Nykyisen tietämykseni, kokemuksieni, ja vakaumukseni mukaisesti en hyväksy aktiivista eutanasiaa. Palliatiivisen hoidon saattaminen sille tasolle, että potilas käytännössä on täydessä unessa viimeiset päivänsä, on jo toteutettu useiden tuttujen syöpäpotilaiden kohdalla. He olivat perheemme ystäviä. Viimeisiksi päivikseen he saivat valita niin runsaan kipulääkityksen että he olivat oikeastaan unessa sen johdosta - herätettävissä kyllä, jotta voitiin huolehtia perustarpeista, kysyä toiveita, ja vieraiden käydessä. Tätä vaihtoehtoa sai itse toivoa, siitä kerrottiin, ja kysyttiin, mitkä ovat omat toivomukset sillä joku tahtoo pysytellä virkeämpänä. Tällöin kipulääke voidaan antaa tarvittaessa, tämän vaihtoehdon ovat valinneet esimerkiksi kuolevat pienten/nuorten lasten vanhemmat mieluummin, jotta saisivat olla mahdollisimman hereillä ja virkeitä lasten vieraillessa. Oman kurssikaverini Elinan "hyvästä kuolemasta" kannattaa lukea Siltalan toimittama "Elinan kirja". Se on todella hyvä, vaikka itse pelkäsin etten kestäisi sen lukemista.
Mellä siis on jo, kipulääkkeiden väsyttävän vaikutuksen tähden, käytännössä valittavissa lähes "aktiivinen eutanasia" jossa ketään ei ole tarpeen tappaa. Viimeisinä elinpäivinään nämä, muutoinkin väsyneet ihmiset olivat levollisia, lääkkeen ansiosta, he olivat itse valinneet tämän vaihtoehdon, ja siinä heitä aivan oikein kuunneltiin, kysymys esitettiin silloin, kun syöpäkivut olisivat tehneet olosta sietämättömän, ja elinaikaa joka tapauksessa enää joitakin päiviä.
Kipupumpuilla voi säädellä tätä itse, joten autonomian tunne säilyy. Muistyan myös jo 1980-luvulta potilaan, joka tahtonsa mukaan sairasti terminaalivaiheen yksin kotonaan ja käveli (!) niin kauan kuinj kykeni läheiselle terveysasemalle saamaan kipupiikin, jonka sai aina kun tahtoi, sillä asema päivysti ympärivuorokautisesti. Tapasin hänet siellä pariinkin kertaan päivystysaikaan. Hän halusi näin, ja näin tehtiin.
Itse menen siskoni kanssa maanantaina allekirjoittamaan vanhempiemme hoitotahdon. Selvitetään muitakin juttuja, siis he haluavat jo nyt siirtää mökin meille, mistä nyt taas systerin kanssa sovittiin että kuin vain mutta siihen ei kajota, vaikka tulisi mikä, ennen kuin ollaan tilanteessa jossa he tosiaan ovat kuolleet ennen meitä, mistä sen tietää. Sitten taas minä tykönäni olen sopinut itseni kanssa että se koetetaan viime vääntöön säilyttää siskon perheelle, lapsille se on rakas ja minä siitä viis piittaan. Omat lapsuusmuistoni kuuluvat kokonaan muualle.
En oikein voi ajatella, että elämä kuuluu meille itsellemme. En ajattele itseäni itseni omana.