Eihän sitä itse voi päättää mihin uskoo.
On kuin olisi kaksi ojaa:
1) Koska usko on Jumalan vaikuttama, en tee mitään, elän, kuten huvittaa ja Jumala sitten vaikuttaa tai ei vaikuta, minä en siihen mitään mahda.
2) Kaikki riippuu minusta, kurtistan otsaani ja yritän eri tavoin vaikuttaa uskoa itsessäni.
Raamatussa useasti ja eri tavoin kehoitetaan ihmisiä uskomaan Jeesukseen.
Raamatussa myös kerrotaan, että Jumala vaikuttaa uskon, ihminen ei sitä vaikuta. Usko on Jumalan teko.
Kun asiaa katsotaan ikäänkuin Jumalan näkövinkkelistä, tällöin on selvää, että vain Jumala vaikuttaa tuon uskon.
Raamatusta saa sellaisen kuvan, että Jumala valitsee jotkut ihmiset uskoon ja että heidät olisi valittu jo ennen kuin maailma luotiin.
Tämä on kuitenkin Jumalan näkövinkkeli, ihmisen ei kait pidä tätä asiaa kovin voimaperäisesti lähteä tuosta näkökulmasta katsomaan. Edellytykset siihen taitavat olla varsin vähäiset. Jollakin pienellä tavoin ihmisen toki on hyvä tuntea myös tätä näkövinkkeliä.
Ihmisen kuuluu katsoa sitä siitä näkövinkkelistä, joka ihmiselle on annettu.
Ihmisen kannalta uskon lahjan saaminen saattaa välillä tuntua jopa verille asti menevänä taisteluna, etsimisenä, rukoilemisena, eli valtavan raskaalta toiminnalta.
Pitkien taistelujen jälkeen ihmiselle saattaa pikkuhiljaa kirkastua enemmän ja enemmän, mikä uskossa on kyse. Hän ehkä alkaa mieltää, että uskohan juuri ilmenee siinä, että hän huutaa Jumalan puoleen ja etsii Jumalaa. Hänelle saattaa käydä jopa niin, että usko ja Jeesuksen puoleen kääntyminen mielletään kutakuinkin samaksi asiaksi.
Jos kysymys siitä, kuka uskoo ja kuka sen vaikuttaa johtaa liian pitkiin väittelyihin itsensä ja muiden kanssa, vai olla paras unohtaa koko asia, ja ottaa Raamatusta joku paremmin ihmismieleen sopiva asia, esim. se, että "Joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
Ilman uskoa ei pelasut, mutta jos kerran Herran avuksi huutaminen pelastuskysymyuksessä pelastaa ihmisen, niin silloinhan tuo huuoto on tapa, jolla usko ilmenee: olen siis uskossa.