mökillä. Se on hyvää hengellistä painolastia ja vastalääkettä liialliselle positiivisuushömpälle.

En vielä ole päässyt käsiksi Kempiläiseen, kiireemmät ensin. Minulla on menossa jonkinlainen asiat tärkeysjärjestykseen -juttu, asiat paikoilleen. Monesta jutusta voin innostua ja inspiroitua, mutta ajan kanssa kaikki asettuu oikeisiin uomiin. Ainakin toivottavasti. Usein huomaan olleeni täysin väärässä, vaikka kaikki tuntui oikealta. Siitä herää kysymys, miten ja miksi menin täysin harhaan? Miten voin luottaa omaan ajatteluuni, omiin sen hetkisiin tuntemuksiini?    Olenko täysin ulkona itsestäni, ihan pihalla.. tai ulkona jostain sellaisesta, missä pitäisi olla sisällä? Kuitenkin pidän itseäni ensisijaisesti realistina.

Tämä on itseni ruotimista 

[Salis]

Siitä herää kysymys, miten ja miksi menin täysin harhaan? Miten voin luottaa omaan ajatteluuni, omiin sen hetkisiin tuntemuksiini?    Olenko täysin ulkona itsestäni, ihan pihalla.. tai ulkona jostain sellaisesta, missä pitäisi olla sisällä? Kuitenkin pidän itseäni ensisijaisesti realistina.

Enpä juurikaan huolestuisi harhaan menemisestä. Sitähän me ihmiset teemme pääsääntöisesti. Siitä huolimatta on luotettava itseensä: Tämän handlaan.

Tuo itsestään ulkona olemiseen olen usein törmännyt. Ikäänkuin en olisi lainkaan itsessäni. Joskus kestää pitkään ennen kuin saan langan päästä kiinni.

Realismista. Katsoin sivusilmin Anna Erikssonin haastattelun. Hänen tunnuksensa on: Realismi on negatiivisuutta. 60-luvulla Erkki Tuomioja heilutti lappua: Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia.