Elokuvissa kävin pari viikkoa sitten. Eilen melkein menin leffaan, mutta askeleet veivätkin taidenäyttelyyn, itse asiassa pariinkin. Joistain maalauksista ja kuvista tulee mieleen muistumia, hetkiä menneestä, idea johonkin uuteen. Tai intoa ja innostusta, hyvä olo, ajattelemisen aihetta, pakko päästä pois, surumuistuma, jonkin uuden avautuminen. Jotain synkeää ja ahdasta tunnelmaa. Tai valoisaa, vapaata ja avointa elämisen tunnetta. Joskus jotain ainakin sillä hetkellä yhdentekevää, ohitettavaa.
Noin 20 vuotta olen kuunnellut Sade Adun musiikkia, ja toissa iltana olisi ollut mahdollisuus kuulla ihan livenä. Innostuin, kun kuulin syksyllä Saden tulevan viimeinkin Suomeen. Vaan enpä ostanut lippua. Yhtäkkiä se ei tuntunut tärkeältä. Loistava konsertti-dvd minulla on. Loistava! Visuaalisesti kaikki kohdallaan suhteessa soittoon ja lauluun. Sellaisesta nautin, se vavahduttaa syvältä.
Kuvat ja musiikki ovat aika ajoin säväyttäneet minua melkoisesti. Esim. ensimmäinen kerta Bruce Springsteeniä Helsingin Olympiastadionilla vuonna 2003 jätti lähtemättömän muiston ja tunnelman ja kokemuksen mieleeni. Järjen tasolla en tiedä, mitä tapahtui, mutta edessäni istuneet lakosivat kuin vilja myrskyisessä rankkasateessa, kun kuulin yhden suosikkibiisini ensi sävelet ja sitten tajusin, että se se on! Jotain minussa purkautui ulos äänenä, jostain alitajunnasta, automaattisesti.
Keikka.. No jos Elton John viime kesänä Porissa lasketaan mukaan, niin siellä sitten, eturivissä. Siskoni otti parempia valokuvia kuin minä. Niitä sai ottaa luvallisesti kahden ensimmäisen biisin aikana. Yhdessä kuvassa Elton katsoo suoraan siskoni kameraan. Siskolla oli täsmälleen samanvärinen paita kuin Eltonilla.
Oopperassa kävin noin vuosi sitten.
Näytelmiä, erilaisia, näkee päivittäin ympärillään. Mutta oikeiden näyttelijöiden sellaisia en ole aikoihin katsellut.
