Ohoh, olenpas ollut kauhea täällä. Pyytäisin anteeksi, sillä kieli on terävää kuin fileerausveitsi. Ei kai ollut toista paikkaa, missä sitten sitä hirveää hätäännystään olisi voinut purkaa.
Näin kahta vuotta myöhemmin kiitän teitä aivan jokaista. Nämä vastaukset kyllä vastaavat, kun pää on sen verran veden pinnalla että jotenkin kellumalla nämä pystyy lukemaan.
Mutta sen. toteen, etten elämäni päivänä ole ollut yhtä järkyttynyt, yhtä kauhuissani, yhtä vilpitön. Te sitten jouduitte sen kestämään. Näkyy olleen joulu 2015 se omituinen, kun menin kirkkoon tyynen uskoni kanssa ja tulin ulos tietäen, että se nyt ainakin oli mennyttä.
.........
Täällä on paljon ajatusta, joka muistuttaa sitä turhaa trippiä ortodoksiseen kirkkoon. En voi sanoa ettei olisi varotettu, mutta varottajista EVL puolen väki kuuli vasta minulta kuinka paikallinen ort kirkko opettaa. Sehän on hajallinen diasporakirkko joka saattaa olla hyvin vaihteleva painotuksissansa. Etsin kai sitä armollista. Jumalaa tai jotain.
Penalle paljon kiitoksia, myös Öppiäiselle, ja mielessäni on Bo Giertzin ” Kalliopohjasta” vanhan kirkkoherran sanat nuorelle apulaiselleen: ” Lunastajaa ei valita itselle eikä hänelle anneta sydäntä.... Sydän, se on ruosteinen peltipurkki tunkiolla, todella suurenmoinen syntymäpäivälahja! Ja sitten tulee ihmeellinen Herra, tarttuu kävelykepillään siihen peltipurkkiin ja vie kotiinsa,.... Niin se käy.”
Ehkä käykin. Tiedä vaikka olisi jo tapahtunut. Tai tapahtuisi. Minä en ole se ” ihmeellinen herra”, pelkkä ruosteinen peltipurkki tunkiolla.