Penan mainitseman "yksittäisten tapausten ongelman" voi välttää vain uskomalla: on olemassa kolmas vaihtoehot, Jumalan valtakunnan todellisuus.
Omatunto, rukouksen keinoin, mietiskelyn avulla, tutkimisen, asioihin perehtymisen kautta muodostuu näkemys, jonka varassa uskaltaa lausua itsestään selvän kannan. "Ympäripyöreästi" puhuminen on vaikenemista parempi, vaikeneminen on huutamista parempi, huutaminen on tuomitsemista parempi.
Oppi, piispuus on yksi tie ulos torille kansalaisten pariin. Opiskelu on kurottautumista kohti Jumalaa.
Kirkko on oikeistolainen, koska se ei ole väärässä. Vasemmisto on väärässä - nyt, huomenna, aina vain huomenna oikeassa. Vasemmisto näyttää suuntaa. Oikeisto tekee työn. Vasemmisto on oppositiossa. Se ei voi paneutua työhön, koska työ merkitsee oikeiston pönkittämistä. Vasemmistö änkyröi, sillä se ei löydä samaa säveltä oikeiston kanssa. Vasemmiston kritiikki on rakentavaa. Kriitikon osa on olla ulkopuolella. Tekevä keskittyy, on siksi altis selkäänpuukottamiselle. Kohtaaminen on tässä - onnneksi epätäydellisessä - maailmassa mahdollista. Kukaan ei ole täysin oikeistolainen tai vasemmistolainen. Kristuksen kirkko on aina oikeassa, siis oikeistolainen.
Kohtaaminen ja yhteys ovat projektikohtaisia. Yhteinen päämäärä hämärtyy tekemisen edetessä. Päämäärä muuntuu prosessin kuluessa. Kun porukka tekee päätöksen tehtävästä, se unohtaa päämäärän ja alkaa toteuttaa välitavoitteita. Todellisuuden kohtaaminen tulee eteen. Tie valitsee.
En minä valinnut tietä, tie valitsi minut. (Saarikoski)