Tuomittavat teot, Taivasten valtakuntaan pääsyn esteenä, on Paavali pannut samalle viivalle kaikki. Jakeissa 9 - 11 löytyy niitä paljon. Ajatuksen syntejä ei mainita.
Jeesuksen sovitus pesee kaiken puhtaaksi veren ja hengen voimalla.
Viimeaikaikoina eräät ovat nostaneet miesten kanssa makaamisen muita pahemmaksi. Avioliittonsa rikkomista ei kai pidetä samanveroisena syntinä.
6:9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,
6:10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
Myös ahneus on päässyt tähän syntilistaan. En muista, olenko milloinkaan kuullut kenenkään saarnaavan ahneutta vastaan.
Ahneus on synti. Minkä tahansa synnin kääntäminen tai selittäminen synnittömyydeksi on myös synti, eli rikkomus Jumalaa vastaan. Tuo Paavalin lista synneistä ei taida olla edes tarkoitettu miksikään täydelliseksi syntilistaksi. Paavali on vain muutamia siinä luetellut.
Ihminen on hyvin taitava selittämään synnin hyväksyttäväksi.
Enhän minä mikään ahne ole, minä olen säästäväinen.
Kun synti selitetään pois, niin Kristuksen sovituskuoleman merkitys hämärtyy.
Kun ajattelen itseäni, niin huomaan, että sisimpäni vahvasti todistaa minulle, että en minä mikään kovin suuri syntinen ole, jos syntinen ollenkaan.
Havaintojeni mukaan monella muullakin on tämä voimakas sisäinen todistus itsessään.
Minulle tulee ajatus, että liekö ketään, jolta tämä sisäinen todistus puuttuu.
(Toki yliherkän omantuntoni johdosta omatunto on koko ajan likainenkin.)
Mutta tuntuu siltä, että tuo sisälläni asuva hyvä ihminen on kuin jonkinlainen suuri kasvain, joka pimittää minulta Kristuksen sovituskuoleman merkityksen. Tiedollisella tasolla ymmärrän, että tuo sisimpäni ei anna oikeaa signaalia todellisesta syntisyydestäni. Tämä hyvä ihminen sisälläni lienee syntiinlankeemuksen perintö minulle.
Koen olevani kiltti ja itsessäni hyvä ihminen ilman Kristustakin.
Raamattu taasen puhuu aivan toista, kuin tuo minun oma kokemukseni.
Kumpi on oikeassa, minä vaiko Jumala?
Raamatussa on erilaisia synniksi kerrottuja asioita, joista toiset tuntuu synneiltä, toiset ei niin kovin synneiltä tunnu.
Pitäisikö minun kysellä tunnemaailmaltani tai yleiseltä mielipiteeltä, mikä syntiä on?
Väitän, että ilman Raamattua ihmisellä ei ole kovin paljon omaa sisimpäänsä tutkimalla mahdollisuuksia erottaa oikeaa väärästä. Ja ilman synnin olemassaoloa ihminen ei voi löytää Kristusta ja päästä Jumalan yhteyteen.
Väitän myös, että jokainen ihminen on syntymästään asti perso kaikelle mahdolliselle synnille, mitä Raamatussa synniksi luetellaan. Elämän olosuhteet ja mitä kaikkia niitä tekijöitä sitten onkaan, jotka johtavat siihen, että toinen lankeaa helpommin toiseen ja toinen toiseen. Toinen on vahvempi toisessa, toinen taasen toisessa asiassa.
Maailmassa on esimerkkejä (myös Suomessa) viimeisen 100 vuoden aikana paljonkin, missä tavallisista ihmisistä tuli murhaajia, jotka harrastivat sen kaltaista tappamista, joka nykyään vallitsevan yleisen suomalaisen määritelmän mukaan myös tappamiseksi ymmärretään.
Ihmiseen on jotenkin sisikuntaan syöpynyt ajatus, että tappaminen on väärin.
Eräs tapa tappaa hyvällä omallatunnolla on julistaa ihmisgeenistön omaava olento epäihmiseksi.
Muistan, kun kauan sitten armeijassa kouluttaja sanoi, että vihollisen saa ampua, hän ei ole ihminen.
Toisen maailmansodan aikana käytiin myös tätä rajankäyntiä ja näin sitten tapettiin miljkoonia ihmisgeenistön omaavia olentoja määrittelemällä, että he eivät ole ihmisiä.
Rooman valtakunnassa kauan sitten tietämäni mukaan jossain oli tapa, että ei-toivottuja vauvoja heitettiin kuolemaan, koska vauvasta tuli ihminen vasta sitten, kun perheen isä tunnusti vauvan. (Tämän kuulin muistaakseni radiosta, en ole sitä tarkistanut).
Tätä ihmisen ja ei-ihmisen välisen rajanvedon tekee sitten kukin sukupolvi omalla tavallaan ja laittaa sitten omat rajansa.
Sitten tulee nämä laiminlyönnin synnit, jotka eivät synneiltä monestikaan taida edes tuntua.
Huomaan välillä pyykivän tietoisesti pois mielestäni selkeitä laiminlyönnin syntejä.
Miten kiero ja syntinen minä olenkaan ja kaiken lisäksi en juurikaan tunnemaailmassani koe olevani syntinen.
On tuo tunnemaailmakin läpeensä turmeltunut.
Väitän, että tunnemaailma on äärimmäisen huono apuneuvo Jumalan etsinnässä ja kuitenkin näyttää siltä, että sitä tuohon tarkoitukseen käytetään.
Aihe: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje 6. luku (Luettu 38533 kertaa)