Tätä aihetta on sivuttu jo aiemmin, mutta asia on niin merkittävä, että aloitan siitä ihan oman keskustelun.
Olen kohdannut elämässäni ehkä poikkeuksellisen paljon eri kristillisten yhteisöjen uskovia ihmisiä. Olen tehnyt myös sen havainnon, että monet heistä eivät rakasta totuutta. Se tulee esille eri tavoin. Joku ilmaisee asian esim. niin, että "minä en lue muita kirjoja kuin Raamattua". Minusta se on aika itsekeskeistä ajattelua, kuvitellaan että voitaisiin yksin löytää ne valtavat rikkaudet, joista sadattuhannet ja miljoonat ihmiset ennen meitä ovat ravintonsa saanet. Totuuden rakkauden puute ilmenee myös siten, ettei haluta tietää, mitä toisessa yhteisössä opetetaan ja ajatellaan.
On tärkeää, että seulomme kaiken kuulemamme ja lukemamme, emmekä sokeasti usko yhteenkään auktoriteettiin, sillä kaikki ovat hairahtuneet jossakin kohden. Suosittelin kerran eräälle uskonystävälle (kuuluimme samaan seurakuntaan) kirjaa, joka itselleni oli merkinnyt paljon. Kun mainitsin kirjoittajan ja kirjan nimen, tämä henkilö tuohtui ja vastasi hyvin kiukkuisesti: "Minähän en semmoisia kirjoja lue!"
En tiedä yhtään kristillistä yhteisöä, missä avoimessa vuorovaikutuksessa ja ystävällisessä ilmapiirissä jatkuvasti pyrittäisiin kaikessa totuuteen.
