Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Markion - 02.08.05 - klo:20:10
-
Ranskalaisen filosofin Jean-Paul Sartren radikaalia ateologiaa:
"Näin ihmisen kärsimys on käänteinen Kristuksen kärsimykselle, sillä
ihminen kadottaa itsensä ihmisenä, jotta Jumala syntyisi. Mutta Jumalan
idea on kontradiktorinen ja me kadotamme itsemme turhaan. Ihminen
on täten hyödytöntä kärsimystä."
L'Etre et le Néant. Essai d'ontologie phénoménologique. (1943)
Vaan mitäpä sanoo Nilsiän mies?
"Usein havaitsen sen muutamina aikoina, että minun rangaistukseni on
joka huomen uusi, vaan en vielä tähän asti ole antanut epäuskolle sitä
kunniaa, että olisin lymyttänyt itseni Herran edessä."
Kirje J. Fr. Berghille 10/3 1840
-
Koetan kääntää näitä syvällisiä ajatuksia maalaisjärjelle sikäli kuin osaan.
Sartre: "Näin ihmisen kärsimys on käänteinen Kristuksen kärsimykselle, sillä ihminen kadottaa itsensä ihmisenä, jotta Jumala syntyisi."
Sartren mukaan siis Kristuksen kärsimys lienee sitä, että hän kadottaa itsensä, jotta ihminen syntyisi - eli että Kristuksen kärsimyksestä on hyötyä ihmiselle.
Mutta Sartre kai ajattelee että asia on juuri päinvastoin: Jumala syntyy vasta siitä, että ihminen kärsimyksen kautta menettää jotain ihmisyydestään (vai peräti ihmisyyden kokonaan), ja alkaa siksi turvautua johonkin itsensä ulkopuoliseen, jota kutsuu "jumalaksi".
Sartre: "Mutta Jumalan idea on kontradiktorinen ja me kadotamme itsemme turhaan."
Pitääkö tämä ymmärtää niin, että varsinaista jumalaa ei synnykään tai siitä ei ole mitään hyötyä, koska jo käsite (=idea?) "jumala" on Sartren mielestä sisäisesti ristiriitainen?
Johtopäätöksenä kai pitäisi sanoa, että Sartren mukaan kärsimys on turhaa siinä mielessä, ettei se vie meitä lähemmäs jumalaa eikä varsinkaan auta eksistentiaalisessa itsemme etsimisessä. "Ihminen on täten hyödytöntä kärsimystä."
Vaan mitäpä sanoo Nilsiän mies?
"Usein havaitsen sen muutamina aikoina, että minun rangaistukseni on
joka huomen uusi
Ajatteletko, Markion, että Paavo puhuu tässä kärsimyksestä vai Jumalalta tulevasta rangaistuksesta (esim. omantunnon vaivojen tms. myötä) vai ovatko nämä sama asia?
Paavo: "vaan en vielä tähän asti ole antanut epäuskolle sitä kunniaa, että olisin lymyttänyt itseni Herran edessä."
Minä olen tulkinnut tätä Paavon lausumaa siten, että Paavo ei halua omantunnon syytöstenkään eikä epäilystenkään keskellä pitää itseään epäuskoisena, eli "tässä tilassa piiloitella itsiään Herran edessä, niinkuin Aatam paratiisissa." (Vrt. Muuan sana heränneille talonpojan säädystä. PRK 89.) Ehkä Sartre syyllistyy juuri siihen, vai mitä tarkoitat asettamalla nämä sitaatit peräkkäin?
-
Arvoisa Kauhanen T,
Tässä pari huomiota 1) Sartresta ja 2) Ukko-Paavosta edellisiin
ajatuksiin liittyen:
1) Sartre oli vakaumuksellinen ateisti, joka tosin harrasti muodollisesti
uskonnollisen kielen ilmaisuja filosofisessa proosassaan. Tekstissä ei
varsinaisesti oteta kantaa kristillisen Jumala-uskon mahdolliseen
totuusarvoon. Paremminkin on kysymys pelkästä kielellisestä
ironiasta tai satiirista. Sartren todellinen "ymmärtäminen" vaatisi
syvällistä perehtymistä modernin, valistuslähtöisen länsimaisen
filosofian ajattelumalleihin. Itse ajattelen, ehkä mielikuvituksellisesti,
että ateisti Sartre ivaa kristitttyjä, jotka kuvattelevat "tyhjän
valtaistuimen" edessä, roikottaen ilmassa maailmankaikkeuden
majesteetin olemattomia keisarinvaatteita. Tarrautumalla Kristuksen
kärsimyksen ideaan ihminen masokistisesti esineellistää itsensä ja
kadottaa inhimillisen tietoisuuden vapauden, joka oli Sartren mukaan
jumalattomassa maailmassa elävän ihmisen perustavin arvo.
2) Ukko-Paavo ei ollut työtävieroksuva pariisilainen kahvilakeikari vaan
savolainen talonpoika, joka ikävöi koko elämänsä Kristusta auttajaksi
ja tielle taluttajaksi, mutta ei tahtonut ottaa ainuttakaan
omavanhurskasta askelta elämän tiellä. Voidaan siis hyvällä syyllä
sanoa, että nämä valitut tekstit puhuvat reilusti toistensa ohi. Ontuvaksi
selitykseksi sorvaisin Paavon oppia mukaillen, että tuntemattoman
Kristuksen edessä kuvatteleva tekopyhä luulokristillisyys, "aivousko",
ei paljoa ateismista jälkeen jää.
Mitä tulee kysymykseen kärsimyksen merkityksestä Paavolle, linkittäisin
itse sen luterilaisen oppiin kristitystä yhtäaikaa syntisenä ja vanhurskaana
(simul iustus et peccator). Kärsimys olisi näin kristityn eksistenssiin
ikään kuin "normaalisti" kuuluva tila perisynnin takia. Tosin en painottaisi
yksittäisiä tekoja tai rangaistusta vaan enemminkin ihmisen yleistä "vieraantumista".
-
Ama nesciri! :D
-
Vaikka ajattelen hyvin usein maalisista asioista kuten myös uskon asioista negatiivisesti.
Niin se ei tee minusta kumminkaan epäuskoista, vaan pitemminkin uskoa siihen että Vapahtajani on asianajajani ja kahleeni katkaistaan synnintunnoistani.
Kaksi Bengt...
Tuska on kova täällä alhaalla.
ps. tämä viestiketju aiheuttaa pohdintaa.
-
Oikein kirjoitit. Tunnemme tuskaa ' kahden maan kansalaisina'.
Itse olen heti alkuun foorumi-urani alussa keronut kaksinaisuudesta luonnossani.
Toisekseen olen herkkä ja taiteellinen, mutta toisekseen tiukka talousihminen, jämti ja melko järkevä. En ole osannut levätä laakereillani, mutta nyt on Herra ' kukkonsa kyninyt' elämänkoulun ja sairauksien myötä.
Hyväksykäämme itsemme tällaisina, kuten myös muut ihmiset. :117:
-
Paavo ja Riitta >< Pekka ja Reetta
-
Eikö yhdessä Paavossa olisi ollut tarpeeksi?
-
Eikö yhdessä Paavossa olisi ollut tarpeeksi?
Tarkoitatko Tarsolaista?
-
Tarkoitatko Tarsolaista?
Ainakin kuningas Väyrynen on joskus liikaa, vaikka onhan hänellä iso viihteellinen arvo.
-
Minun mielestä, ainakin tanskalaisten ns, folioiden kanssa Kekkosia oli monta.
No oli se Kekkonen, kun elää yli sata vuotta, kun osti sen kengurun, eikun kilpikonnan, kun et katto itse elääkö yli sata vuotta.
Mut niinku, siis körttifoorumin salaliittoteorioihin mietin tätä.
https://www.youtube.com/watch?list=RDn4GiFk1ZRzk&time_continue=26&v=Ts8OG46Fe7A
-
Ainakin kuningas Väyrynen on joskus liikaa, vaikka onhan hänellä iso viihteellinen arvo.
'Mooses' Lipponen lupasi tavata nahkurin orsilla.
-
Oikein kirjoitit. Tunnemme tuskaa ' kahden maan kansalaisina'.
Itse olen heti alkuun foorumi-urani alussa keronut kaksinaisuudesta luonnossani.
Toisekseen olen herkkä ja taiteellinen, mutta toisekseen tiukka talousihminen, jämti ja melko järkevä. En ole osannut levätä laakereillani, mutta nyt on Herra ' kukkonsa kyninyt' elämänkoulun ja sairauksien myötä.
Hyväksykäämme itsemme tällaisina, kuten myös muut ihmiset. :117:
Täytyykö hyväksyä itseä, mutta muut ihmiset täytyy.
-
Paavo ja Riitta >< Pekka ja Reetta
Eikö yhdessä Paavossa olisi ollut tarpeeksi?
Pekka ja Reetta on päivitetty Paavo ja Riitta
-
Täällä Matti ja Riitta, körttiläisyyden hengessä, mutta huonossa hapessa. :107:
-
oho!