Olen joutunut aika paljon miettimään, voiko rakkaus olla epäjumala. Raamatussa väitetään, että Jumala on rakkaus, mutta toisaalta aina saa kuulla, että rakastat väärin. Voinko olla epäjumalanpalvelija, kun luotan sydämen ääneen rakkauden kysymyksissä?
Kyllä varmasti, koska minunkin sydämeni on turmeltunut. Mutta niin on kaikki muukin tässä maailmassa, myös Raamattu (joka on monen epäjumala). Mihinkään ei voi luottaa paitsi Jumalaan, ja Jumalasta ei aina oikein ota selvää.
Rakkaus on minulle epäjumala siinä mielessä, että keskitän sen mielelläni ihmiseen, jota rakastan eniten ja joka antaa minulle eniten vastarakkautta. Muut lähimmäiset jäävät liian usein huomiotta. Varsinkin ne, joita on vaikea rakastaa. Rakkauden puute heitä kohtaan voi muuttua vihaksi. Siis vihanpidoksi; etten edes usko, että pystyisin heitä rakastamaan.
Rakkauden ja vihan katkeransuloisesta symbioosista voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta annan suunvuoron muille...