Tähän mennessä kolmanneksi viimeiset Herättäjäjuhlani olivat Ylivieskassa, jonne Auri Hakomaan kyydissä menin (kävin vielä Lahdessa ja Espoossa). Auri on tuon hyvennystä ja pahennusta herättäneen "Hurskas sika" kirjan kirjoittaja.
Erään kerran Auri totesi juhlapaikalla ollessamme ja liikuntarajoitteisia vanhuksia katsellessaan, että täällä juhlaväen joukossa näyttää olevan paljon sellaisia henkilöitä, jotka ovat täällä ehkä viimeistä kertaa ja että on kovin surullista, että seurapuhujat eivät julista puheissaan lakia ja evankeliumia riittävän selkeästi. Aurin mielestä oli surullista, että viimekertalaisilta jää tuo laki ja evankeliumi kuulematta.
Näin siis Auri sanoi minulle. Auri koki, että evankeliumi ja laki ovat piilossa ja se ahdisti Auria. Hän sitten ajautui aina välillä pois seura-alueelta muiden asioiden pariin juuri tästä syystä.
Viimeeksi, kun kuuntelin radiosta Herättäjäjuhlia, viime- tai toissa kesänä, kuuntelin vain 4 puhetta, kun sillä kertaa ei enempää tullut.
3 puhujaa puheli varmaan yhteiskunnallisista asioista tai muuten sellaista jokapäiväistä, jolla ei ollut ainakaan minulle mitään merkitystä. Yksi puhuja oli Eero Huovinen ja hänellä oli sentään jotain pikkuriikkistä minullekin tarjota.
Koen vähän samaa, kuin Auri. Väitän, että ei Auri pahaa pahuuttaan niin kokenut, enkä minäkään tahallani näin koe.