Luulen, että Tommy Hellsten taitaa tarkoittaa sitä, kun uskonto saa sairaalloisen vallan ihmisen elämässä. Sairas uskonto (tai "uskonnollisesti sairas ihminen") asettaa ihmisille vaatimuksia, joita näiden on mahdotonta täyttää, näkee vaikkapa Raamatussa vain vaatimuksia, asettaa kaikki pienimmätkin asiat henkimaailman tekosiksi, tuntee suunnattomia omantunnon tuskia, jos ei jaksa herätä kirkkoon jonakin sunnuntaina tai jotakin muuta vastaavaa. Ikäänkuin hakee turvattomuuteensa turvaa yhdenlaisesta äärimmäisyydestä. Silloin usko ei ole rakentava ja elämää tukeva asia, vaan asia joka ahdistaa ja sitoo. Sellaisessa uskonnossa Jumalalla ei juuri ole sijaa, koska ihmisen pitää itse pitää huolta itsestään.
Terve uskonnollisuus taas (mielestäni!) on sellaista, joka antaa voimaa ja rohkaisua, herättelee terveellä tavalla vastuullisuuteen ja sisältää selkeän viestin armosta ja siitä että ihminen kelpaa.
Terve ja sairas uskonnollisuus eivät ole sidoksissa uskontokuntiin. Kristityistä löytyy ihan yhtä lailla uskonnollisesti sairaita ihmisiä, ja itsekin tunnen esim. yhden buddhalaisen pariskunnan, jotka ovat uskonnollisesti terveitä.