Onko sillä merkitystä, jos sattuu uskomaan väärään Jumalaan?
Vai, ehkäpä jokainen tulee uskollaan autuaaksi?
Vai, pitäisikö sanoa, että kaikki uskovat oikeaan Jumalaan, kukin kuitenkin eri tavalla?
Maailmassa uskotaan (ja historian saatossa on uskottu) useaan erinimiseen jumalaan.
Raamattu (ilmeisesti osittain vanhentunut kirja useiden mielestä) suhtautuu kovin tuomitsevasti tällaiseen toimintaan.
Liekö Raamattu tältäkin osin jo vanhenunut.
Jos joku kertoo uskovansa muslimin lailla (tai minkä tahansa muun ei-ristillisen uskonnon tavoin), olenko minä oikeututtu arvostelemaan häntä taikka kertomaan hänelle mitään, joka saattaa johtaa hänet uskonnolliseen kriisiin?
Eikö hän pelastu siinä, missä minäkin?
Eli onko paras tapa jutella hänen kanssaan kaikesta muusta, kuin Raamatun Kristuksesta?
Entä ihminen, joka ei usko jumaliin ollenkaan - ateisti.
Hänellähän ei ole minkäänlaista uskonnollista ylpeydentunnetta.
Eikö hänen pitäisi pelastua ennemmin sellaista, joka kuvittelee pelastuvansa oman uskontonsa jumalan avulla?
Jos kuka tahansa vaikkapa Zeuksen palvelija osoittaa rakkautta lähimmäisiään kohtaan käytännön tasolla sekä turvaa Zeukseen, eikö minun tule pitää häntä hengellisenä veljenäni/sisarenani?
Onko yhtä ainoata oikeaa pelastavaa uskoa olemassakaan?
Ja jos on, onko sillä väliä, olenko minä tai naapurini siinä mukana?
VAi onko tällainen pelastusaisa edes sen arvoinen, että siitä kannattaa julkisesti keskustella?