Penalle vielä että vaikutamme siis olevan samaa mieltä asiasta koska "juuri tuota tarkoitin" vilahtaa visiin molemmilla kirjotuksissa... olemmeko? Tuntuu että asia ei ehkä ole niin maailmantärkein että tuohon tyhjentävä vastaus pitäisi löytää.
Kyllä minua koskettaa nuo pari kirjoittajaa, soopeli ja johannes ja oliko muitakin, jotka mainitsevat elämisen vaikeudesta kirkossa jos ajattelee asioista väärin. Minua ihmetyttää vaikkapa se että nk. liberaalit (kuinka edistyksellisiä he ovatkaan!!) syyttävät konservatiiviparkoja usein esim naispappeusasian kohdalla sovinisteiksi tai naisvihaajiksi tai miksi milloinkin. Vakaumuksesta kai kuitenkin on kyse useimmiten eikä halusta talloa muita. Ja siksi tätäkään asiaa ei voi kirkkolain kirjaimella ratkaista. Jos vakaumus kieltää, on (kirkko)lain kirjaimen taakse piiloutuminen vastuun pakenemista siitä, miten oikeasti asian näkee. En tiedä jääkö silloin muuta vaihtoehtoa kuin oman kirkon perustaminen, ehkä ei, sillä onhan se niinkin että hankalaa on seurakuntapappina työnteko silloin naispappisessa seurakunnassa.
Oletteko tulleet muuten ajatelleeksi, että nk liberaali ei nykyaikana ole mikään radikaali oman tiensä kulkija, vaan päinvastoin. Konservatiisuus se vasta vaatiikin rautaisia hermoja ja ylimaallista ivansietokykyä.
Koska en halua saada vihaista "syö savea, fundamentalisti" -ryöppyä niskaani, mainitsen vielä, että itse koen onneton kuuluvani tuohon liberaalienemmistöön joka ei ymmärrä mitä kaikenlaisillla triviaaleilla sukupuoli- yms. sivuseikoilla on tekemsitä varsinaisen sanoman kanssa, tai pelastuksen. Mutta sen ymmärrän hyvin että on näkökyvytöntä ja tökeröä vedota kirkkolakiin silloin jos hankalan ihmisen vakaumus puhuu toista. Ei niillä ole kai varsinaisesti tekemistä toistensa kanssa. Vai?