Hedbergin teologiset perustelut menevät ohi asiasta.
Voisitko kuitenkin määritellä ne väärät Hedbergin teologiset perustelut?
En, sillä en puhunut mistään "vääristä" perusteluista, ainoastaan siitä, että hän syyttää Paavoa sellaisesta mitä Paavo ei tarkoita. Siis puhuu toisen ohi, asian vierestä, eri juttua.
Tämä on itseasiassa helpottavaakin todeta, koska nykyisten herännäisten ja evankelisten ei tarvitse eikä kannata jäädä Paavon ja Hedbergin vihanpuuskassa kaivamiin vallihautoihin, vaan ottaa meitä erottava asia esiin ja käydä siitä mielekästä hengellis-teologista keskustelua.
Se, mitä Hedberg kirjoittaa itse pelastuksen perustasta, on hengellisesti hyvin rakentavaa, joskin minun makuuni hieman ulkokohtaisesti ja turhan pitkästi esitetty.
Hedberg teki löytönsä vaikean kamppailun tuloksena, joten hänelle syvistä omantunnon asioista oli kyse. Sikäli en ymmärrä ulkokohtaisuutta.
Jos nyt käsitän oikein mihin ulkokohtaisuudella viittaat, en voi muuta kuin pyytää lukemaan uudestaan mitä siitä sanoin. Ei asia tietenkään ollut Hedbergille mikään ulkokohtainen, järjellä omaksuttu aivouskoisen päätelmä, niinkuin joskus körttiläiset ovat häntä leimanneet! Hänen tapansa kirjoittaa asioista, ainakin tässä kirjassa, ei kuitenkaan onnistu koskettamaan
minua. Se taas johtuu siitä, ettei hänellä ole synnintunnosta muuta sanottavaa, kuin että siinä viipyminen on epäuskoa.
Osuuko teräsi siihen, mikä on Pyhän hengen työtä ilo vai ikävä?
Joo, ajattelin tulla siihen vasta vähän myöhemmin, mutta kun tartuit syöttiin, niin tätähän minä tarkoitin. En kuitenkaan halua sanoa tästä, niinkuin muustakaan, mitään mustavalkoista. Ilman muuta ilo on Hengen hedelmä, mutta vain sellainen ilo, jonka armonvilaus synnyttää synnintunnossa surevalle. Siksi Hengen työ alkaa jo siitä synninsurusta, ja joka on vielä taipaleensa alussa, katsokoon enemmän sitä puolta.
Mutta muistutan, että - minun mielestäni - tässä surun ja ilon, lain ja evankeliumin välillä
ei löydy tasapainoa, niin kovasti kuin me sitä haluaisimmekin.
Olemme jatkuvasti suistumassa itsesäälivään, omaan napaan tuijottavaan, epätoivontäyteiseen, liialliseen synnintuntoon, joka johtaa orjalliseen epäuskoon,
tai helppoon, itse otettuun lohdutukseen, joka nappaa Sanasta vain lupaukset ilman vaatimuksia saadakseen omantuntonsa rauhoittumaan.
Tasapainoa tässä välillä ei löydy, siksi on jäätävä siihen tilaan missä kulloinkin sattuu heräämään, ja odotettava että Herra hoitaa asiansa.