Hommasin hyllystäni käsiini Samuli Paulaharjun kirjan Härmän aukeilta, 1932 laitos, ja luin taas kerran ss337-362. Kohdassa kuvataan herätyksen tuulia, toistupalaisuutta ja kaikkea muuta seuramenoon liittyvää aiheena "Körttilääsiä". Niiles Kustaa Malmbergista puhutaan ja muista sen ajan herännäissaarnaajista 1850-luvun molemmin puolin.. Selvisi, että pakolla lapsiin ajettu "kankiuskovaisuus" ei elä, se on ihmisestä, jolloin esim kotipitäjäni Alahärmä palasi suruttomuuteen, mutta naapuripitäjissä isät ja äidit osasivat herännäisperinteen seuraavalle sukupolvelle siirtää. Kohdassa kuvataan myös "ukkojen aikaa", ts aika, kun papisto riitojen vuoksi, ei kaikki, jätti seuraliikkeen ja maallikkomiehet alkoivat vetää joukkoa. Puhujilla on ollut laumansa vuoksi kova hätä, jolloin mm yksi Reenholtti joutui julistamaan, suorea lainaus "meettä helevettihin joka sorkka, jollette tee parannusta". Miten me tänäpäivänä nämä sanat kokisimme? Ehkä alkaisimme veisata päälle. Mutta en voi enempää verrata, aika aikaa kutakin-sanonnan tapaan. Alahärmän puolelta, sen muistan, kesäisille Herättjäjuhlille lähtivät tietyt perheet, että siemen on ollut itäneenä. Edesmennyt veljeni, hänellä oli Aaronnillinen asema, oli ns kirkkouskovainen. Äitini ja hänen Marttaystävänsä aina pyysivät kokouksessaan Eerolle, siis veljelleni siunausta. 70-80 lukujen vaihteessa, kun minut lempeästi tähän joukkoon töytäistiin, luin "kaiken" käsiini saamani körttiaineiston: Heränneen kansan historia oli tärkeä, sitten oli Erämaan profeetta, oli Oskari Vihantolan elämä, Malmivaaran seurapuheet sotien molemmin puolin ja sitten tuli jo "Härmän Vikurin aika", joka saarnasi luihin ja ytimiin. Sain jutella hänen kanssa Suonenjoen juhlilla, hän oli hyvin tuskainen poikansa sairaskohtauksen vuoksi.
