Herra seppos tuossa vähän ylempänä valitteli siihen suuntaan, että evankelis-luterilaisen kirkkomme työntekijät eivät - vapaa-ajallaan - juuri korvaansa lotkauta pääsiäisajan kirkollisille tapahtumille.
Ymmärrän tämän asian hyvin. Kansalaisille pääsiäinen näyttyy aivan eri tavalla kuin kirkon työntekijöille. Työntekijöille se on jatkuvaa työtä jo ennen pääsiäistä ja työnteko tihenee vielä pääsiäisen aikana. Ei sitä enää innostu käymään itse jumalanpalveluksissa, kun on täysin puhki. Sama ilmiö toistuu jouluna. On tätä hommaa naispapin (ex) vierellä vuosia seurannut.
Papin työ on sellaista, ettei se oikeastaan sovi perheellisille. Silloin, kun aviopuolisolla ja lapsilla on vapaata, on toinen puolisko = pappi vihkimässä, kastamassa, hautaamassa ja jumalanpalveluksia hoitamassa. Satoja ovat ne lauantait ja sunnuntait, jolloin olen toiminut huoltovastaavana: Hoidin lapset, tein ruoat ja ruokapaketit puolisolle, joka pari kertaa päivän aikana vain pistäytyi ruokapaketin hakemassa. Ja kun hommat olivat illalla ohi, ei siinä paljon enää henkeviä keskusteltu.
Papin työ on kuluttavaa, kun käydään sairaalassa antamaan viimeinen ehtoollinen, lohdutetaan läheisen kuolemaa surevia, annetaan voimaa sairaille ja vanhuksille, vihitään pareja ja kastetaan lapsia. Aina pitää löytää jotakin ystävällistä ja rohkaisevaa sanottavaa. Olla myönteinen, kannustava, antaa toivoa, kantaa toisten suruja. Käy siinä sitten vielä jumalanpalveluksessa seurakuntalaisten näytillä.
