Rakentamaan pyrkivä kritiikki on yleensä ihan hyvä juttu. Kiitos siis.
Moni on jo osannut minua paremmin ja rakentavammin vastata, mutta voisin kai minäkin vielä jonkun ajatuksen.
Vaihteeksi on oltava munkki-1:n kanssa samaa mieltä - nimittäin siinä, että Katriinan kirjoitukset ovat antaneet mukavasti ajateltavaa ja siten rikastuttaneet foorumia.
Silti vähän jätti tämä kirjoitus pohtimaan kuinka paljon se pohjaa ns. faktoihin ja kuinka paljon kumpuaa verkkovälitteisen kommunikoinnin tuomista väärinkäsityksistä.
"Joukkoon rakastaminen" on viime aikoina pohdituttanut. Tuntuu, että se kääntyy helposti herännäisyyttä vastaan. Antaako sen kuuluminen termistöömme jonkin väärän lupauksen siitä, että körttiläisyys olisi muita rakastavampi, vastaanottavaisempi jne.? Että körtit olisivat muita parempia, hyväksyisivät joukkoonsa muita ympyröitä mutkattomammin? No, kyllähän liike suvaitsevampi on monissa niissä nykyään kirkkoa repivissä kysymyksissä; homot, naispappeus jne. Eikä varmaan lähtökohtaisesti tuomita ihmistä tekemiensä syntien mukaan, vaan ennemmin vastassa lienee armo. Mutta yksittäisten ihmisten kohtaamisessa me yksittäiset ihmiset ollaan varmaan ihan yhtä huonoja kuin kuka tahansa muukin, liikkeeseen kuulumattomat. Mitä se meidän joukkoon rakastaminen oikein olikaan - nyt voisi joku fiksumpi, tahi pidempään körttiläisyyttä elänyt taas muistuttaa.
En tiedä mistä kumpusi, Katriina, kommenttisi esirukouksesta; "mitä ne niiden asiat minulle kuuluvat". Toivottavasti ei minun tekstistäni - mutta jos, niin silloin haluan oikaista väärinkäsityksen. Esirukousta körttiläisyydessä tuskin monikaan - jos ylipäätään kukaan - vastustaa, en minäkään. Rukous kuuluu olennaisena asiana körttiläisyyteen.
Minä näkisin, että körttiläisyys on tosiaan enemmän yhdessä pohtimista kuin viisaammilta tulevaa opetusta, vastausten antamista jne. Kaikki on samalla viivalla. Seuroissa puheet pidetään usein istualtaan omalta paikaltaan, puhua voi maallikot yhtä lailla kuin piispat.
Totta lienee, että körtit ei aina ole kovin hyviä puhumaan uskonasioista. Ehkä siihen osasyynä on se, että aika monella tämä on äidinmaidosta tullutta, jo sukupolvia kestänyttä. Silloin se on kuin ilmaa, jota hengitetään, eikä sitä oikein välttämättä osaa muille eritellä, selittää. Joskus taas kyse voi olla siitä, ettei tunnu olevan mitään mistä puhua - vaikka kysyttäisiinkin.
Siionin virren (J. Mäki-Lohiluoma) sanoin: "jos lienen joskus uskonut, nyt kaikki se on mennyt". Luulen, että kysymyksiäsi on kyllä pohdittu.
Lienet oikeilla jäljillä siinä, että körttien synteihin kuuluu ylpeys omasta nöyryydestä. Toki silläkin voidaan karkottaa. Paradoksaalista.
Tunnepitoisten tai henkilökohtaisten asioiden käsittely julkisella keskustelufoorumilla on vähän riskitouhua, olen todennut. En tarkoita, Katriina, vain sinua, vaan ylipäätään. Tuntuu, että aika usein tällöin kasvaa tahallisen ja tahattoman loukatuksi tulemisen riski, asiat kärjistyvät helposti. Meitä kun on moneen junaan, ja helppo on täällä äkkiseltään huudella, usein nimimerkin suojista. Ei ole face-to-face -elämän vastuuta ihmisten kohtaamisesta, seurauksista. (Tästä näkökulmasta ehkä puolustaisi paikkaansa ajatus pelkästään foorumin jäsenten luettavissa olevasta palstasta - nykyisten lisäksi. Mutta ehkei se ole oikea tie sittenkään.) Toisaalta verkkoviestinnässä kun jäävät eleet, ilmeet ym. konteksti pois, aiheutuu herkästi väärinymmärryksiäkin.