Kirjoittaja Aihe: Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä  (Luettu 6131 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« : 06.12.07 - klo:08:39 »
Olen näissä liberaalien ja konservatiivien välisissä kiistoissa poikkeuksetta asettunut liberaalille kannalle – kristilliset konservatiivit pyrkivät minusta kaikilla keinoin hälventämään ihmisen ja Jumalan välistä absoluuttista eroa: pelossaan ja vallanhalussaan he yrittävät absurdisti puhua Jumalan äänellä maailmassa näiden moninaisten ”puhtaiden oppiensa” ja dogmiensa avulla. Ei näillä omavaltaisilla tuomareilla ole mitään oikeutta tai kykyä tähän tehtävään: mikään ihmisen maailmassa ei ole puhdasta, kristinuskostakin olemme pystyneet mitä helpoimmin muotoilemaan kylmän vallankäytön, tietämättömyyden ja lyömisen välineen. Eivät meille voi kelvata tuomareiksi nämä monenkirjavien oppiensa omavaltaiset omistajat ja toisten mestaroijat tai korskeat kirkkoruhtinaat ja teologisen vallan pitäjät – ei näillä ihmisen asettamilla asemilla ja omilla tulkinnolla ole Jumalan edessä mitään merkitystä, mitään pätevyyttä.

Kirkon ”virallinen” yleisliberalismi on arvokas kun se vastustaa organisaation ja vallankäytön tasolla näitä pyrkimyksiä vääristää kristinusko ihmisen vallankäytön tukipilariksi ja perustaksi. Mutta monilta osin se itse on jotensakin veretöntä, yli-rationaalista: nämä uskomattomat, universaalit näyt hälventyvät jonnekin hyvin kauaksi siinä kuivakkaassa kielenkäytössä. Kirkossa ei tunnuta näkevän mitään uskomatonta aarretta, se on vain organisaatio, joka on säilytettävä organisaation säilyttämisen takia: sen kielessä ei nähdä mitään ihmisen rajat ylittävää. En ymmärrä, miten voisimme millään olennaisella tavalla olla kristittyjä ellemme näe, että 2000 vuotta sitten taivaat avautuivat meille. Ei Jeesusta voi nähdä järkevästi minään muuna kuin Jumalan poikana, joka hämmästyttävällä tavalla tuli tänne jääkylmään, julmaan, satunnaiseen ihmisen maailmaan. Tämä riippumatta kaikesta empiriasta ja historiantutkimuksesta – Jeesuksen merkitys on tässä universaalissa, mystisessä näyssä, jonka olemme nähneet, jota edelleen seuraamme. Riippumatta siis siitä, mitä tutkimus tulee koskaan asiasta sanomaan ja sinänsä pätevästi todistamaan.

En väitä, että tämä kirkollinen yleisliberalismi – puhumattakaan näistä muutamista, aidosti liberaaleista ajattelijoista - edellyttäisi tämän seikan kieltämistä, mutta ei se niitä kovin selvästi, kovin itsevarmasti painotakaan: tuntuu kuin mikään ei olisi polttavan tärkeää näissä kuivissa, epävarmoissa, ikuisesti sovittelevissa äänenpainoissa. Kirkko syntyi pitkälle selittämään miksi Jeesus ei palannutkaan aikalais-seuraajiensa elinaikana, kuten nämä niin selkeästi odottivat. Piti ruveta muotoilemaan oppeja, alkaa vahtimaan niiden puhtautta, syntyi valtarakenteita, mielivaltaisia rajoituksia: etäännyttiin alkuperäisestä näystä, keksittiin omia monimutkaisia muotoiluja erottamaan ”vääräuskoiset” joukosta. Lopulta syntyi rikas, ”puhdasoppinen”, mahtava ruhtinaskirkko, joka monessa suhteessa oli irvokas vastakohta sille mitä alussa oli. Uskonpuhdistus oli suuri askel parempaan, mutta sekään ei pysynyt immuunina inhimillisille valtapyrkimyksille vaan rämettyi myös nopeasti ihmisen valtapelin näyttämöksi. Nyt kirkollisella tasolla tarvittaisiin uutta rohkeaa askelta kohti alkupistettämme, kohti Vapahtajaamme, mutta sen sijaan nähdään keskustelu jatkuvana sovitteluna, jatkuvana kompromissina – nähdään kirkko tärkeämpänä kuin viestinsä.

Herännäisyys on minusta suhteellisen ainutlaatuinen virtaus siinä, että se ohittaa tämän hedelmättömän, usein jopa tuhoisan dikotomian: konservatiivien vääristyneen kristillisyyden ja kirkon pinta-liberaalin valtakerroksen hengettömyyden. En itse asiassa näe että herännäisyys olisi tämän kirkollisen liberalismin edustaja vaikka käytännön kysymyksissä useimmiten olemme samalla puolella rintamalinjaa (siinä määrin kun herännäisyys edes reagoi asioihin liikkeenä). Olemme jotenkin ihmeen kaupalla pysyneet vallasta luopuneina, riisuttuina, ja siten suorassa kosketuksessa näihin mystisiin, universaaleihin alkunäkyihin (jopa elävämmin kuin liikkeen alkuaikoina): Siionin virsien, sen oikean kotimaan ikävän, täydellisen osaamattomuutemme ymmärtämisen kautta näemme siihen, mistä kerran lähdimme, missä taivaat hetkeksi avautuivat. On äärimmäisen hämmästyttävää, että tälläinen aarre sisältyy juuri Suomen kirkkoon; liekki on heikko ja pieni, mutta kirkas ja lämmittävä. Elävä. Ikävöimme absoluuttisen Jumalan luo osaamatta kuitenkaan hänen luokseen itse kulkea ihmisyyden synnillisyyden sulkiessa aina tiemme – voimme vain toivoa, että syntisten ystävän tie silloin kulkisi luoksemme. Tässä asenteessa olemme säilyttäneet jotain hyvin olennaista, jotain hyvin vanhaa, ytimen.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« Vastaus #1 : 06.12.07 - klo:09:02 »
Minä olen kokenut keskivertokirkollisuuden usein harmaana haikailuna siitä, että meidän tulisi rakastaa, ylistää, turvautua ja niin edelleen. Ei useinkaan uskalleta ilmaista todellista rakkautta, kiitollisuutta ja luottamusta. Julistuksen sijasta luennoidaan. Niinpä eri tavoin oikeaoppisuuksiinsa ihastuneet saavatkin sydämiä liikuttavan saarnan kentän lähes kokonaan haltuunsa.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« Vastaus #2 : 06.12.07 - klo:09:33 »
Ilwyd pohti ajatusta, joka on kinkkinen. Ainakin minun ja muiden ystävieni osalta. Konservatiisuutta on myönteistä ja kielteistä ja ääripäässä liberalismin puolella on aivan samankaltaisia ajatusmalleja. Mm. konservatiivisuudesta  löytyy rationalismia ja toisaalta idioottimaisia ja huu-haa piirteitä. Se pätee myös liberalismiin. Voi olla, että tämä ajatusten metodi ja jako saattaakin olla vanhanaikaista. Ainakin körttikavereissa... ihminen, joka uskoo konservatiisen dogmaattisesti, mutta liberaalisesti kannattaa yhteistä luonnollista lakia etiikan puolella. Ei näet ole mitään sisällöllisesti luterilaista etiikkaa.   :wink:
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« Vastaus #3 : 06.12.07 - klo:09:52 »
Lainaus käyttäjältä: "juhani"
Ilwyd pohti ajatusta, joka on kinkkinen. Ainakin minun ja muiden ystävieni osalta. Konservatiisuutta on myönteistä ja kielteistä ja ääripäässä liberalismin puolella on aivan samankaltaisia ajatusmalleja. Mm. konservatiivisuudesta  löytyy rationalismia ja toisaalta idioottimaisia ja huu-haa piirteitä. Se pätee myös liberalismiin. Voi olla, että tämä ajatusten metodi ja jako saattaakin olla vanhanaikaista. Ainakin körttikavereissa... ihminen, joka uskoo konservatiisen dogmaattisesti, mutta liberaalisesti kannattaa yhteistä luonnollista lakia etiikan puolella. Ei näet ole mitään sisällöllisesti luterilaista etiikkaa.   :wink:


Ei tämä dikotomia minustakaan ole hyödyllinen: tuntuu siltä että juuri tässä kontekstissa vastakkainasettelu imee kummastakin osapuolesta elinvoiman ja yhteyden kristinuskon alkunäkyihin. Miten siis saisimme elämää sekä konservatismiin että liberalismiin? Herännäisyys ei minusta jää ollenkaan tähän tuleen makaamaan vaan ohittaa kummatkin leirit. Tietysti ylipäänsä muodollinen teologia on omiaan latistamaan minkä tahansa asian hallittavaksi, määritellyksi, käsitellyksi. Ja miten voisimme juuri tämän tehdä Jumalan, jumalasuhteemme osalta? Minusta taide on uskonnossakin olennaisempi kuin teologia, taiteen kieli puhuu suoremmin, uskottavammin, totuudellisemmin maailmassaolosta kuin teologia, muodollinen, pappisvaltainen, ytimestään kuivunut organisatorinen uskonto. Jopa filosofia lienee tähän tehtävään parempi, jos mietimme jotain Kierkegaardia tai Nietzscheä. Teologia on joko syntynyt kannattamaan jotain tiettyä organisaatiomallia tai sitten se on siihen tehtävään värvätty. Tässä puhuu tietysti osin ennakkoluulon ja perehtymättömyyden ääni, mutta väittäisin silti että parhaiten puu tunnetaan hedelmistään...
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« Vastaus #4 : 06.12.07 - klo:10:28 »
Olen toisaalta samaa mieltä vanhanaikaisen jaon (kons.-lib.) poistamiseksi. Toisaalta mm. filosofian ja taiteen kieli on minustakin eteenpäin vievää. Teologisessa tdk:ssa ei ole teologista metodia gradujen ja väitöskirjojen valmistamiseksi. Siinä käytetään mm. filosofiasta napattuja analyysimahdollisuuksia. Kun minä valmistuin edellisellä vuosituhannella niin minulla oli seminaarissa yksi henkilö, joka tutki Jimi Hendriksiä metodilla systemaattis-taiteellinen. Hän sai gradustansa magnan ja minä cum lauden. :-?
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« Vastaus #5 : 06.12.07 - klo:12:38 »
Mainio runoilija Arto Melleri ( 1956 - 2005 ) sanoi - mikäli oikein ymmärsin - olevansa arvokonservatiivi, mutta käytännön radikaali. Olisiko tuossa jotain sovellettavaa?

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« Vastaus #6 : 06.12.07 - klo:13:57 »
Onko ortodoksisen kirkon voima juuri siinä, että sen oppi ilmaistaan liturgiassa, rukouksissa ja ikoneissa eikä tunnustuskirjojen pykälinä. Onko herännäisyys samoilla linjoilla veisatessaan yksin ja yhdessä?

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« Vastaus #7 : 06.12.07 - klo:15:03 »
Tulipa tässä mieleen, kun itsenäisyyspäivän jumalanpalvelusta katsoin, että siinä ei kyllä ollut oikein mitään uutta. Semmoinen perussetti. Juhlapäivinä on valitettavan usein aika tylsiä saarnoja ja rukouksia, kun liikutaan niin rutinoituneella alueella. Tämän päivän saarnastakaan en muista paljon mitään. Alussa oli vielä ihan ok, kun muisteltiin jonkun sodassa kaatuneen rovastin sanoja jne., mutta sen jälkeen oli ne perusrutiinit. Jopa globalisaatio vilahti eli selkeästi poliitikoille suunnattu. Hengenpaloa kaipaisin. Tykkään eniten perinteisistä saarnoista ja rukouksista, mutta sanomaa niissä pitää silti olla, jotta ne jollain lailla kolahtaisivat. Paarman puhetyyli on kuitenkin niin mukavan rauhallinen, että ilo oli silti kuunnella. Samoin laulut ja virret olivat todella hyviä ja bongasin jopa poikakuorosta serkkuni 10-vuotiaan pojan! Hienoa, että Suomessa on vielä säilynyt tällaiset perinteet, että presidentit ovat mukana juhlajumalanpalveluksissa.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« Vastaus #8 : 07.12.07 - klo:15:09 »
Melleristä minä tykkään, mutta arvokonservatiivi on mielestäni käytäntöä. Käytäntö ja moraali sekä arvot ovat samaa asiaa. :?:
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« Vastaus #9 : 07.12.07 - klo:17:34 »
Juhani: Yhtä niiden ainakin t u l i s i olla. Laulajien kai pitäisi olla tietyllä lailla samanlaisia lavalla ja lavan takana. Idealismini on karissut aikaa sitten, mietityt ja tunnustetut arvot eivät useinkaan tahdo ulottua, ylettyä tekoihin. Niin moni ottaa itsestään niin selkeästi erilaisen puolen eri ryhmissä. Nopea hyöty sanelee, tilanne muuttaa... Tiettyä rehtiyttä kun näkee, siitä aina ilahtuu. On aina hienoa huomata ihmisiä, joiden kurssi pysyy aallokossa...

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Kirkollisen "liberalismin" kritiikkiä
« Vastaus #10 : 08.12.07 - klo:16:41 »
Väsähtänyt idealisti vaikka idealismilla ei olekaan mitään mahdollisuutta Jumpun luomassa maailmassa... moon idealisti. :wink:
wilhelmi niskasen jäljillä