Kirjoittaja Aihe: Kirjasta elämän leipää, C.O Rosenius  (Luettu 654 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Koirannahkalakki

  • Rykäisee alkaakseen seurapuheen
  • Viestejä: 80
Kirjasta elämän leipää, C.O Rosenius
« : 05.05.24 - klo:11:35 »
Tämän päivän teksti, joka olisi hyvä lukea jokaisen Kristityn ja ottaa vaari Sanasta.

Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Matt. 25:5.

Näiden Jeesuksen sanojen näemme toteutuvan joka päivä silmiemme edessä siinä käsittämättömässä uneliaisuudessa ja penseydessä, joka ylimalkaan kristikunnassa vallitsee. Maailma on kuollut, suruton ja paatunut. Ulkokullattu pettää itsensä väärällä kristillisyydellä, väärällä toivolla vuoden toisensa perästä. Heränneet ja uskovaiset käyvät huolimattomiksi, uneliaiksi, laimeiksi, pysähtyvät puolitiehen tahi kääntyvät kokonaan takaisin hengelliseen kuolemaan. Ja syynä on yljän viipyminen. Aika käy pitkäksi ja yksitoikkoiseksi. Mitään erikoista ei tapahdu, tämä päivä on samanlainen kuin eilinen, vuosi toisensa kaltainen. Ei mitään erikoisia merkkejä Herran tulemisesta näy.

Jumalattomat menestyvät ja iloitsevat myötäkäymisessä, näyttävät onnellisilta, turvallisilta ja iloisilta. Sitä pilkataan mielettömänä, joka näkymättömiä etsii ja Herraa pelkää. Hänellä on usein onnettomuuksia ja vastoinkäymisiä. Tuhannet eksyttävät asiat astuvat hänen silmiensä ja korviensa eteen. Katoavaisuus vetää hänen sydäntään puoleensa. Kaikki puhuvat maailman puolesta, mutta harvat, tuskinpa kukaan tulee luoksemme puhuen varoituksen, herätyksen tai lohdutuksen sanoja.

Jumalan sana laiminlyödään, rukous ja tunnustus vaimenee, vainoa ei kuulu. Meidät on yllättänyt paha päivä ja pimeyden valta, jolloin kristittykin käy uneliaaksi, kylmäksi ja torkkuvaksi. Jos hän nukkuu kauan, niin sekin öljy, jonka hän kerran omisti, kuivuu. Hän muuttuu suruttomaksi, paatuneeksi, hengellisesti kuolleeksi

Uneliaisuus ja kylmyys ilmenee elävissäkin kristityissä siinä, että hengelliset, taivaalliset asiat tulevat heille vähäpätöisiksi, mitättömiksi. Maalliset sitävastoin suuriksi, painaviksi. Aika ajoin he ovat itseensä perin tyytyväisiä ja varmoja. Synti ei heitä vaivaa, ei ole taistelua hengen ja lihan välillä, ei vihollista pelätä. Pietarin lailla vakuutetaan: »Vaikka kaikki loukkaantuisivat. sinuun, niin minä en koskaan loukkaannu», jonka Pietari sanoi muutamaa tuntia ennen kuin kielsi Herransa.

Daavid ei paennut kiusausta, vaan meni katolle ja loi kevytmielisiä silmäyksiä Uurian vaimoon. Samoin hekin. Eivät he huolehdi siitä, että kasvaisivat hyvässä. Ei armo Kristuksessa enää ilahduta heidän sydämiään. Rukous ja sana eivät enää maistu. Mutta elävää kristittyä, jolla on vakaa henki, alkaa huolestuttaa oma tilansa. Hän saa Herraltaan herättävän katseen, menee ulos ja itkee katkerasti. Jos on välttämätöntä saa hän Herralta nuhdetta, kuria tai käyttää Herra rankaisevaa Naatania. Silloin ottaa hän varoituksesta ja kurituksesta vaarin, tunnustaa syntinsä ja uneliaisuutensa ja tahtoo tehdä parannuksen.

Sitä vastoin varma merkki siitä, että uneliaisuus ja suruttomuus ovat muuttuneet kuolemaksi ja paatumukseksi, ja merkki väärästä kristillisyydestä on, kun yhä ollaan tyytyväisiä ja turvallisia, eikä oteta varoituksesta vaarin, vaan joko Juudas Iskariotin kanssa yhä pysytään tietyssä synnissä, kielletään, salataan ja puolustetaan sitä, tahi kuten tyhmät neitseet, ulkonaisesti kyllä ollaan viisaiden kaltaisia, mutta sydämen salaisessa syvyydessä puuttuu armon elämä ja kokemus ja hiljaisuudessa siirretään asia tuonnemmaksi - kunnes ovi on suljettu.

Oi, kauheata sielun tilaa, kun ei ihmisellä enää olekaan kykyä havaita onnettomuuttansa, ei kykyä pysähtyä itsetutkisteluun, kun hän ei pelkää tilaansa eikä epäile itseään. Mutta semmoinen on ihmisluonto.

Tämä on hirvittävän tosi kuvaus siitä kuolemasta, joka tuli syntiinlankeemuksen seurauksena, »olet kuolemalla kuoleva». Se on oikea selitys kuvaukseen Room. 3:18 »Ei ole heillä Jumalan pelkoa silmiensä edessä.» He lukevat, kuulevat, uskovat tuhansien muiden pettyvän, pettyvän vastoin luuloansa turmiokseen, mutta eivät pelkää itselleen mahdollisesti käyvän samalla tavalla. He lukevat, he kuulevat hengellisen kuoleman tuntomerkeistä, mutta koettavat heti päästä siitä asiasta eroon, ja kääntyvät vähäpätöisiin asioihin.

Tästä näemme Lutherin sanojen totuuden, »se joka ei pelkää, hänellä olisi syytä pelätä», syytä kauhistua, sillä salatun hengellisen kuoleman merkkejä on, kun ihminen elää salaisessa rakkaassa synnissä, eikä pidä sitä vaarallisena, ei pidä syntiä minään, tai hurskaudessaan tyytyy itseensä. Nämä ovat iankaikkisen kurjuuden esikoisia. Valvovien kristittyjen päätuntomerkki onkin Herran pelon henki. He pelkäävät silloinkin kun ei mitään vaaraa ole. He epäilevät itseään, pelkäävät pettyvänsä, ovat tyytymättömiä itseensä. He huolehtivat suuresti, jos huomaavat olevansa uneliaita ja muistamattomia.

Tämä pelon henki on oikeata valvomista. Silloin lampaat kulkevat paimenensa jäljessä, kananpojat etsivät suojaa emonsa siipien alta, uskolliset etsivät ja pukeutuvat joka päivä Kristuksen vanhurskauteen ja ovat sen takia alati turvassa, vihan päivän tullessa, valmiina Ihmisen Pojan edessä.

Oi Herra Jeesus Kristus! Opeta meitä oikein ajattelemaan, että meidän armon aikamme kuluu ja että sinä, meidän sielumme ylkä, pian seisot oven edessä! Anna, Herra, meille armosi, että sinä olisit meidän ainoa ja paras tavaramme! Anna meidän uskomme lampun palaa, että me sen valossa sinut ilolla vastaan ottaisimme! Pueta meidät sinun vanhurskaudellasi, että me saisimme tulla sinun iankaikkiseen saliisi taivaisiin! Amen.
Matteuksen 24
42. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22218
Vs: Kirjasta elämän leipää, C.O Rosenius
« Vastaus #1 : 05.05.24 - klo:12:34 »
Taidat olla evankelisuuteen kallellasi, Koirannahkalakki, kun lainaat Roseniusta.