Tämä ei sisällä minkäänlaista kannanottoa taholtani ja on uutinen oikeuden päätöksestä.
Yle uutiset 17.6
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin pastori Árpád Kovácsille antaman kirjallisen varoituksen.
Kovács sai kirjallisen varoituksen vihittyään avioliittoon samaa sukupuolta olevan parin elokuussa 2017. Tuomiokapituli katsoi, että hän oli Oulussa toimittamassaan vihkimisessä toiminut vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta.
Hallinto-oikeus toteaa päätöksessään, että kirkon avioliittokäsityksen määrittäminen ei kuulu kirkkolain mukaan tuomiokapitulin vaan kirkolliskokouksen toimivaltaan.
Päätöksessä todetaan, että 2017 voimaan tulleen avioliittolain muutoksen myötä oikeustila on ollut sääntelemätön sen suhteen, miten kirkollista vihkimistä samaa sukupuolta olevien puolisoiden osalta tulee tulkita.
Kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen ei ole päätöksen mukaan lisätty säännöksiä vihittävien parien sukupuolesta sen jälkeen kun samaa sukupuolta olevien avioliitot tulivat Suomessa mahdollisiksi.
Myöskään kirkolliskokous ei ole määritellyt kirkollisen vihkimisen edellytyksiä lainmuutoksen jälkeen.
Kirkko ei ole siis tehnyt muodollista virallista päätöstä rajoittaa vihkimistä vain eri sukupuolta oleviin pareihin.
Hallinto-oikeus velvoittaa Oulun hiippakunnan myös korvaamaan Kovácsin oikeudenkäyntikulut.