Körttifoorumi

Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: santtu-62 - 18.03.10 - klo:19:47

Otsikko: Käännyttäjä
Kirjoitti: santtu-62 - 18.03.10 - klo:19:47
Vaikka harkintavaiheessa oleva ihminen jo myöntää, että ”jotain pitäisi tehdä” Jumalan suhteen, hänen reaalista muutosvalmiuttaan ei pidä yliarvioida. Jos ihminen kannustaa toista ihmistä liian pontevasti Kristusta seuraamaan, niin tämä ihminen saattaa lyödä jarrut päälle.  Näinhän me kaikki toimimme: liian innokas käännyttäjä herättää meissä helposti ” niin mutta” reaktion ja jopa myöhemmin vihan käännyttäjää kohtaan.

Tapahtukoon siis Sinun tahtosi.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Jampe - 18.03.10 - klo:21:10
Minun mielestäni suhde Jumalaan ei ole mikään on-off tila ensinkään joten en mielellääni edes ajattelisi siinä olevan jotain "vaiheita" koska niitähän ei kuitenkaan kukaan pysty luotettavasti määrittelemään. Tuskin edes itsen kohdalla, saatikka toisten, joten yhdyn edelliseen puhujaan että se on vain haitaksi jos joku siinä hoputtaa ja tuputtaa tekemään jotain "ratkaisuja" tai "päätöksiä".

Minusta tämä on ihmisten omaa keksintöä yleensäkin että pitää olla uskon asioissa joko on tai off.  Ei se niin mustavalkoista kyllä ole.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Pirska - 18.03.10 - klo:21:25
Missä tahansa asiassa käännyttäjä aiheuttaa vähintäinkin ärsytystä. Käännyttäminen on ylhäältä päin tulevaa informaatiota. Olen huomannut, että jos joku kertoo jostain ongelmastaan (työttömyys, lihavuus, tupakointi) josta haluaa päästä eroon, niin hän ei halua kuulla saarnaa siitä, mitä hänen pitäisi tehdä. Ongelmasta kärsivä haluaa, että toinen kuuntelee häntä.

 Kun häntä kuuntelee, niin hän monesti keksii itse ratkaisun asiaan. Tietysti hänelle voi tehdä varovasti ehdotuksia varsinkin, jos hän pyytää niitä. Joka tapauksessa pahinta on tyyli: "Kuuleppa, nyt sinun täytyy tehdä sitä ja tätä etkä missään tapauksessa saa tehdä tuota."
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: santtu-62 - 18.03.10 - klo:21:35
"Kuuleppa, nyt sinun täytyy tehdä sitä ja tätä etkä missään tapauksessa saa tehdä tuota."
"sillä Hän ei sitä hyväksy".

Niin mutta...
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Leena - 19.03.10 - klo:08:04
Missä tahansa asiassa käännyttäjä aiheuttaa vähintäinkin ärsytystä. Käännyttäminen on ylhäältä päin tulevaa informaatiota. Olen huomannut, että jos joku kertoo jostain ongelmastaan (työttömyys, lihavuus, tupakointi) josta haluaa päästä eroon, niin hän ei halua kuulla saarnaa siitä, mitä hänen pitäisi tehdä. Ongelmasta kärsivä haluaa, että toinen kuuntelee häntä.

 Kun häntä kuuntelee, niin hän monesti keksii itse ratkaisun asiaan. Tietysti hänelle voi tehdä varovasti ehdotuksia varsinkin, jos hän pyytää niitä. Joka tapauksessa pahinta on tyyli: "Kuuleppa, nyt sinun täytyy tehdä sitä ja tätä etkä missään tapauksessa saa tehdä tuota."

Nähty on. Tämä on erittäin totta, oli kyseessä mikä tahansa asia. Minul on ystävä, jokka tarjoaa patenttiäänellä patenttiratkaisua kaikkeen, mihin ei kaivata kuin minuutti kuuntelua, ei läheskään aina sitäkään, "samperi, en pääsekään, tuli flunssa".. ei vaatisi mitään, mutta sieltä pukkaa ah, niin oivaltavasti, osaavasti, holhoten ja neuvovasti että jokainen tuntee itsensä idiootiksi: "Ota flunssarokotus!" Ja kun sitten tälle lääkärille (!!!) sanon että hetkinen - eihän ne auta kuin influessaan jos siihenkään - se nolostuu turkimasti, sanoo et ai joo, no, ikävä asia on kuitenkin ohitettu ja hän pääsee puhumaan mukaviaan.

Luulen kun nyt olen häntä mietiskellyt, että tuo pakko katkaista kuuntelu neuvomisella, oli neuvossa järkeä tai ei, johtuu ahdistusherkkyydestä. Tämä ihminen ei kestä ikäviä asioita, ei suuria, ei pieniä.  Olisiko kovinkin tavallista?

Toisaalta epävarmus - hei hurraa! Löytyi avuton kohde! Saa tuntea itsensä kerrankin varmaksi.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Atanasia - 19.03.10 - klo:08:35
Kuuntelemisen taito on yllättävän vaikea taito oppia.

Varmaan on jokin syvempikin tarkoitus, että
ihmisellä on kaksi korvaa, mutta yksi suu.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Salis - 19.03.10 - klo:10:03
Mielestäni tarvitaan käännyttäjiä, seuraajia ja vastarinnan kiiskejä. Ihmiset seuraavat monia asioita ottamatta siihen kantaa puolesta tai vastaan. Sitten on niitä, jotka seuraavat sokeasti johtajaa. Suomi on maa, jossa on itsenäisiä ihmisiä ja poskettoman paljon vastarannan kiiskejä. Vastustetaan periaatteen vuoksi vaikka ollaankin samaa mieltä asiasta. Vastarintaa on monenlaista: on aktiivisia vastustajia, yesbutnobutidontknow eli välinpitämättömiä vastustajia, on niitä, jotka sanovat olevansa mukana, mutta ovat kuitenkin yksityisesti vastaan. Jos ei olisi käännyttäjiä, ei mikään toimisi. Mutta jos ei olisi aktiivista vastarintaa, olisi vain alistujia. Dynaaminen yhteiskunta tarvitsee siis käännyttäjiä, seuraajia ja vastarintaan asettuvia.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: seppos - 19.03.10 - klo:10:12
Kuuntelemisen taito on yllättävän vaikea taito oppia.

Varmaan on jokin syvempikin tarkoitus, että
ihmisellä on kaksi korvaa, mutta yksi suu.

Syy lienee puhtaasti akustinen, mutta se voidaan helposti hengellistää.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Jampe - 19.03.10 - klo:14:37
Evoluution kannalta ajateltuna syy voisi olla jopa siinä, että koska korvat ovat eri puolilla päätä, niillä ei ole ollut niin kova taistelu elintilasta kuin suulla joka on vain yhdellä puolella päätä.  Täten korvia voi olla kaksi mutta suita vain yksi!
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: myyrä - 19.03.10 - klo:14:45
Hämähäkit ei pysty kääntämään päätään ja senpä takia niillä onkin kahdeksan silmää. Jalkoja on myös kahdeksan. :icon_wink:
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Jampe - 19.03.10 - klo:14:47
Hämähäkit ei pysty kääntämään päätään ja senpä takia niillä onkin kahdeksan silmää. Jalkoja on myös kahdeksan. :icon_wink:

Aika kätevää!
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: myyrä - 19.03.10 - klo:14:52
Tuhatjalkaisella on ilmeisesti 1000 jalkaa. :icon_wink:

Ja nyt päiväunille. :015:
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Pirska - 19.03.10 - klo:14:53
Hämähäkit ei pysty kääntämään päätään ja senpä takia niillä onkin kahdeksan silmää. Jalkoja on myös kahdeksan. :icon_wink:

Mitenkä lienee takinkääntämisen kanssa hämähäkeillä?
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Pena - 19.03.10 - klo:16:50
Ehkä hämähäkit kääntää seitin?
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Salis - 19.03.10 - klo:18:00
Evoluution kannalta ajateltuna syy voisi olla jopa siinä, että koska korvat ovat eri puolilla päätä, niillä ei ole ollut niin kova taistelu elintilasta kuin suulla joka on vain yhdellä puolella päätä.  Täten korvia voi olla kaksi mutta suita vain yksi!

Kaksi tai enemmän korvia on hyvin yleistä nisäkkäille. Sanopa nisäkäs, joilla on vain yksi korva?
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Salis - 19.03.10 - klo:18:01
Ehkä hämähäkit kääntää seitin?

Näin tapahtuu. Käännetään seitti uhrin ympärille.  :003:
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 19.03.10 - klo:19:40
  Portsari.

  Piispa Henrik.

  Pyhä Pietari?

  Marx, Engels, Lenin.

  Hitler.

   :102:
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Salis - 20.03.10 - klo:07:09
  Portsari.

  Piispa Henrik.

  Pyhä Pietari?

  Marx, Engels, Lenin.

  Hitler.

   :102:

Äiti Teresa (omanlainen käännytys)

Jeesus (paras käännyttäjä)

Mao ZeDong, jota ennen kutsuu Mao Tze Tungiksi (väkivaltainen käännyttäjä)

Kenraalimajuri George Meade (Johti noin 100 000 miehen pohjoisvaltioiden armeijaa ja käännytti etelän joukot = alettiin purkamaan rotusortoa Yhdysvalloissa, purkutyö jatkuu)

Barack Obama (USA:n ensimmäinen black president)

Lao Tzu = Lao Tse Tung = Laotse (käännyttänyt Tao-te-ching - kirjoituksillaan satoja tuhansia ihmisiä)

Siddhartha -> Buddha (= suom. herännyt, valaistunut on saanut puolelleen miljoonia seuraajia)

Profeetta Muhammad (hänen nimissään on käännytetty satoja miljoonia ihmisiä)

Stalingrad ja neuvostosotilaat (nyk. Volgograd)(käännyttivät Hitlerin joukot, josta alkoi Natsi-Saksan alamäki)

Talvisota ja suomalaiset sotilaat (käännyttivät lukumäärältään ylivoimaiset Neuvostoliiton joukot)
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Leena - 20.03.10 - klo:07:23
Kersti Juva - käänsi loistavasti Tolkienin "Taru sormusten herrasta" - kirjan suomeksi ja voitti Tolkienille monta fania, tehtiin balettia,sävellettiin musiikkia...
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: santtu-62 - 20.03.10 - klo:11:00
Kersti Juva - käänsi loistavasti Tolkienin "Taru sormusten herrasta" - kirjan suomeksi ja voitti Tolkienille monta fania, tehtiin balettia,sävellettiin musiikkia...
:icon_wink:
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: seppos - 20.03.10 - klo:12:04
Kersti Juva - käänsi loistavasti Tolkienin "Taru sormusten herrasta" - kirjan suomeksi ja voitti Tolkienille monta fania, tehtiin balettia,sävellettiin musiikkia...

Nuorempana tämä arkkipiispan tytär oli mukana nuorten körttiriennoissa.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Salis - 20.03.10 - klo:20:54
Nuorempana tämä arkkipiispan tytär oli mukana nuorten körttiriennoissa.

Mutta hän muuttui halflingiksi, joita myös hobbiteiksi kutsutan. Käh, käh, käh  :003:
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: sadetta - 26.03.10 - klo:23:13
Jos ihminen kannustaa toista ihmistä liian pontevasti Kristusta seuraamaan, niin tämä ihminen saattaa lyödä jarrut päälle.  Näinhän me kaikki toimimme: liian innokas käännyttäjä herättää meissä helposti ” niin mutta” reaktion ja jopa myöhemmin vihan käännyttäjää kohtaan.
Niin, ei toisen puolesta voi elää mitään asiaa läpi.

Missä tahansa asiassa käännyttäjä aiheuttaa vähintäinkin ärsytystä. Käännyttäminen on ylhäältä päin tulevaa informaatiota. Olen huomannut, että jos joku kertoo jostain ongelmastaan (työttömyys, lihavuus, tupakointi) josta haluaa päästä eroon, niin hän ei halua kuulla saarnaa siitä, mitä hänen pitäisi tehdä. Ongelmasta kärsivä haluaa, että toinen kuuntelee häntä.

 Kun häntä kuuntelee, niin hän monesti keksii itse ratkaisun asiaan. Tietysti hänelle voi tehdä varovasti ehdotuksia varsinkin, jos hän pyytää niitä. Joka tapauksessa pahinta on tyyli: "Kuuleppa, nyt sinun täytyy tehdä sitä ja tätä etkä missään tapauksessa saa tehdä tuota."
Kun minulla on ongelma, haluan vinkkejä, uusia näkökulmia asian ratkaisemisen suhteen. Vaikka toisen tyyli esittää asiansa olisi "tee niin" tai "älä tee noin", voin saada jonkin uuden idean.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Salis - 27.03.10 - klo:07:01
Niin, ei toisen puolesta voi elää mitään asiaa läpi.
Kun minulla on ongelma, haluan vinkkejä, uusia näkökulmia asian ratkaisemisen suhteen. Vaikka toisen tyyli esittää asiansa olisi "tee niin" tai "älä tee noin", voin saada jonkin uuden idean.

Näin juuri. Hyvät ideat täytyy erottaa esittäjästään. Ikuisen papattajankin ajatuksista saattaa löytyä jokin helmi.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Pyryharakka - 28.03.10 - klo:21:44
Niin, ei toisen puolesta voi elää mitään asiaa läpi.
Kun minulla on ongelma, haluan vinkkejä, uusia näkökulmia asian ratkaisemisen suhteen. Vaikka toisen tyyli esittää asiansa olisi "tee niin" tai "älä tee noin", voin saada jonkin uuden idean.
Olen lukenut jostain, että ongelmatilanteissa miehet odottavat toiselta ratkaisuehdotuksia kun taas naiset eivät halua ohjeita vaan odottavat, että heitä kuunneltaisiin. Varmaan tämäkään asia ei ole täysin sidonnainen sukupuoleen.  :003:  Jokatapauksessa kaikki eivät missään tapauksessa halua toisten neuvoja.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: santtu-62 - 28.03.10 - klo:23:32
Ikuisen papattajankin ajatuksista saattaa löytyä jokin helmi.

Aika vähiin on papattajan ajatuksista löytynyt "helmiä", viime aikoina.

Olen lukenut jostain, että ongelmatilanteissa miehet odottavat toiselta ratkaisuehdotuksia...

Toivottavasti "Pyryharakka" et yleistä minua tähän mies ryhmään.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Pyryharakka - 30.03.10 - klo:22:12

Toivottavasti "Pyryharakka" et yleistä minua tähän mies ryhmään.

Pois se minusta. :eusa_angel:
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Leena - 31.03.10 - klo:17:14
Olen lukenut jostain, että ongelmatilanteissa miehet odottavat toiselta ratkaisuehdotuksia kun taas naiset eivät halua ohjeita vaan odottavat, että heitä kuunneltaisiin. Varmaan tämäkään asia ei ole täysin sidonnainen sukupuoleen.  :003:  Jokatapauksessa kaikki eivät missään tapauksessa halua toisten neuvoja.
Täm on sikäli kiinnostava löydös, että naiset yhtäkaikki tahtovat miehen johtajaksi! Koulun rehtoriksi...lastentarhan johtajaksi...tiimin johtajaksi.  Naiset haluavat että mies sanoo viimeisen sanan. Tästä syystä naislääkäreitä ei oikein ole hyväksytty kuin tietyille erikoisaloille, gynelle, lapsille. Ja kun olen itse ihan rehellinen, niin miten maailmassa tiimin mieshoitaja muka osaa paremmin kuin saman kolutuksen saant naishoitaja...aina kysyy juuri mieheltä, mitä mieltä hän on jostakin kaikkia koskevasta jutusta!

Ja kun tämä on totta ja todettu myös. Vastavaslmistnut lto-poika tulee virkaan ja valitaan oitis tarhan johtajaksi, joutu pahimmoillaan paperinpyöritystyöhön vaikka monella lapsella ei ole isää, ja miehen kanssa puuhailu olisi arvokasta, naisia on jo. 
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Pena - 31.03.10 - klo:18:08
Lienee eri asia haluta mies johtajaksi ja toivoa mieheltä selkeitä ohjeita. Ehkä naiset haluavat luotettavan tuntuisen miehen kuuntelemaan huoliaan, mutta haluavat toimia silti omin päin ohjeista piittaamatta.
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Pirska - 31.03.10 - klo:18:45
Lienee eri asia haluta mies johtajaksi ja toivoa mieheltä selkeitä ohjeita. Ehkä naiset haluavat luotettavan tuntuisen miehen kuuntelemaan huoliaan, mutta haluavat toimia silti omin päin ohjeista piittaamatta.

Oikein arvattu!  :003:
Otsikko: Vs: Käännyttäjä
Kirjoitti: Leena - 31.03.10 - klo:18:48
Lienee eri asia haluta mies johtajaksi ja toivoa mieheltä selkeitä ohjeita. Ehkä naiset haluavat luotettavan tuntuisen miehen kuuntelemaan huoliaan, mutta haluavat toimia silti omin päin ohjeista piittaamatta.
:023:

Sehän se outoa onkin, että terveydenhuollossa ja no niin, vanhempien aikaan koulutoimessakin, kelpasi mies kuin mies. Kunhan oli mies. Neuvoja ei edes kysytä, ah huojennusta, nyt tuli mies paikalle.

Vaiks olisko sitten niin, että kokemus olisi näinkin päin: tuon pää me naiset aina käännetään. Outoa on elämä.