Ilman jonkinasteista nöyryyttä ei kukaan ihminen kasva omassa uskossaan Jumalaan.
Ilman sitä meidän elämämme Hänen edessään on ”tekopyhyyttä” ja vastoinkäymisten sattuessa emme kykene samaan yhteyttä Häneen.
Herrani edessä nöyryys merkitsee minulle ”alistuvan kunnioituksen osoittamista”… joten en ole maailmankaikkeuden keskipiste.
ps. olisi hyvä välillä jokaisen ”päivittää oma navigaattori”
Jaapa. Kun ihminen huomaa edistyneensä nöryyden tien kilvoittelussa, hän ylpistyy siinä mitassa, että itse Isä Jumalakin siinä lopulta tulee nöyryytetyksi ja nolatuksi.
On hyvä ottaa huomioon että Jumala kuulee rukoukset ja ajoittain vastaakin. Kun nöyryyttä pyytää, voipa seurata sen tason nöyryytys, ettei ole enää yhtään kivaa. Ja nöyrtyykö muka? Kissanviikset. Parhaimmillaan suuttuu. Pahimmoillaan katkeroituu. Ihminen on nöyryyden tiellä kilvoitellessaan jotakin josta epäilen, Jumala loi, koska halusi joskus vähän hyviä vitsejä. Kenties Hän pitää etevistä stad-up-kooomikoista
Hyvä että jotakin annetaan anteeksi ja pahimmassa peräti armahdetaan. Hiljaista pitelee ellei, arvelen. Muutenkin. Siinä on nöyryys, paradoksaalisena, ettei sitä yksinkertaisesti vain ole. Onneksi oli yhdellä: Kristuksella.