Kirjoittaja Aihe: Uskon Empirismi  (Luettu 18339 kertaa)

0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Uskon Empirismi
« : 01.06.06 - klo:09:24 »
Tänäinen Hesari 1.6.2006 kirjoittaa kirja-arvoistelun Pokin kirjasta Uskon Empirismi, jossa väitetään  mielenkiintoisia. Kirjan mukaan vain Luther ja körtit ovat ymmärtäneet kirkkoisä Agustinuksen oikein.  

Suurin osa tekstistä käsittelee evankelikalismia, joka on amerikkalaisen uskon perussuunta. Siinä pyritään saamaan varmuus pelastumisesta jo täällä. Toisaalta pelastusvarmuus on hittituote, kun uskoa markkinoidaan. Epävarmuutta ja armon varassa roikkumista on paljon vaikeampi myydä.

Sanokaa teologit jotakin viisasta tähän, kun minä näen vain nämä kaupalliset aspektit. Uskonto on Amerikassa business.  Minua ei ole koskaan niin suututtanut  kuin kuunnellessani yhtenä päivänä aikoinaan Helsingin stadionilla amerikan ykkössaarnaajaa Billy Grahamia. Hän kertoi kaksi tarinaa valehdellen ne omaan perheeseensä ja minä olin lukenut ne viikoa aikaisemmin mökin puuceen kirjaston suuresta kokoelmasta vanhoja Valitut Palat lehtiä. Surkeat puheenkirjoittajat hänellä ja surkea moraali miehellä. Se siitä.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Uskon Empirismi
« Vastaus #1 : 01.06.06 - klo:21:22 »
Billyä en ole kuullut kovin katalaksi moitittavan. Lähinnä hän on mielessäni Yhdysvaltojen valtiojohdon suosikkisaarnaaja. Kylmän sodan aikana siihen asemaan pääsi neuvostovastaisuudella. Myöhemmin hän taisi onnistuneesti päästä liiallisesta oikeistolaismaineesta irti. Tuo Valitut Palat -juttu on varmaan tosi ja kertoo, että Billy on kuitenkin samaa maata kolleegojensa kautta, taitavampi ja varovaisempi vain.
Yksi evankelikaalien markkinatempuista on hankalien teologisten kysymysten välttäminen ja opin siivoaminen kaikille käyväksi. Sakramenteista ei siis sanota mitään. Uskonratkaisusta saadaan niin houkutteleva tuote, että jotkut kiertävät kampanjasta toiseen antamassa elämänsä Kristukselle yhä uudestaan, kun se on niin upea kokemus. Kirkon tutkimuslaitos teki Helsinkimissiossa huolellisen tuntuista tutkimusta, josta joskus laskin, miten pienelle ryhmälle loppujen lopuksi julistettiin jotain, mihin he eivät millään tavalla jo olleet sidoksissa. Tuhannet kuulijat olivat valmiiksi seurakuntien aktiivijäseniä eri kirkkokunnista.

Poissa Markus

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 30
    • http://www.myspace.com/asuntamarkus
Uskon Empirismi
« Vastaus #2 : 02.06.06 - klo:12:45 »
Pelastusvarmuus on kyllä tuotteistettu ja tavaramerkitetty Amerikassa, mutta kyllä senkin juuret käsitteenä ovat vanhalla mantereella ja reformaatiossa asti. Epävarmuuden kanssa pelaamisen juuret taas ovat kyllä kauempana katolisuudessa, jossa sitä on käytetty tehokkaasti niin hyvässä kuin sitten lyömäaseenakin. Pelastusepävarmuuden kirkollinen väärinkäyttö osana muita pöhöttyneitä väärinkäytöksiä sai Lutherin naulaamat teesit antiteesikseen.

Pääosan 1900-lukua eläneen Josef Pieperin katolilainen pyhiinvaellusajatus (jonka hän nyysi Akvinolaiselta) taas kuulostaa körttiläiseen korvaan kivalta: Ihminen on maailmassa tien päällä, matkalla täyttymykseen. Että olisi matkalla jonnekin, täytyy kyllä olla jokin käsitys määränpäästä. Tästä käsityksestä Pieper käyttää nimitystä toivo.
Toivottomuutta on hänen mukaansa kahta sorttia: epätoivo ja hötkyily. Epätoivo ei tässä kohtaa tarkoita tunnetta vaan toivon tietoista ja totaalista hylkäämistä turhana. Kun ei ole toivoa, ei ole päämäärää, eikä ole enää matkalla.
Hötkyily - sanavalinta minun, englanniksi käytettiin sanaa presupposition - taas on se toinen ääripää. Pelastus on jo saavutettu. Olemme jo täyttymyksen tilassa. Ja jos on kerran jo täyttymyksen tilassa niin mihinkäs sitä sitten enää matkata. Myö leiriyvyttään tähän. Ja juhlakaffit porisemaan. Pieperin mukaan tämä jälkimmäinen kuuluu reformaation perillisten helmasynteihin.

Jos pelastusvarmuus käsitteenä vahvistaa toivoa tulevasta ("Pääsen perille koska Kristus on puolestani kuollut ja ylösnoussut. Tämä on varma"), niin hyvä niin. Siinä ei ole oman uskon varmuus noussut mitenkään pelastavaksi tekijäksi ja matka on kesken. Sen sijaan jos pelastusvarmuudesta tulee peruste hötkyilyn kautta tapahtuvalle toivon hylkäämiselle, niin vähemmän hyvä.
Isäukkoni muotoili joskus ajatuksen terveellisestä pelastusvarmuudesta sellaiseen asuun että pelastus on varma, vaikka minä en olisikaan. Siinä on tilaa niin körttiläiselle epävarmuudelle kuin väkevämmällekin uskolle. Ja oikeastaan näin sanottuna siihenkään ei voi suhtautua kuin toivon kautta. "Minulla on toivo siitä, että pelastus on omaa uskoani varmempi" alkaa hiljalleen jo kuulostaa körttiläisittäinkin allekirjoitettavalta lausumalta?
Mr. Godot told me to tell you he won't come this evening but surely tomorrow.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Uskon Empirismi
« Vastaus #3 : 02.06.06 - klo:15:31 »
Presupposition on suomeksi yleensä edellytys, mutta ymmärrän ajatuksen. Kirkastusvuorellakin opetuslapset rupesivat puuhaamaan majoittumista, mutta vaellusta vain piti jatkaa.

Poissa Markus

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 30
    • http://www.myspace.com/asuntamarkus
Uskon Empirismi
« Vastaus #4 : 02.06.06 - klo:20:04 »
Jeh. Edellytys-sanan käytöstä ei ehkä välittyisi se, mitä Pieper tarkoitti. Jos nyt olen ymmärtänyt mitä Pieper tarkoitt. ;) Jos sanaa pilkkoo (pre-suppose), pääsee jonkinlaiseen esi- tai ennaltaolettamiseen. Se taas tuntuu sopivan paremmin tuohon Pieperin malliin.
Mr. Godot told me to tell you he won't come this evening but surely tomorrow.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Uskon Empirismi
« Vastaus #5 : 18.06.06 - klo:00:21 »
Minoon suomalainen ja evankelikalismi on amerikkalaista. :wink:
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa rami

  • Kulku käy kohti Paavon Pirttiä
  • Viestejä: 22
Uskon Empirismi
« Vastaus #6 : 20.06.06 - klo:22:09 »
juhani puhuu hassuja. monet amerikassa eivät vaan tiedä olevansa itse asiassa körttiläisiä. vaikka olemmekin ympäristömme muokkaamia, on ihminen monella tavoin samanlainen (ja samalla tavoin erilainen) eri puolilla maailmaa ja eri aikoina. opit ja uskontunnustukset ovat kontekstisidonnaisia vain silloin kun ne laitetaan tukemaan nurkkakuntaisuutta, kulttuurista eristäytymistä, nationalismia. senhän me näillä lakeuksilla muistamme. minoon körttiläinen, mutta saatan kuullostaa amerikkalaisesta amerikkalaiselta (siellä kun on porukkaa joka lähtöön, niitä evankelikalikolisiakin - joka siis pois minusta). ja ainakin minoon tosikko, ja meitä löytyy kaikkialta maailmasta. kohta ylivieskastakin. jalka vippaa jo.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Uskon Empirismi
« Vastaus #7 : 22.06.06 - klo:23:30 »
anteeksi rami :wink:
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa rami

  • Kulku käy kohti Paavon Pirttiä
  • Viestejä: 22
Uskon Empirismi
« Vastaus #8 : 27.06.06 - klo:21:55 »
rami hötkyili vähän luettuaan vain juhanin tekstin, joka kommenttina taisi olla paljon taitavampi, rakentavampi ja ehkäpä savolaisempi kuin miltä se irrallaan (ja hötkyillen luettuna) näytti. luin sen uudestaan, ja mieleeni tuli ihan toinen näkökulma:

kyllä se paavon pelastusepävarmuuskin voidaan lukea (suomalaisessa 1800-luvun) kontekstissaan hittituotteelta. ja tulihan siitä yksi suomalaisuudenkin kuva joskus. siis melkoinen kansan villitsijä ja hittimato. se, että sen avulla rahastaminen jäi melko vaatimattomaksi oli varmaankin vain heikkoa taloudellista lukutaitoa. olisiko pelastusepävarmuuden tavaramerkitsemisen aika tullut. patentoidaanko armonikävä?

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Uskon Empirismi
« Vastaus #9 : 24.04.21 - klo:14:18 »
Minua ei ole koskaan niin suututtanut  kuin kuunnellessani yhtenä päivänä aikoinaan Helsingin stadionilla amerikan ykkössaarnaajaa Billy Grahamia. Hän kertoi kaksi tarinaa valehdellen ne omaan perheeseensä ja minä olin lukenut ne viikoa aikaisemmin mökin puuceen kirjaston suuresta kokoelmasta vanhoja Valitut Palat lehtiä. Surkeat puheenkirjoittajat hänellä ja surkea moraali miehellä. Se siitä.
Amerikkalainen kestävyysjuoksija Louis Zamperini nousi kuuluisuuteen selvittyään lukuisista koettelemuksistaan toisen maailmansodan loppupuolella. Tyynenmeren sodassa Zamperini, Francis ”Mac” McNamara, Russel ”Phil” Phillips ja kahdeksan muuta miehistön jäsentä olivat 27. toukokuuta 1943 etsimässä kadonneeksi ilmoitettua lentokonetta, kun heidän oma B-24 Liberator -pommikoneensa syöksyi teknisen vian vuoksi Tyyneenmereen. Vain edellä mainitut kolme miehistön jäsentä selvisivät hengissä pakkolaskusta. Lievästi loukkaantunut kolmikko pelastautui löytämilleen kahdelle pelastuslautalle. Lautoilta käsin he kykenivät onkimaan jonkin verran kalaa, kunnes hait veivät viimeisenkin heidän koukuistaan syötteineen.

Kuukauden päästä he olivat yhä merellä, kun horisonttiin ilmestyi lentokone. Heidän epäonnekseen kyseessä oli japanilaisten pommikone, joka alkoi tulittaa miehiä. Kone tulitti miehiä yhteensä seitsemällä ohilennolla. Zamperini sukelsi mereen aina koneen lentäessä yli, mutta haiden vuoksi hänen oli noustava pikaisesti merestä joka kerta koneen ohitettua heidät. Lautat saivat yhteensä 48 luodinreikää, joiden paikkailu vei koko seuraavan yön. McNamaran voimat heikkenivät ja hän kuoli 29. kesäkuuta. Lopulta 46. päivänä he näkivät maata. Saari oli japanilaisten hallussa ja miehet vangittiin seuraavana päivänä. Saarella heidän haavansa hoidettiin ja he saivat runsain mitoin ruokaa ja juomaa.

Vain muutaman päivän päästä saapui käsky siirtää vangit ”teloitussaarena” tunnettuun Kwajaleiniin. Ruoaksi tarjottiin laihaa teetä ja korppuja. Saarella alkoivat myös kuulustelut. Kolmen viikon kuluttua Zamperini joutui lääketieteellisen kokeen uhriksi, kun häneen ruiskutettiin usean päivän ajan tuntematonta ainetta.

Miehet siirrettiin 26. elokuuta Tokion lähellä sijaitsevalle Ofunan sotavankileirille. Ruokaa oli tarjolla enää niukalti ja se oli pilaantunutta tai likaista. Myöhemmin edessä oli siirto Omorin työleirille ja sieltä edelleen Naoetsun leiriin. Sota ja Zamperinin vankeus päättyivät Yhdysvaltojen pudotettua ydinpommit Hiroshimaan ja Nagasakiin.

Koettelemukset olivat jättäneet jälkensä Zamperiniin, joka ei Naoetsun leirillä vammautuneen jalan vuoksi kyennyt enää jatkamaan urheilu-uraansa. Hän meni naimisiin Cynthia Applewhiten kanssa vuonna 1946, mutta kärsi posttraumaattisesta stressihäiriöstä, näki jatkuvia painajaisia vankeusajasta ja alkoi juoda. Kohtaaminen saarnaaja Billy Grahamin kanssa vuonna 1949 muutti lopulta Zamperinin elämän suunnan. Raitistunut Zamperini kiersi luennoimassa muun muassa anteeksiannon merkityksestä.  :eusa_pray:

Lähteet

Louis Zamperini  https://fi.wikipedia.org/wiki/Louis_Zamperini

Louis Zamperini - Captured By Grace- Billy Graham Evangelistic Association  https://www.youtube.com/watch?v=OvH1O7vi1hc
« Viimeksi muokattu: 24.04.21 - klo:14:25 kirjoittanut luterilainen »

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Uskon Empirismi
« Vastaus #10 : 24.04.21 - klo:14:48 »
Uskon empirismi ei kuulu herännäisyyteen.  :eusa_pray:

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Uskon Empirismi
« Vastaus #11 : 24.04.21 - klo:15:38 »
Markus kirjoitti vuonna 2006:

Hötkyily - sanavalinta minun, englanniksi käytettiin sanaa presupposition - taas on se toinen ääripää. Pelastus on jo saavutettu. Olemme jo täyttymyksen tilassa. Ja jos on kerran jo täyttymyksen tilassa niin mihinkäs sitä sitten enää matkata. Myö leiriyvyttään tähän. Ja juhlakaffit porisemaan. Pieperin mukaan tämä jälkimmäinen kuuluu reformaation perillisten helmasynteihin.


Tätä menoa olin vierastanut kaksikymmentä vuotta viidesläisyydessä. Jotakin väärää koin tuossa varmuudessa, kristallimeressä, helmiporteissa tms.

Pienestä oli kiinni etten jäänyt eroon uskostakin. Armollinen Jumala toimi käytännössä, Hän kutsui minut meidän oman kirkkoherramme suulla vuoden 2007 Herättäjäjulille. Minua pyydettiin vain hoitamaan pankkiautomaattia eli kioskia josta kortilla sai käteistä. Tuttua ja turvallista, ei muuta, mutta siitä se lähti! Kaikki muuttui todeksi ja oikeaksi, minulle. Uskoni johdatukseen syveni.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Uskon Empirismi
« Vastaus #12 : 24.04.21 - klo:18:34 »
Tätä menoa olin vierastanut kaksikymmentä vuotta viidesläisyydessä. Jotakin väärää koin tuossa varmuudessa, kristallimeressä, helmiporteissa tms.
Rovasti Olavi Peltola kirjoittaa pelastusvarmuudesta: VOINKO OLLA VARMA PELASTUKSESTANI? Paavo Ruotsalaisen ja Martti Lutherin tuntoja

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Pelastusvarmuus.htm

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Uskon Empirismi
« Vastaus #13 : 25.04.21 - klo:09:53 »
Uskon empirismi ei kuulu herännäisyyteen.  :eusa_pray:

Eikä Olavi Peltola
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Uskon Empirismi
« Vastaus #14 : 25.04.21 - klo:14:02 »
Eikä Olavi Peltola
Aamen! Herännyt tumma ystäväkansa ei perustakaan alatien kristillisyyden uskonasennettaan tarpeettomiin mielenliikutuksiin eikä järjen päätelmiin, intuitioon tai luulouskoon.  :eusa_pray: