Juuri näin! Kun maamme työikäisen väestön taloudellinen huoltosuhde vammaisiin, päihdeongelmaisiin, mielenterveyspotilaisiin, vanhuksiin ja eläkeläisiin pienenee, niin miten toimitaan, jos rahaa ei riitä kaikkien hoitamiseen? Ketkä siinä tapauksessa saavat hoitoa vai annetaanko evoluution ja luonnonvalinnan hoitaa passiivisessa eutanasiassa tämän ongelman?
Tuotapa tuota.
Nykyisin työelämään astutaan km 10 vuotta myöhemmin kuin isoisän aikaan, jolloin valtaosa aloitti työnteon kun oli suoritettuna kansakoulu ja jatkoluokat. Silloinen työ oli kuluttavampaa, joten kun pienviljelijän kainuulainen poika, pienviljelijä- metsuri sanoi että olen vaan lopussa, niin kyllä oli kanssa ja äkkiä kuoli pois. Tämän opin Kuntoutussäätiöllä. Tästä syystä eläkeikäraja nostettiin. Hyvin moni olisi myös työhaluinen, olisin itse ainakin!
Mielenterveyspotilaita, mikäli ajatellaan eläköityviä, ei tule enempää kuin jokseenkin se prosentti skitsofreenikoita joista sitten ei likikään kaikki ole huomispäivän eläkeläisiä, ja bipolaarihäiriöisiä, joita on jokunen prossa enemmän. He todin ovat taivaallisesti työkykyistä väkeä. Muu puhe ja kauhistelu hälyyttävästi lisääntyneistä siitä- tästä- tuosta ihmeoireesta merkitsee äärettömän harvoin eläköitymistä.
Kehitysvammaisesta valtaosa aivan hinkuaa työelämään, ja perehdyttyään he myös tekevät työnsä hyvin. Esimerkiksi liikenteessä vammautuneet haluaisivat mielellään kuntoutua.
..................
Pitäkää te siellä työelämässä joka työyhteisön ilmapiiri niin asiallisena ja kohteliaana, että työt myös tulevat tehdyiksi. Päästään niistä burnout- ja depressiosaikuista, joilta lopun perin joku luiskahtaa sille eläkkeelle puolivahingossa! Ja se lapsen hankkiminen ei ihan riitä, siitä tarttis tulla veronmaksaja joskus maailmassa.
Väitän vanhan ämmän varmuudella, jotta se huoltosuhde jotenkin pelittää. Ehkä tässä saatamme hiljotellen jotain toimittaa me epäkelvot, vaikka tosi on että mieluiten minä olisin täältä pois, ja tuosta syystä. Syömästä toisten leipää. Että kyllä kai se Hollannin reisu eteen tulee, kun en minä jaksa. En minä itsestäni, paitti että kyllästyn.
Se on totta, että niin monesti tuon olen kuullut että täällä olis parempi ilman sinua, kun oot niin
tur- ha.