Kirjoittaja Aihe: H-Y tiedottaa  (Luettu 1293 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
H-Y tiedottaa
« : 01.11.18 - klo:21:42 »
Herättäjä-Yhdistyksen hallitus päätti mm. vuoden 2022 herättäjäjuhlapaikkakunnasta.

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus piti syksyn ensimmäisen ja samalla järjestäytymiskokouksen lauantaina 13.10.2018 Helsingin Seuratuvalla. Kokouksessa päätettiin seuraavia asioita:

Hallituksen puheenjohtajana kaudella 2018–2019 jatkaa Tapani Rantala ja varapuheenjohtajana Kristiina Elenius. Hallituksen sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä jatkaa toiminnanjohtaja Simo Juntunen.
Herättäjäjuhlat vuonna 2022 päätettiin järjestää Seinäjoella yhteistyössä Seinäjoen seurakunnan ja Seinäjoen kaupungin kanssa.
Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2019 hyväksyttiin. Herättäjä-Yhdistyksen vuositeemana vuonna 2019 on rauha.
Kirjakauppa Oy:n väliraportti merkittiin tiedoksi. Lapuan toimitalon kiinteistöselvitys päätettiin laatia ja esitystä Kirjakaupan kehittämisen jatkotoimiksi valmistella.
Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja merkittiin tiedoksi. Vuoden 2019 vuosikokous päätettiin pitää Nivalan seurakuntatalolla osoitteessa Vapaudentie 3 perjantaina 5.7.2019 klo 15.30
Hallituksen kokousajat vuonna 2019 ovat 8.2., 30.3., 24.5., 5.10. ja 23.11. Hallitus kokoontuu tarvittaessa myös muina aikoina. Hallituksen talousseminaari pidetään 29.3.2019.
Yhdistyksen pöytäviirillä muistetaan yhdeksää herännäisyyden ja Herättäjä-Yhdistyksen kannalta merkittävää henkilöä. Toiminnanjohtaja luovuttaa viirit henkilöille vuoden aikana sopivissa tilaisuuksissa.
Toiminnanjohtajan katsauksessa hallitus merkitsi tiedoksi seuraavat asiat:
Henkilöstöasiat: Urpo Karjalainen jatkaa aluesihteerinä Pohjois-Suomessa heinäkuun 2019 loppuun asti. Simo Korkalainen toimii Kalle Hiltusen sijaisena heinäkuun 2019 loppuun asti ja vastaa herättäjäjuhlien valmisteluista ja aluetyöstä Itä-Suomessa.
Körttifoorumin 2018 aiheena oli Hengellinen Kuukauslehti 130 vuotta ja kristillinen media
Herättäjä-Yhdistyksen ja Suomen Lähetysseuran laaja yhteistyöneuvottelu Iso-Hylsy pidettiin syyskuussa Lapualla. Yhteistyötä kehiteltiin mm viestinnässä ja nuoriso- ja opiskelijatyössä.
Tampereen herättäjäjuhlien palautekooste käytiin läpi.
Talousraportti merkittiin tiedoksi. Herättäjäjuhlat onnistuivat hyvin myös taloudellisesti. Yhdistyksen taloustilanne on jatkunut kireänä.   
Hallitukseen kuuluvat kaudella 2018–2019 Helena Ahonen, Kristiina Elenius, Sanna Jukkola, Minna Kettunen, Elias Kvist, Pentti Lemettinen, Mauno Nivala, Tapani Rantala ja Outi Uusimäki.

Listätietoja hallituksen päätöksistä antaa toiminnanjohtaja Simo Juntunen, simo.juntunen@h-y.fi, 050 337 1535.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi