2. Kirkko on parhaimmillaan armahtava ja inhimillinen, rohkea vastavoima kovuudelle ja ahneudelle.
Matteuksen evankeliumin 23. luvusta: He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettavaksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä he tekevät, he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuivat pidoissa mielellään kunniapaikalla…Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä, joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”
Nostamme liian usein itsemme muiden yläpuolelle kehumalla saavutuksiamme, oppiarvojamme ja varallisuutamme. Eräs pappi kertoi oivaltaneensa miten turhaa on kysellä kastelasten vanhemmilta tai vihkipareilta ammattia. Lääkäri tai juristi saavat helposti parasta palvelua.
Omilla ansioilla kerskuminen on eri asia kuin terve onnellisuus omista saavutuksista. Pappi puhui saarnassaan miten huippu-urheilija, miljonääri ja rovasti pyrkivät taivaaseen ja luulivat, että ansioluettelo avaisi portit. Rovasti kehuskeli hurskaudellaan, mutta taivaan portit pysyivät kiinni. Omilla ansioilla ja hurskastelulla kukaan ei pääse taivaaseen.
Ei tarvitse teeskennellä olevansa ns. uskovainen, kun arvostaa raamatun sanomaa rakkaudesta, lapsen ja heikon ihmisen arvosta, pahuuden ja tekopyhän itsensä korottamisen turmiollisuudesta.
**
Olin viikko sitten lähdössä aamulenkille. Televisiosta alkoi jumalanpalvelus Kangasalan kirkosta. Katselin sen alkua, mutta en voinutkaan lähteä. Kahden papin tapa puhua ihmiselle, kauniisti, rakastavasti ja lohduttavasti, ilman paatosta ja raamatun ulkolukua, suorastaan pakotti katsomaan ohjelman loppuun.
Lenkillä mietin pappien puheita ja ihmisyyden ydintä.
