Kirjoittaja Aihe: Huhtiniemen tuntemattomat sotilaat  (Luettu 4970 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1546
Huhtiniemen tuntemattomat sotilaat
« : 22.10.06 - klo:02:24 »
Mun isä oli kahta päivää aikaasemmin täyttäny 20-vuatta kun joutuu sotahan.
Tappeli korin, uskonnon ja isänmaan pualesta: Kuurnapohojas, Rätykyläs, Purnujärvellä, Veitsijoella, Matikkalas, Pöyryniämellä, Vuasalamella, Muolaalla, Kivennavalla, Alesandrovskas, Valkeasaares, Riihisyriäs, Pihlaises, Talis ja Kaltaveren lohkolla.
Isän sotajotos kesti n. 5-vuatta, mutta ei loppunu miäles milloonkaa.
Äitini kertoi kerranki heränneesä yällä, kun isäni oli hänen kurkussaan. Kauhealla huurolla oli saanu isän irrottamahan otteensa. Oli häpeellen kertonu, että oli justihin kuristanu ryssää unessaan.
Toivottavasti painajaaset loppui kun pääsi hauran lepohon siunattuhun maahan.

Toivottavasti nämä Huhtiniämen tuntemattomakki löytävät pian omaastensa lua.
Venäläästen suurhyäkkäyksen aikana monelta loppui fyysiset ja henkiset voimavarat, jolloin lähärettihin silimittömähän pakohon.
Tällääsiä "sotarikollisia" tuamitti kenttäoikeus ammuttaviksi joukoolle varootukseksi huanosta kurista ja taistelu moraalista.
Aikamoosen uhurauksen nämä nuaretmiähet joutuivat isänmaallensa tekemähän.

"Meirät luatiin poljettaviksi porraspuiksi tulevaisuuren tähren", sanoi nuarukainen. "Miksi kapinoira sitä vastahan, kun tiätää, että se on totta? Mutta häpeän, että olin vain laho lankku, joka rusahti poikki ensi koetuksessa."
MIKA WALTARI
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Huhtiniemen tuntemattomat sotilaat
« Vastaus #1 : 22.10.06 - klo:14:58 »
Mietin itsekin asiaaa paljon. Ainahan on historian kannalta hyvä, jos asiat selvitetään. Inhimilliseltä kantilta mietittynä toisaalta on hyvä, että he pääsevät siunattuun multaan, mutta toisaalta olen miettinyt sitä, että samalla häpäistään maine, kun ovat sotilaskarkureita. Jos olisi kyse omista omaisistani, niin en tiedä, haluaisinko tuudittautua siihen harhakuvitelmaan (ja siihenastiseen tietoon, ei kuvitelmaan), että se jäi rintamalle isänmaan puolesta kaatuneena vai haluaisinko, että minulle tultaisiin sanomaan, että vaikkapa ukkini oli sotilaskarkuri ja teloitettiin. Toki saisin ukkini silloin tänne lähelle, mutta kuitenkin.

No, onneksi kuitenkin ukkini selvisivät sodasta ja samoin muutkin sukulaiset. Kaikkien isovanhempieni sisarukset selvisivät, osa haavoittui, mutta kuitenkin hengissä kotiin. Ei ole siten kovin läheisiä sukulaisia sankarihautausmaalla. Tosin Karjalaan jääneet hautausmaat jäivät surettamaan, siellä lepävät mummonkin pikkusisaret ja isovanhemmat. Mummon isä taas on jossain Ristiinassa, kun kuoli evakkomatkalla. Oli jo tuolloin sairas mies, ja osa pojista rintamalla, niin ei kestänyt, kun tuli joku keuhkotauti tms. Kuoli sitten matkalla ja haudattiin Ristiinaan, kun muu perhe jatkoi evakkomatkaansa. Mummon äiti kuoli sitten uuteen asuinpaikkaan 1960-luvulla. Niin eivät päässeet puolisot vierekkäin lepäämään.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1546
Huhtiniemen tuntemattomat sotilaat
« Vastaus #2 : 22.10.06 - klo:15:40 »
Minun pedagogiikkani on ankara. Heikkous on taottava pois. Minun linnoituksessani kasvaa nuoriso, jonka edessä maailma vielä vapisoo. Minä tahdon väkivaltaisen, käskevän, pelottoman, julman nuorison. Kaikkea sitä on nuorison oltava. Sen on kestettävä kipua. Siinä ei saa olla mitään heikkoa eikä herkkää. Vapaan, suurenmoisen pedon on loistettava sen silmistä. Vahvaksi ja kauniiksi minä tahdon nuorisoni...Silloin minä voin luoda uutta.
ADOLF HITLER
Näiren kriteerien mukaanenko olis suamalaasen sotilahan pitäny olla?

Ei näiren poikaparkojen kohtalossa omaasilla pitääsi olla mitään hävettävää.
Hävettävää pitääs olla joukkojen johtajilla, jokka turvautui tälläisiin äärimmääsiin tekoohin joukkojen hallinnassa. Onhan sitä armeijan omaatuntoa kolkuttanukki, kun ovat kaikki jäliet pyrkineet hävittämähän.
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Huhtiniemen tuntemattomat sotilaat
« Vastaus #3 : 22.10.06 - klo:20:33 »
Mutta kun todellisuus on toista. Myönnän kyllä itsekin, että olisin itsekin voinut olla rintamakarkurien joukossa, jos vastassa oli se mitä oli ja yksin olisin siellä ja kaikki muut kaatuneet. En voisi sanoa, etteikö kävisi mielessä, että nyt minä lähden vetämään. Siis ymmärrän täysin heitä ja sympatiani ovat heidän puolellaan, mutta kuitenkin pakko myöntää, että maailma on julma ja muistaa parhaiten sankarit. Itsekin myönnän olevani ylpeämpi heistä, jotka eivät livistäneet...ei Suomea enää olisi, jos kaikki olisivat karanneet. Kuitenkin ihmisiä ne olivat ne sotilaatkin, eivät ihmistä parempia myös heikkouksineen. Siksi en tiedä, kumpi vaihtoehto olisi omaisille parempi.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa Liisa

  • ex-ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1137
    • kotisivu
Huhtiniemen tuntemattomat sotilaat
« Vastaus #4 : 22.10.06 - klo:20:50 »
Pappani katosi sodassa -44. Siitä on kyllä tarinat kirjoitettu kuinka se kävi; kaukopartiomatkalla tulivat vihollisen tulituksen yllättämiksi järven jäätä ylittäessään. Pappa sai osuman ja jäi huutamaan muutaman muun haavoittuneen suomalaisen kanssa jäälle, kun muu porukka joutui pakenemaan takaisin tulituksen alta. Myöhemmin kun lähtivät ruumista hakemaan, ei sitä löytynyt.

Ei ole varmaa tietoa siitä räjäyttikö pappa lopulta itsensä käsikranaatilla jäälle, hautasivatko neuvostoliittolaiset jonnekin, vai veivätkö vankina mukanaan, ja ties minne pappa sitten päätyi. Kyllä tällainen vaivaa. Vielä vuosikymmeniä sodan jälkeen kuulemma kotiväki odotti poikaa, puolisoa, veljeä ja isää takaisin sodasta.

Nyt pappa olisi 83-vuotias. Vaikka en itse pappaa ikinä tuntenut, jotenkin helpottavaa se olisi minullekin tietää kuinka lopulta kävi. Puhumattakaan siitä mikä helpotus se varmasti olisi äidilleni ja äidinäidille.

Tässä valossa tuntuu tosi tärkeltä myös se, että Huhtiniemesta selvitettäisiin kaikki mikä selvitettävissä on, ja vainajat tunnistettaisiin. Häpeällistä tässä on esimiesten toiminta, teloitukset ja asian salailu - ei minusta karkuruus. Ihminen toimii omien kykyjensä mukaan, ei selän katkeamisesta pitäisi enää häpeää ristiksi ottaa.

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Huhtiniemen tuntemattomat sotilaat
« Vastaus #5 : 22.10.06 - klo:22:46 »
Löytyipäs joku, jota asia koskettaa (lähes) omakohtaisesti, vaikkei olekaan mahdollista, että henkilö olisi Huhtiniemessä. Saattaisihan se olla että Huhtiniemeen päätyneidenkin omaiset kohtaisivat mieluummin mahdollisuuden kohdata karu todellisuus kuin elää epätietoisuudessa.

Minusta on todella hieno juttu, että Suomessa vainajat on pyritty tuomaan kotipaikkakunnilleen sankarihautaan. Muistelen vain, että niin oli aika harvassa maassa. Tulee äkkiä mieleen laaja ristikenttä Normandiassa, jossa lukemattomat amerikkalaiset lepäävät. Siellä en ole käynyt, mutta Vantaalla (en ole varma, minkä kunnan puolta se on) olen vieraillut saksalaisten sotilaiden hautausmaalla. Se on huonosti hoidettu keskellä metsää, kun ketään ei enää kiinnosta asia, kun omaiset ovat Saksassa. Siellä lukee osassa hautaristeistä nimet, mutta osassa on vain "Eine deutsche Soldier" (yksi saksalainen sotilas) tai "vier (neljä) deutsche Soldier" (en muista menikö kirjoitus oikein). Venäläisten kohdalla taitaa asiat olla vielä hullummin, kun usein on vain taistelukenttien ääreen perustettu joukkohautoja omille(!) joukoille samoin kuin joukkohaudat vihollisille.

Muistan nähneeni jonkun artikkelin, jossa sanottiin, että tämä asia, sankarihautausmaat kotipaikkakunnilla, vaikutti Suomen sotamenestykseen ja piti motivaatiota yllä niin kotirintamalla kuin kentälläkin. Siis ei ratkaiseva seikka, mutta myötävaikutti asiaan kovasti. Yleensäkin suomalaisten taistelumieltä ja peräänantamattomuuttahan on tarjottu ratkaisuksi, kun epätodennäköinen voitto toteutui varsinkin talvisodassa.

Kauheita aiheita nämä, kunpa vain maailma säästyisi sodalta. Se vain ei taida koskaan onnistua, ainakaan jos on uskomista meidän kyyniseen lukion historianopettajaan. Hän sanoi, että sotia tulee aina olemaan. Diktaattoreja kaatuu, mutta uusia sikiää aina lisää, halusimme tai emme. Usein tarvitaan vain muutama höyrähtänyt, niin kaikki kärsivät.  Itse se opettaja on kuulema jo yli 40 vuotta, niin ei ensimmäisenä joudu eturintamaan, mutta meidän kohtalo ei ole vielä varma. Tuommoinen koiranleuka se oli. :wink:  No saas nähdä, mutta aina saa toivoa ja rukoilla parasta.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

HeinoM

  • Vieras
Huhtiniemen tuntemattomat sotilaat
« Vastaus #6 : 22.10.06 - klo:23:39 »
Vantaan Honkanummelle on haudattu kolmisensataa saksalaista ja Rovaniemen Norvajärvelle 2500 saksalaista Lapin sodassa kaatunutta vainajaa.

Suomalaisten kenttähautaamisesta: Ilona Kemppainen, Isänmaan uhrit. Sankarikuolema Suomessa toisen maailmansodan aikana. Bibliotheca Historica 102. SKS 2006. 280 s. (löytyy myös muiden maiden hautauskäytäntöjä)

Varmaan useista sotapäiväkirjoista, muistelmista yms. löytyy kuvauksia omien teloituksista sodan aikana. Esim. Jaakko Haavio: Ajalla vaaran vaivan ja Martti Turtola: Jääkärikenraali Einar Vihma - Ihantalan taistelun ratkaisija.

Isäni oli talvi- ja jatkosodissa, eikä ikinä pukahtanut niistä halaistua sanaa.
Sisareni kertoi, että hän sodan jälkeen kuuli avoimesta ikkunasta lentokoneen ääntä ja näki, kun heinätöissä ollut isäni heittäytyi välittömästi ojan pohjalle.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Huhtiniemen tuntemattomat sotilaat
« Vastaus #7 : 23.10.06 - klo:10:57 »
Olen kuullut isältäni sotajuttuja riittämiin.  Kannaltani on sama selvitetäänkö tuntemattomat haudat vai ei. Ne ovat menneitä asioita ja menneitä ei pitäisi kaivella. Sota on kauhea asia ja siellä tapahtuu kamalia. Ne, jotka ovat väärin tehneet sodan aikana, ovat varmaan siitä sodan jälkeen kärsineet. Rintamalla olleet miehet eivät selvinneet sodasta sen jälkeenkään. Aina palattiin ja jäljellä olevat veteraanit palaavat niihin asioihin, joita sodassa tapahtui, jotka kaivelevat mieltä ja sydäntä.
Acta, non verba.