Näinhän se menee meilläkin. Olen puolitoista vuotta Mattia nuorempi, ja nuorempana
' saan määrätä' .
Matti tekee kun käsketään, mutta ei itse juuri muuta kuin imuroi. Siihenkin hänelle tuli helpotusta kun ostin varsi-imurin jolla kierten pari kertaa viikossa näkymimmät roskat ja pölyt. Selkäni sietää sen.
Nyt Matilla on uusi kulkupeli, sähkö-avusteinen polkupyörä ja sillä hän lähtee tunnin lenkille joka päivä. Se on hänen 80-vuotislahjansa.
Minäkin ajoin autoa pitkästä aikaa kun sitä pyörää käytiin ostamassa. Matti pani minut rattiin jo mennessä ja niin sain tuntumaa yli puolen vuoden tauon jälkeen.
Hän palaili pyörällä ja minä mersulla.
En kyllä halua ajaa huonontuneen näköni takia. No, tyttöjä saatan tarvitessa kuskata meiltä kotiinsa kun matka on tuttu yli 40 vuoden ajalta, eikä sitä ole kuin 2 km.
Tänään olen vielä viluinen ja nuhjuisen oloinen , mutta en onneksi kovin kipeä, joten huomien meno saattaakin onnistua.
Kuuntelen Enni Mustosen Sotaleskeä. Siinä kuljetaan minulle tutuissa ja rakkaissa paikoissa.
Hki-Riihimäki-Lahti-Kouvola-Luumäki-Lappeenranta-Viipuri-Valkjärvi-Metsäpirtti, kaikki koskevat myös oman perheeni elämää.
Nyt ollaan Talvisodan alussa. Moneen kertaan olen näistä lukenut ja kuullut, mutta yhä kiinnostaa.
