Körttifoorumi

Keskustelu => Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 07.05.13 - klo:07:51

Otsikko: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 07.05.13 - klo:07:51
Päivien kulku on kuin reseptin noudattamista. Samat asiat toistuvat lähes jatkuvasti. Ja jos jotakin yllättävää tulee tapahtumaan, onkin päivä ihan sekaisin.
Herttaisin hetki on yhdessä nautittu aamiainen. Sekin aina samaa kaavaa noudattaen, vaihteluna  vaihtoehdot, puuro tai viili. Nauttiva hetki on myös köllähtäminen sohvalle aamulehden lukuun, muutama sana vaihtaen kiinnostavista  huomioista.
Seuraa koiran ulkona käyttäminen, myöhemmin lenkkeily.
Kauppaan,siivoamaan, ruoanlaittoon. Pesukoneen täyttö ja pyykin ripustaminen. Ulos vaiko sisään, siinä pulma. Katse taivaalle, huokaus hyvän ja tuulisen sään puolesta. Miten pääsisi ruoanlaitosta vaivattomasti, vaiko syödäänkö ehkä ulkona ?
Puolilta päivin olemme jo taas pitkällämme kirjojemme kimpussa. Siitä seuraa  täydellä vatsalla yleensä nukahtaminen.
Tarpeellisen liikunnan hoitaa koiramme ulkoilutus ja hyötyliikunta askareissa. Kipujen ja vaivojen ehdoilla niistä selvitään. Onneksi koirakin on vanha ja viisas, se osaa tyytyä.

Ajatteluun jää aikaa ennen kun tv-viihde ottaa omansa.Siitä, telkkarista, ei ole juurikaan iloa enää. Kummallisesti kiinnostus entisitä lempiohjelmista on kadonnut. Kirjoista ja hyvistä lehdistä on  parhainta apua tylsistymiseen.

Aikainen nukkumaanmeno on minun tapani nauttia. Kuuntelen musiikkia samalla kuin luen. Hoidan silloin myös yhteyttä ylöspäin, sanelen kirjettä
Herralleni. Päivän tapahtumien onni ja epäonni kirjataan, vaikka Hän ne tietää. Oma tilinteko siinä on se jonka takia niin kuuluu tehdä.

Erikseen ovat sellaiset Onnen ja Uupumisen päivät jolloin jälkikasvu tarvitsee meitä, saa meiltä, ja antaa meille. Silloin nuorrumme leikkimään, askartelemaan, lukemaan lastenkirjoja. Perävalojen näkyessä alkaa  pian muisteleminen:Mitä se tai se sanoi tai teki.

Säännöllisiä ovat myös jumalanpalvelukset, seurat ja kesämökki. Sairauksien ehdoilla kuitenkin.
Aika kuluu vuosi vuodelta aina vain nopeammin, siksi olisi hyvä saada viisautta tähän vanhuuteen ja sen loppumisen ajattelemiseen.
Jumalalta olemme saaneet uskon siemenen, sen kasvattaminen on myös Hänen hallussaan. Pelastusvarmuudesta en tiedä, mutta toivon...
Pidän Ristin Miestä ainoana mahdollisuutenamme.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 07.05.13 - klo:20:41
Onpa hieno aihe. Kiitos Riitta, monipuolisesti ja elävästi kerrot kaikkea ikääntyvän ihmisen eloon kuuluvaa.
Haluan tässä miettiä ja kertoa jotain myös omalta osaltani, tästä kolmesta vuodesta kun minut irtisanottiin
töistä keväällä, ennen eläkeikää, ennen 40 vuoden täyttymistä työpaikallani.
Aluksi tuntui, ylimääräinen, pois potkaistiin, tarpeettomana, ei annettu olla eläkkeelle asti.
Työterveyshuollon lopputarkastastuksessa tuli sitten eteen uutta mietittävää, ilmeni vakava sairaus.
Kesä ja syksy meni synkissä, pelokkaissa, toivottomissa mietteissä. Sain kuitenkin apua, lääkitys alkoi
vaikuttamaan. Koin että Jumala auttoi. Minut piti irtisanoa että sairauteni tuli ajoissa esille ja pääsin hoitoon.
Tänään lääkitys jatkuu, sairaus on seurannassa, tällä hetkellä hyvä tilanne, kiitän Jumalaa tästä.

Tämä kolme vuotta on ollut muutoin hienoa aikaa, aika ei ole tullut pitkäksi, mielenkiintoiset sivuhommani jatkuu,
koen olevani "oman aikatauluni herra", olen itseni pomo ja työnantaja...melkeinpä näin koen.
Lonkkaleikkauksen jälkeen liikkuminen sujuu hyvin, saan kotimökillä möyriä niin paljon kuin jaksaa ja huvittaa,
saan laulaa yksin ja yhdessä toisten kanssa, olla mukana seurakunnassa, luottamustehtävät jääneet taakse,
kohta käännän soutuveneen ja lähden järvelle, kenties aloittelen kalastusta 40 vuoden tauon jälkeen,
on ympärillä perhe, sukulaisia, ystäviä, olen löytänyt tämän foorumin.

On paljon hyviä asioita, kiitoksen aiheita.
Mutta on ikäviä ja vaikeitakin asioita...
"Jaakobin paini" itseni kanssa, kaikkine luonteenpiirteineni, tunteineni.
Sairaudet, useampikin, varjostaa..voimat on vähenemään päin..kulku hidastuu..muisti heikkenee...
ehkä hitaasti, mutta varmasti....
Erittäin vaikeana koen luopumisen...vaikea tyyntyä ja tyytyä...välillä kärsimätön...pinna liian lyhyt välillä...

Silti...haluan vielä kasvaa, oppia uutta, kokea armoa, uskon uudistumista, toivon näköalaa...
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 25.05.15 - klo:08:07
Jatkan mietteitäni muuttumisesta .   Kaksi vuotta on vierähtänyt kuin kaksi päivää. Silti näissä päivissä on tapahtunut monenlaista muuttumista.  Ovat jääneet ajankäytöstä monet
viihdykettä hakevat toiminnat. Television olen jättänyt urheilua ja uutisia ja paria hyvää poliisisarjaa lukuunottamatta  rauhaan.   Musiikin kuuntelu on lisääntynyt, paitsi kevyt ei enää kosketa.
Jopa kaunokirjallisuus jää usein kesken. Vain hengelliset opetukset jaksavat elähyttää.
Jumalan lähempi tunteminen on muutosprosessin päämäärä.

Erään hengellisen opettajan mukaan mikään luotu ei voi silloin ollakaan ajatuksissa tai työn alla. Tämä selittää minulle jonkin verran luostarilaitoksen  vetovoimaa ja kaipuuta . En tarkoita että itse olisin valmis niihin tekoihin joita luostariyhteisö vaatii.
Omassa hengen luostarissa oleminen riittää .

Luonnollisen muuttumisen näkee peilistä. Sen hyväksyminen ulkonäköseikkana ei ole vaikeaa, mutta rapistuvan ruumiin voimien vähentyminen ei tahdo hetikään tulla hyväksytyksi.

On niin monia asioita jotka pää tekisi jos kädet ja jalat jaksaisivat. Vanhojen tekemisten muisto on vielä lähellä, ja yhä tekisi mieli olla touhuissa mukana.

Vertailla ei saisi, ja minua kismittää kun minulle sanotaan että sekin ja sekin on vanhempi ja yhä jaksaa.  Siksi on opettavaa nähdä nuorempien ihmisten tyytyminen osaansa iloiten sairaina ja vammaisinakin.

Yritän oppia olemaan  kiitollinen siitä mitä vielä on jäljellä.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 25.05.15 - klo:21:32
Näköjään kaksi vuotta kulunut minunkin pitkästä tarinoinnistani tänne...
Ja nopeasti tuo aika mennyt.

Lukaisin mitä olen kirjoittanut...sehän pitää pitkälti paikkansa nytkin.

Joitain huomioita, kommentteja:
Terveystilanteeni ennallaan, ihan hyvä, lääkitys jatkuu ja auttaa, Kiitos Herralle!!    :eusa_pray:
Lenkkeilyä ja ulkona oloa kaipaan lisää, vielä siihen pystyn...en toki hölkkäilyyn...
mutta kävely, pyöräily, soutu...uinti ja vesijuoksu hienosti jatkunut...
Kalastus ei ole vieläkään alkanut...mato-ongelle meno haaveissa yhä...
Sivuhommissa on tullut töpättyä, tulleet taakaksi...nyt vähenemään päin...
Jaakobin paini itseni kanssa jatkuu...
Lukemista, keskittymistä siihen kaipaan...kaipaan ja tarvitsen...
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 26.05.15 - klo:07:14
Kaiketi tämä on sitä riisumista, ja olkoon niin kunhan tämä yli käsityskyvyn käyvä rauhakin lisääntyy,  kuten tuntuu käyvän.  Tämä on kiitoksen paikka !

Ei pelkästään ikääntyminen tätä rauhan tunnetta voi antaa. Kehnouden ja kipujen kourissa
yleensä kiukuttelu ja katkeruus kasvavat.

Jos jostakin saa luovutuksi, antaa Herra paljon uutta ja parempaa tilalle.
Aineettomissakin asioissa antaessaan saa.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Leena - 07.06.15 - klo:11:36
Olen pääasiassa onnellinen ikääntymisestä koska se tuo minut pitkästä aikaa lähelle omaa ikäluokkaani. Ei tarvitse selitellä kohta mitään, mikä autuus. Toinen asia on tuo mistä Riitta-mummi kirjoitti, sairaudet viat ja vauriot eivät vähene. Tuo " sekin on vanhempi ja jaksaa" taitaa kuulua hyökkäävyydessään pelkoon, sillä oma rapistuminen, kivut, eläköityminen, yksinäistyminen, kuolema tervehtisivät ystävällisesti toisen hahmossa ja mainitsisivat että saattavat poiketa.

Kukaan ei hyödy niiden työntämisestä pois. Moni vain nähdessään menee paniikkiin. Ehkä sitten joku vanhempikin jaksaa, mutta tousaalta moni nuorempi ei ole edes aloittanut niin että...   
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 07.06.15 - klo:13:21
Tänään herätti huomioni mainos, joita muutoin en lue lainkaan, jossa vanhusten hienoja asumispalveluja myytiin otsakkeella:  Väsyttääkö vanheneminen ?

Siinäpä kysymys.  Kun tiedän ko. laitoksen hintatason, kysymys ei koske meitä kaikkia ikääntyviä.

Ajateltavaksi nousee ;  Väsyttääkö köyhiä samalla tavoin kuin varakkaita.

Itseäni iän lisääntyminen ei vielä väsytä, hiukan vain ihmettelen tätä vaivojen lisääntymisen vauhtia.

Kysynkin;  Harmittaako ikääntyminen ?
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 07.06.15 - klo:20:13
Onpa täällä mielenkiintoisia ja hyviä ajatuksia. Haluaisinpa itsekin osallistua, pohtia
ja ymmärtää. Taidan olla vaan jotenkin kypsymätön, kasvamaton, raakile...
Tässäkin asiassa voisi pyytää Jumalalta viisautta ja ohjausta.
Myös siihen etten olisi toisille loukkaukseksi ja pahennukseksi.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 29.11.15 - klo:20:01
Tässä keskustelussa olen käynyt spontaanisti läpi ajatuksiani vanhenemisesta. Nyt tunnen vanhuuden kosketuksen jo paljon aiempaa todellisempana .

Asioiden unohtelu on lisääntynyt. Kiinnostukseni suuntautuu enimmäkseen kodin seinien sisäpuolelle ja sukuyhteisön tarpeisiin.
Uteliaisuus kaiken maailman juttuihin on tyrehtymistään tyrehtynyt.  Kirjoittelun huuma on haihtunut.

Mitä on jäänyt.  Jumala ja Kristus enimpinä. Ei niinkään oman uskoni, eikä ainakaan uskovaisuuteni arviointi.

Huomaan kaiken sujuneen suuremman suunnitelman mukaan. Itselläni on ollut vain toiveen tapaisia ja rukouksia asioiden suhteen. Hyvinkin konkreettisesti olen saanut
vastauksissa tuntea miten minua johdetaan.  En ole yksin elämäni edetessä eikä minun tarvitse suunnitemia luoda.

Johdatuksen näen kuin karttalehden. Kolmiyhteisen Jumalan olen tuntenut monin tavoin. Messussa yleensä aina, Raamatussa usein, mutta silloin tällöin Hän yllättää pyhyytensä läsnäololla, ja sen kautta, täällä kotona.

Mitä olen jutellut ikääntyvien ja ikääntyneiden ystävien kanssa vanhenemisesta ja siihen riisumisesta, samansuuntaisita tuntemuksista kaikki puhuvat. Näin sen kuuluu olla, ja näin on hyvä.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 30.11.15 - klo:15:43
Tänään uimahallin saunassa eräs minua varmaan kymmenkunta vuotta vanhempi mies
jutteli miten aika menee nopeasti, varsinkin viikot... mielenkiinnolla aktiivisesti kuuntelin.
Eli aika ei välttämättä tule pitkäksi ikääntyvälläkään. Sitä toivon itsellenikin.
Vielä suunnittelen kaikenlaista, mutta yleensä käy niin että suunnitelmat ei oikein toteudu...
Miksiköhän?
Ehkä luulen olevani vielä vauhdikas ja nopea, mutta tahti on hidastunut reippaasti.
Ja ehkä suunnittelen ja yritän edelleen liikaa...
Pitäisi jo antaa itselleni enemmän aikaa, vapauksia, lepoa, muuttua, etsiä uutta.
Kyllähän mä vielä ajattelen että lenkkeilisin, jos lonkkaleikkaus vielä auttaisi...jne...jne...
Kirjoittaminen kiinnostaa...lukeminen...oleskelu...matkustaminen...kalastus...äääh...juu...
Ikääntyminen tuo pysähtymisiä, suunnan tarkistuksia...eteenpäin elävän mieli...
...kunhan, jahka....sitku...mutku...
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Pena - 30.11.15 - klo:16:02
Touhukkaalle ihmiselle tuleva aika näyttää kovin lyhyeltä. Miten se riittää kaikkeen, mikä pitäisi saada aikaan? Mennyt aika taas on pitkä, kun katsoo kaikkea, mihin onkaan ehtinyt.

Toimettomalle tuleva aika on loputtoman tuntuinen, mutta mennyt lyhyt. Miten se viikkokin taas vierähti?

Ikä pakottaa hidastamaan vauhtia. Kai se aikakäsityskin siinä muuttuu.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 16.12.15 - klo:14:46
Tuli uusi Kotiliesi. Siinä tyttäreni haastatteli Seela Sellaa jolle ikä 79 v, ei ole este tehdä työtä ja nauttia elämän lahjoista . Mikä mimmi !
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 16.12.15 - klo:23:22
Tänään tuli käytyä syrjäkylällä eräässä ison peltoaukean keskellä olevassa talossa....
lähinnä puolison käsityötaiteilijayhteyksien ansiosta.
Arviolta noin 70 ikäinen pariskunta.
Täysi harrastustoiminta jatkuu öljyvärimaalausten ja puutöiden parissa ainakin...
Useita piharakennuksia, itse kunnostetut tilat vanhaa kunnioittaen ja säilyttäen...
Hienot näyttelytilat...pihamaakin täynnä monenlaista tekelettä...
Olipa hieno kokemus käydä siellä...elämä jatkuu...hienoa taidetta syntyy yhä...

Tulee mieleen toinen paikka...Eva Ryynäsen ateljee Paateri Lieksassa...
Siellä puhuttelee keskeneräisiksi jääneet työt...valtavan valmiin aikaansaannoksen rinnalla...

Minullakin on monenlaista mielenkiintoista hommaa mitä olen vuosikymmenet tehnyt...
ja tykkään tehdä edelleen...enkä ole lopettamista vielä ajatellut...
Onpa jopa haaveita uuden aloittamisesta...tai keskeytyneen uudelleen aloittamisesta...

Selvästi koen että touhuamiseni suunta on vielä "jatkava"...ei ole vielä "luopuva"....
Mitenkähän pitäisi olla?

Se on selvää että tällä iällä on "kivireet" pyrittävä jättämään pois...kun kaikki ei ole pakollista..
Mietittävä vain sitä tehtävää mikä tuo iloa ja rauhaa ja elämän sisältöä..

Tulipa mieleen Tommy Hellstenin kirja "Saat sen mistä luovut"....siinä puhutaan kyllä
toisesta asiasta...
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 16.12.15 - klo:23:29
Jatkanpa vähän vielä pohdiskeluani...

Onko hyvä "elää täysillä" loppuun asti...ja jättää kaikki jälkipolven riesaksi ja iloksi...
Vai...
Luopua hyvän sään aikana...

Lienee yksilö- ja tilannekohtaista...Jumala voi antaa viisautta tuossakin asiassa.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: PekkaV - 17.12.15 - klo:06:00

   Kun "elää täysillä", jälkipolville jää ilo.

Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Leena - 29.12.15 - klo:13:19
Lapsuudentstävä seinän takaa kotitalosta poikkesi jälleen. Monella ystävälläni on jokin teema, johon päädytään. Hänellä se on vanheneminen ja sosiaaliturvan purku, joten kuinka siis selviytyä omin päin?

Me vähän siinä vatuloimme ja päädyimme siihen että elo, jos Jumala suo, voisi päättyä siten että suunnittelemme seuraavan kymmenen vuoden aikana keskinäisen auttamisen kodin, jossa kaveria ei jätetä. Vatuloivien Vanhuksiin saa tulla mukaan, ne ajattelemme yhdistysmuotoista, ja mielellään moniammatillista, se olisi talonen, kenties kärmesmäinen joka tarttuu itseään hännästä eli maantasakoteja yksiöin ja kaksioin ja keskelle suojattu piha ja myöskin suurehko yhteistalo jossa olisi kirjastomme, kotiteatterimme, luentomme vaikka screeniltä muualta, messukappelin tahdon, tai tilaan hyvin kauniin osasen joka siunataan siihen käyttöön, niin.

Pappi siis on hyvin tarpeellinen sinne. Meillä olisi yhteistilaisuuksia ja yhteisiä juhla-aterioita ja me tilaisimme ruokamme lähituottajilta sekä kaupasta aina kerralla eli joku naputtelee ostoslistan ja lähettää liikkeeseen joka tuo. Säästämme rahaa, kun tilaamme kerralla, jos mitä unohtuu, naapuri lainaa. Hyvä ruokaihminen on tarpeellinen eli Riitta-mummi voisi ryhtyä harkitsemaan.

Sitten tarvitsemme esimerkiksi taidekerhon eli Pena olisi tarpeellinen ja tämmöisen keskinäisen viestinnän virityksen eli Seppos voisi harkita ja kun sitä kohta ruvettaisiin rakentamaan me tarvitsisimme tavarainhankkijaa sekä kaikkia kun osaavat rakentaa ettei käy kalliiksi eli Mörtti jos voi lakeutensa jättää.

Kotkaa me ajattelemme, ei muuten mutta se on edullista seutua. Rakennelmaan voi suunnitella siipiä ja kaikkea mielikuvituksellista ja vierasmajaa jossa voimme yövyttää sukulaisia mitä  kullakin on.

Minä ajattelen paikoin kaksikerroksistakin jos saadaan rinnetontti.

Ajattelemme Katariinannientä Kotkan saarella, on kaunis seutu se. Lähellä on uimahalli ja futismatseja. Helsinkiläisiä olemme pahoin mutta täällä on hinnakasta. Täytyy tontteja katsella.

Minusta se olisi hyvä. Kaikki lehdet voisi tilata yhdessä ja hyvä kirjasto olisi, yksin voisi nauttia hyvää musiikkia mutta myös järjestää leffailtoja.

Minä digitalisoisin reseptit ja varmaan saadaan joku poikkeamaan ottamassa verikokeita ja sitten vain laskettaisiin marevanin annokset jossain digitaalisesti ja noin. Varmaan muitakin alan ihmisiä saapuu. Ja ajatelkaa mikä säästö kaupungille, kun ei mitään uusia Paimenportteja tarvita semiaktiivisille. Itse kannatan voimakkaasti myös että se kaksikerroksinen, siellä olisi vuodeosasto jos kuka alkaa tarvita ja enemmän servistä, eli kotona loppuun saakka ja kaverit veisaamaan vuoteen äärelle kun on lähtö jos ei mitä omaisia ole tai pääse paikalle.

Mutta siis ei kommuuni vaan omat kodit, siinä 30 ja 60 neliöiset. Ne haemme tälle yritystuet ja valtionavut. Suunnitelmahan on jo keksitty eli siitä ei voi saada. Jätkäsaareen rakentavat.

Sillä lailla että ryhdytään värkkäämään ja vatuloidaan aikanaan. Se on as Oy ja halpa. Tai mietin, voi vuokratakin, ehkä kunhan kaikki pääsevät ketkä tahtovat. Mutta ajatellessani että jotain karttuu niin siitä tulee halpa. Yhteistyöhön kaupungin kanssa rupean.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 29.12.15 - klo:22:12
No jep...jos as oy-muotoinen, tarvittaneen isännöitsijää  :eusa_angel:
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Leena - 30.12.15 - klo:09:37
No jep...jos as oy-muotoinen, tarvittaneen isännöitsijää  :eusa_angel:

Niin hyvinkin.  :icon_biggrin:
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 20.01.16 - klo:15:37
Jotenkin, alkaa olla enemmän "omaa aikaa".
Mitenkähän sen osaisi käyttää oikein, esim. jälkipolven suhteen?
Että osaisi olla sopivasti kuulolla, valmis olemaan avuksi tarvittaessa,
eikä liiaksi tyrkyttämässä omia ajatuksia elämän kiemuroista.
Rukoilla ainakin omassa kammiossani voin.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 29.01.16 - klo:09:22
Oma aika on kummalliasen liikkuva määre. Joskus siinä pienessä hetkessä sai, muka,
tehdyksi tarpeeksi.
Nyt näennäisesti aikaa on, mutta tehdyksi ei tule, ja silti tuntuu kiireeltä. Aika rientää
vaikka Augustinuksen mukaan  ' aikaa ' ei meillä ole. On vain Jumalan aika. Se on tässä hetkessä. Se on kaikkinainen aika, iäisyys, jo nyt.

Milloin ajallinen iäisyys muuttuu iänkaikkiseksi elämäksi, siinä pohdittavaa. Onko sekin jo nyt ?
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 18.04.16 - klo:17:35
Taas tutkailen omaa ja puolison ikääntymisrytmiä. Jokin aika sitten koin olevani paljon Mattia huonompikuntoinen vaikka olen parisen vuotta nuorempi. Nyt on puntit tasan, ellei vaaka oe kallistunut sille puolelle että minä jaksan enemmän touhuta.

Muutaman kilon painonpudotus ja turhien lääkkeiden jättäminen ovat se juju. Ja kun
huolehdin joka aamu verryttelyt ja pienet punttisulkeiset ei niskavaivakaan ole enää kovin paha.
Tänäänkin se kesti tunnin pää alaspäin puuhaamisen ja kymmenkiloisten säkkien käsittelyn. Ja kun on sopiva sää kävelytän koiraa puolisen tuntia. Koira ei jaksa kauemmin, se onkin ihmisiässä meitä kolmisenkymmentä vuotta vanhempi.

Matti antautuu vaivalleen mutta ei anna tehdä sille operaatioita vaikka kolme  eri lääkäriä on suosittanut.
Niinpä kaikki rakkaat luonto- ja liikuntaharrastukset on ollut jätettävä. Siitä syntyy pessimistikierre. Veljeni koki saman keuhkoahtauman takia.

On ikävä sivusta katsella, kun puuttuakaan ei voi, kuinka toinen passivoituu. Vaikuttaa se minunkin mielialaani jos mikään ei ole hyvin.
Liika empatia tuntuu olevan pahasta. Älä hyysää !   Siis rukoilen.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: juhani - 19.04.16 - klo:10:55
Oma aika on kummalliasen liikkuva määre. Joskus siinä pienessä hetkessä sai, muka,
tehdyksi tarpeeksi.
Nyt näennäisesti aikaa on, mutta tehdyksi ei tule, ja silti tuntuu kiireeltä. Aika rientää
vaikka Augustinuksen mukaan  ' aikaa ' ei meillä ole. On vain Jumalan aika. Se on tässä hetkessä. Se on kaikkinainen aika, iäisyys, jo nyt.

Milloin ajallinen iäisyys muuttuu iänkaikkiseksi elämäksi, siinä pohdittavaa. Onko sekin jo nyt ?
kaksi viimeistä kysymystä on se minä olen ajatellut... yli 30 vuotta... Augustinus tykkää Johanneksen evankeliumista. Siinä puhutaan "tässä ja nyt" -eskatologiasta. Riitta-sisko, minä, Augustinus ja johanneslainen koulukunta on samaa mieltä. Jo me elämme iankaikkista elämää tässä todellisuudessa ja kuoleman jälkeen toisessa todellisuudessa.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 19.04.16 - klo:16:41
juhani-veljeni vastailee ajallaan Ajassa, ja kaikki parhaaksemme. Ainakin minä koen saavani hänen lyhyistä ja näennäisen vaikeaselkoisista ajatuksisttaan hyvän avun.
Vaikka hän ei ottanut opettajan nimeä, niin olkoon tahtomattaan ' ohjaajavanhukseni'.
Toinen samanikäinen ' vanhus' on Anna-Mari Kopo. Aikaa emme ole paljon käyttäneet keskusteluihin, mutta yhteydet ovatkin sanattomia, kuten jussinkin kanssa.

Ajatonta ja iankaikkista rakkauttahan jaamme. Rakkaus kahdentuu jaettaessa. Tämä viisaus löytyi egl.tv-sarjasta.

Tämän ketjun aihe on ikääntyminen, minullakin lie se alullaan vaikka usein yhä lapsettaa. Äiti aina sanoi: Taas sinnuu Riitta lapsettaa !

Ketjun aihe on ikääntyminen. Minullakin se alkaa tuntua, vaikka
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 19.04.16 - klo:16:54
Välillä tuntuu että sukupolvien välinen ero on aika kamala.
Nuoret ei ehdi miettimään ja pohtimaan mitään, vanhukset ei osaa muuta kuin
miettiä miettimästä päästyään...ja päätyvät tyhjään vatvomiseen = vesiperä  :003: :018:
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 19.04.16 - klo:19:01
Taas on läppärini tehnyt temppujaan.  Se heittelee rivejä miten sattuu, ja vanhoilla viallisilla silmilläkin on osansa. No, huomena silmälääkäri syynää ne.

Kertaus on tautologiaa, vaikka voissa paistais ! :107:

Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 19.04.16 - klo:19:25
Ikääntymisessä saattaa olla sekin hyvä puoli ettei huomaa omia virheitään ja puutteitaan.
Kun toiset niistä huomauttaa ja muistuttaa, tuntuu usein oudoilta, ovat hukkuneet
ajat sitten anteeksiannon mereen... toivottavasti...  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 14.05.16 - klo:10:37
Ikääntyviä on yhä enemmän. Satavuotiaitakin pirteitä kuten tämä lahtelainen jonka olen ammoin tavannut. Puolisonsa oli samassa talossa töissä kuin Matti. Joissakin juhlissa näimme.
Huomaapa Veneheiton veli että rouva on asunut viisi vuotta Fuengirolassa. Asunto-autossa ovat matkailleet paljon puolison eläessa.

Toivottavasti juttu näkyy. Lehdet antavat lukea vain muutamaan kertaan. Olen huomannut että myöhemmin näkyy uudelleen.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2269960
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 23.05.16 - klo:14:59
Ikääntymisessä saattaa olla sekin hyvä puoli ettei huomaa omia virheitään ja puutteitaan.
Kun toiset niistä huomauttaa ja muistuttaa, tuntuu usein oudoilta, ovat hukkuneet
ajat sitten anteeksiannon mereen... toivottavasti...  :eusa_pray:

Minä en ehkä vielä ole näin pitkällä, sillä nimenomaan minua harmittaa se kuinka usein huomaan unohduksia, virheitä ja taitamattomuutta entisiin verraten.

Pussilakanan pujottaminen peitteen ylle on vaikeaa. Vieläkin vaikeammaksi se käy jos pyydän Matin siihen kumppaniksi.

Kolmen ruokalajin yhtäikainen valistaminen on tullut liki mahdottomaksi. Ennen meni viisikin.

Lääkereseptit menevät vanhaksi ja uusiminen on työn ja tuskan alla.

Munakelloa on käytettävä yhtenään. Kännykän kalenterin ja hälytyksen käyttö on vaikeutunut.

Käsivoimat ovat kadonneet. Täyden kastelukannun kantaminen on ylärajoilla.

Nytkin olen unohtanut mitä tähän listaan piti lisätä.  :003:
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Viisveisaaja - 17.07.16 - klo:21:13
Nyt on liikaa vapaa aikaa, niin on kiva lukea tänne rästiin jääneitä juttuja.

En nyt kehtaa uutta osiota aloittaa, niin tänne tätä ikääntymistä sivuavaa juttua, vaikkakin menee askeleen pidemmälle.

Luther jossain postillassa tai jossain mietiskeli ajasta ikusuuteen siirtymistä ja kuinka peloittaa.
Hän tuumasi, että tuossa on tollanen juomari ja syömäri joka on elämänsä elänyt rillutellen sen enempiä ajatuksia Jumalaa kohtaan luomatta.
Häntä ei huominen ja kuolema huoleta.
Lutheria itseään askel ikuisuuteen sitten peloitti ainakin mietitytti.

Kyllä muakin askel tuntemattomaan pikkasen mietityttää, ei nyt vie yö unia, mutta onhan se iso asia, Isoin kai mitä eteen tulee väistämättä.
Jos olisi helluntailainen, niin ei tarvitsisi pelätä, kun heillä on joku pelastusvarmuus.
Muslimeilla joku marttyyrikuoleman kautta ja joillain uudestisyntyminen johon ilmeisesti ei liity mitään nirvanaa tai tuomioita tuon puoleisessa?
Juutalaisetkaan eivät ilmeisesti helvettiin usko ja heidän mukaan sellaista paikkaa sanottiin kaatopaikaksi kaupunkien ulkopuolella joskus Mooseksen aikoihin?

No pelottaa mua nukutuskin ja moni muu asia ja niiden kanssa pystyy elämään sen suurempia traumoja saaneena niistä.

Ehkä paras tapa olisi vain olla ajattelematta koko asiaa ja tulee sitten kun tulee ja tulee mitä tulee.
Ehkä jopa itsekkyyttä ajatella miten mun käy, kun astun tuollepuolen.
Toisaalta jos Lutheria asia huolletti, ni kai se on luvallista minullekkin?



Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 19.07.16 - klo:22:41
Ikää karttuu...
Toisaalla tuli esille "erehdyinkö"-ketju. Siinä muutama esimerkki erehtymisestä ja
muistamisesta.
Voisin sinnekin yrittää jotain, mutta nousi vaan mieleen jokunen ajatus ikääntymiseen liittyen.
Erehtyminen on yksi asia mikä ikääntymisen myötä on lisääntynyt...tai ehkä omalla
kohdallani sanoisin...että ehkä se on tullut näkyviin.
Olen ehkä nyt vanhemmiten huomannut että minäkin saatan erehtyä ja olla väärässä.
Vaikka toki tuollaisen heikkouden myöntäminen ja hyväksyminen on vaikeaa edelleen.
Ehkä saan tulla vahvemmaksi jos opin heikkouteni myöntämään.
Myöntämään sen että enää en jaksa kaikkea sitä mitä nuorempana.
Myöntämään sen että tarvitsen apua.
Kiittämään siitä että apua minullekin on olemassa ja halutaan antaa.
Vaikka vauhti hiljenee, hidastuu, ehkä ymmärryksenkin osalta.
Niin silti haluan elää täysillä, iloita tästä hetkestä, ja pienistä asioista joita vielä on.
Ja myös niistä uusista asioista ja rikkauksista, kuulosta ja näöstä, tunnoista, kokemuksista,
ystävistä rinnallani joita iän myötä on tullut.
Ehkä saan rohkeutta olla oma itseni, Jumala on minusta tällaisen tehnyt, eikä ole erehtynyt.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 19.07.16 - klo:22:48
Ikääntymisessä saattaa olla sekin hyvä puoli ettei huomaa omia virheitään ja puutteitaan.
Kun toiset niistä huomauttaa ja muistuttaa, tuntuu usein oudoilta, ovat hukkuneet
ajat sitten anteeksiannon mereen... toivottavasti...  :eusa_pray:

Mielenkiintoista...olen kirjoittanut tasan kolme kuukautta sitten näin...
Äsken sanoin että vanhemmiten huomaan erehtyväni...
No, en näe tässä ristiriitaa...
Avainajatus on tuo "anteeksiannon meri"....se on sama edelleen.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: malla - 20.07.16 - klo:13:25
Ihmisen elämänkaari alkaa ja loppuu täällä ajassa.
Joka vaiheeseen kaiketi kuuluu tietynlaisia asioita.
Elämä on lahja.
Rajoitteineenkin on lahja.
Mutta jos on kipuja ja sairauksia kovasti, niin ...ei siihen oikein silloin sanoja löydy.
Pohdintaa nopeasti vain ja suht lyhyesti.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 20.07.16 - klo:14:28
Niinpä, Elämä on lahja!
Ja elämä on tässä ja nyt...eilinen on mennyt ja huominen ei ole tullut.

Yksi muutos omalla kohdallani ikääntymisen myötä on papaksi tuleminen.
Olen yrittänyt miettiä mitä isovanhemmuuteen kuuluu.
On siinä iloa ja kipujakin.
Tällä hetkellä haluan olla läsnä, olla kuulolla kun asioita halutaan kertoa ja jakaa.
Mustikoita ja vadelmia poimittuna kiireiselle perheelle, jos ottavat vastaan.
Ymmärrän että yksi tärkeä roolini on olla hiljainen rukoilija, sitä ei minulta kielletä,
sitä jaksan voimien vähentyessäkin.

Raamatussa meitä kehotetaan etsimään Herraa silloin kun on vielä hyviä päiviä,
pahojen päivien tullessa saamme vain levätä Jeesuksen pelastustyön varassa.

Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.09.16 - klo:08:56
Kaikilla ikääntyvillä ihmisillä on edessä ' majanmuutto' ennenmmin tai myöhemmin. Se viimeinen ei ole omassa tahdossamme, mutta voimien vähentyessä toivoo pääsevänsä vähemmällä vaivalla näistä arkisista askareista.

Niinpä nyt vihdoin meilläkin on alettu puhua asumisvaihtoehdoista tulevina vuosina, jos niitä meille vielä suodaan.
Ja koska puheenaihe on nyt sallittu, olen aloittanut googlailla myytäviä sopivan kokoisia asuntoja . Mielellämme asuisimme edelleen kotikirkkomme ja  - seurakuntamme alueella. Määrätyt kriteerit on olemassa, kuten hissitalo ja huoneluku sopiva.

Mitään hätää ei ole, eikä nopeita päätöksiä tehdä, ellei pakko tule eteen.

Majanmuuttopuuhiin olen alkanut. Ystävätkin ovat pitäneet järkevänä, että kaappeja ja ullakoita aletaan tyhjentää ajoissa.

Tänään käyn jonkin aikaa keittiön kaappeja läpi. Veinkin jo kassillisen vikaostoksia ja muutamia lahjaksi saatuja ylimääräisiä esineitä jätteisiin. Kuka nyt enää tarvitsee kuutta termospulloa tai naarmuuntuneita teflonvuokia !

Kirjahyllyistä poistan paljon. Osan vien kirjaston eteiseen Löytöhyllyyn, ja osa menee kartonkikeräykseen. Paljon onkin äitini vanhoja , pula-ajan ruskeiksi käyneitä romaaneja. Lempi Jääskeläisiä ja Lauri Haarlaa ym.

Vaikeinta on päättää miten toimia LP-levyjen ja VHS-kasettien kanssa. Jos on ideaa antaa, niin kirjoittakaa tähän.  Ystäville kaikki tulee ilmaiseksi, jos käytte täältä hakemassa.
Lahteen voin viedä kuormallisen. Onko körtti-kirpputoria tiedossa ?

Nyt on toimittava rauhallisesti, ettei kruppi ja nuppi kipeydy. Puoli tuntia punnerrusta, puoli - 1 tunti lepuuttelua.
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: vn - 06.09.16 - klo:20:04
Asiaa puhut...näitä pitäisi ajoissa miettiä...
Olen päättänyt tehdä suursiivoa ehkä kovallakin kädellä, on vielä aloittamatta.
Yksi tähän liittyvä asia on sisarusteni kanssa pohdittava, kotimökin kohtalo.

Tänään ihan äsken yksi muistutus aiheeseen liittyen.
Oltiin kaksi tuntia puolukkametsässä, selkäni kipeytyi jo tunnin jälkeen... :icon_sad:
Otsikko: Vs: Ikääntymisen ikävyys, ja onni.
Kirjoitti: PekkaV - 07.09.16 - klo:05:57

   Vintille ei viedä mitään ellei tuoda kahta pois.