Mistä ne taas puhuu? Kirjoittaa siis.
Yhteisöllisyydessä on paljon hyvää, mutta itselleni se ei sovi persoonani vuoksi.
Työyhteisö, armeja tai muu porukassa olo aina pikkaisen vaikeaa, vaikkakin aina jossain porukassa ollut mukana.
Nyt kun on paljon joutunut matkustelemaan ja nähnnyt eri porukoita erilaisissa tilanteissa, niin yhä enempi tykkään toisaalta yhteisöllisyydestä, vaikkakin monesti tyhmyys tiivistyy porukassa.
Sosiaalisesti kuitenkin kohtaa toisia ja saa vuorovaikutteita ja se on rikasta.
Siksi kait täälläkin tulee kirjoiteltua, vaikkakin nyt oli paussi kun hotellissa ei ollut nettiä.
Sellaisia ihmisiä on jotka aina tarvitsee jengin ympärilleen ja samalla tavalla ajattelevia ihmisiä.
Se on toisaalta tosi kiva. Kun yhdessä ratkotaan asioita ja ollaan yhdessä.
Venäjän kolhoosit ja Israelin kibbuzit on toisaalta ihan kivoja paikkoja joissa hommat toimii, vaikkakin Kibbutseissa taitaa olla johtajia. Kolhooseissa oli enempi kaikki yhdessä ratkomassa asioita.
Nuoremmat lukijat, jos sellaisia tänne eksyy ei tiedä mikä kolhoosi oli, niin se oli sellainen maatalous yhteisö, jossa oli kaikki tasan ja päätökset tehtiin kaikesta aina yhdessä.
Rakkahassa Tanskassa jossa asuin joskus muinoin oli paljon enemmän kaupunkijuhlia ja muita yhteisiä tapahtumia.
Oli melkein joku viikonloppu joku kylän tai korttelin yhteinen juhla ja aina jotain yhteistä tapahtumaa.
Muutenkin kaikki oli maanläheisempää virkamiesten ja muiden kanssa.
Suomessa ollaan enempi privaatteja ja se on toisaalta aika kymlää, mutta toisaalta ihan ok kait tääkin.
Tanskassa jos menee kapakkaan siellä ei olla yksin, vaan on kuin irkkububissa kaikki laulaa ja melskaa yhdessä.
Täällä tuijotetaan yksin oluttuopin pohjaa. Siis näin olen kuullut isoilta pojilta.
Tiedä sitten mikä on hyvää yhteisöllisyys tai yksilöllisyys, mutta kumpiakin tavitaan ja erimaissa on erilaista.
Joku saarnamies sanoi, että Afrikassa ihmiset seurakunissa menee istumaan eteen ja vierekkäin, Suomessa istutaan mieluiten takana ja erillään muista.