...et pecca fortier?

[Pena]

Kiitos pitkästä sepustuksestasi, ikävöivä! Kyllähän tuollaisella historialla jo ikävää kertyykin. Eikö ikävää vasten näytä ilokin kirkkaammalta?

[Riitta-mummi]

 
 Sinun sairaskertomuksesi on yksi monien joukossa tällä foorumilla. Niillä oli oikein oma palstakin, mihin lie uumeniin joutunut.

Tämä osoitti että vaikeakaan fyysinen vamma ei rajoita aineetonta olemustamme.

Lahjakkuus ei taida kun lisääntyä niillä joilla sähkö pätkii välillä päässä.
 Meidän Basso on
ollut epileptikko puolet elämästään ja on alkavasta dementiastaan huolimatta edelleen
älykkäin koira jonka olen tavannut
. Älä nyt loukkaannu kun vertaan koiraan. Se on kyllä monen ihmisen veroinen.

Tervetuloa kaikkine puolinesi! Sydämestään toivottaa: Riitta

[Leena]

Kiitos pitkästä sepustuksestasi, ikävöivä! Kyllähän tuollaisella historialla jo ikävää kertyykin. Eikö ikävää vasten näytä ilokin kirkkaammalta?

No jeps, kertyy. Kiitos kärsivällisyydestä!  Minä nimittäin oikeastaan vasta nyt kun saatiin tasapaino paremmaksi, huomasin, kuinka suuresti kohtausten pelko on rajoittanut elämääni.  Tietty kun toisiin voi kuolla, ja toisiin taas liittyy se ikävä käyttäytymisen muutos jolla pelästyttää ihmiset tahtomattaan, ei oikein rohkene liikkua kuin sellaisessa seurassa joka on ne nähnyt, tietää ja tuntee. 

Seppos tuolla selvitti että sairaus pitää nöyränä väkisin, ja lisäksi se kummasti pelkistää elämänarvoja. On pakko ajatella, mikä lopulta on tärkeää, ja sillä tavalla se paradoksaalista kyllä saattaa jopa helpottaa elämää.

Ja Riitta, olen jossakin määrin täällä saanut perehtyä Basson persoonaan, ja minulle on suuri kunnia saada jakaa tämän mainion luontokappaleen kohtalo! Joitakin historian suurmiehiä tiedän voitavan rivittää meidän jälkeemme, mutten kyllä muista ketä. Ja hyvin monta suurenmoista koiraa, tiedän!

[Riitta-mummi]

Dostojevskin muistinkin, mutta uskon sankarit Paavali ja Muhammed näyttävät olevan myös goolattuna. Monia muitakin olen rekisteröinyt, mutta en muista. Alkaa tuo muisti
heiketä!

Basso: rehellinen, uskollinen, rakastava, lempeä, hoitava, palvova, terapeutti!

[Pyryharakka]

Kiitos Ikävöivä, että kerroit itsestäsi. Ja jos joskus tapaamme, ei mahdollinen ärtymys tai muukaan meitä säikytä, kun tiedämme mistä on kysymys. Tähän sakkiin varmasti mahtuu yhtä sun toista.

Tuosta nöyryydestä / ylpeydestä. Näin vähän aikaa körttiläisyyttä, körttejä ja foorumia seuranneena luulen, että nöyryyden ylpeydestä ei varmaan ole kovin monella kyse. Jossakin ketjussa siitä on sanailtu enemmän ja vähemmän, mutta se on ollut voittopuolisesti vain muutaman foorumilaisen sanailua. Ne körttiläiset, joihin olen voinut tutustua eivät tekeydy nöyriksi tai ylpeiksi.

[Jarru]

Olipa aika puhutteleva kirjoitus Ikävöivältä. Rupes mietityttämään, että mitenkä tässä elämässä pitäis olla, että ois parhain päin. Tuudittaudun siihen, että toistaiseksi riittää, että uhraan ajatuksen moiselle mahdottomuudelle.

[Leena]

Minä taas oletan, että ortodoksit, katoliset ja luterilaiset ovat pääsosin samaa mieltä synneistä, olivatpa ne superia tai ihan tavallisia.

Menee taas vähän ekumeenisen keskustelun ja toinen toisemme ymmärtämise pohdinnan puolelle, mutta protestanttiset kirkot eivät käsittääkseni nimeä ns kuolemansyntejä --- vai mitä ovat suomeksi "kardinalsynder" joita on seitsemän? Se ortodoksikaverini selvitti että on jotain juuri kullekin ihmiselle itselleen tyypillistä...yksi on ylpeä, toinen ahne... minä kyllä pystyn hyvin useampaan...nähdäkseni useimmat... toisaalta se Heinimäen kirja oli vähän sinnepäin, hauskasti tosin,  mutta on aikaa siitä kun sen luin, enkä tiedä, ovatko katoliset kirkot enää juuri sitä mieltä että yksi synti olisi toista vakavampi.
. Kiirastuleen roomalaiskatoliset uskovat yhä, mutta onko näillä enää linkitystä, en todella tiedä. Tahtoisin kyllä tietää.
Luther taisi ajatella että  ihminen lankeaa vakavimpaan syntiin jos hän ei enää luota siihen että Jumala on hyvä.

Tästä taas on Faulhauber (kertokaa kuka se oli jos tiedätte tost noin vaan- löysin vain sitaatin, enkä jaksa nyt kollata wikipediaa) sanonut, että moni on kadottanut uskonsa Jumalaan koska ensin on menettänyt uskonsa ihmisiin.  Samoin moni on löytänyt uskonsa siihen, että Jumala on hyvä, kohdattuaan ihmisen, joka on poistanut katkeruuden hänen sydämestään.
Olisiko kristityn kutsumus, kuunnella hiljaa, ymmärtää ja osoittaa rakkautta, kuinka itselle on mahdollista, ja kuinka missäkin tarvitaan?

Muistelen sitä viisasta pappia, joka ei suostunut sanomaan minulle että juu, kyllä Jumala johdattaa, ties mistä syystä. Tästä puhuimme myös, hyvistä teoista, ja hän sanoi, että Kristus tuomiolla tunnistaa omat tekonsa... jäi mielikuva kristitystä kuin rännistä joka päästää Jumalan rakkaden virtaamaan lävitseen kohti sitä joka sien tarpeessa on... silloinhan ei ole merkitystä sillä millainen ränni on ulospäin... ruosteinen ja vino toimii, jos ei ole tukkeessa...

No, alkaa jo näkyä että nukuin huonosti ja kädet turposivat kun viikonlopun tein "puutarhatöitä"..se on hommaa kun terassi sentään on aika pieni ja kasveja on sitten kolmessa kerroksessa, ei, neljässä- viidessä.

[mt]

Menee taas vähän ekumeenisen keskustelun ja toinen toisemme ymmärtämise pohdinnan puolelle, mutta protestanttiset kirkot eivät käsittääkseni nimeä ns kuolemansyntejä --- vai mitä ovat suomeksi "kardinalsynder" joita on seitsemän? Se ortodoksikaverini selvitti että on jotain juuri kullekin ihmiselle itselleen tyypillistä...yksi on ylpeä, toinen ahne... minä kyllä pystyn hyvin useampaan...nähdäkseni useimmat... toisaalta se Heinimäen kirja oli vähän sinnepäin, hauskasti tosin,  mutta on aikaa siitä kun sen luin, enkä tiedä, ovatko katoliset kirkot enää juuri sitä mieltä että yksi synti olisi toista vakavampi.
. Kiirastuleen roomalaiskatoliset uskovat yhä, mutta onko näillä enää linkitystä, en todella tiedä. Tahtoisin kyllä tietää.

Katolisen kirkon katekismuksessa (engl. laitos, kappaleet 1040-1032) opetetaan niin, että vähäisemmistä synneistä puhdistautumattomalle seuraa puhdistus kiirastulessa. Tässä kohdassa siteerataan Gregorius Suurta:

As for certain lesser faults, we must believe that, before the Final Judgment, there is a purifying fire. He who is truth says that whoever utters blasphemy against the Holy Spirit will be pardoned neither in this age nor in the age to come. From this sentence we understand that certain offenses can be forgiven in this age, but certain others in the age to come.

Tästä taas on Faulhauber (kertokaa kuka se oli jos tiedätte tost noin vaan- löysin vain sitaatin, enkä jaksa nyt kollata wikipediaa) sanonut, että moni on kadottanut uskonsa Jumalaan koska ensin on menettänyt uskonsa ihmisiin.  Samoin moni on löytänyt uskonsa siihen, että Jumala on hyvä, kohdattuaan ihmisen, joka on poistanut katkeruuden hänen sydämestään.

Michael von Faulhaber, saksalainen kardinaali ja arkkipiispa?

Mt

[Riitta-mummi]

Faulhauberin teesi ei ole toiminut kylläkään minulla.

Mitä useammin olen pettynyt ihmisiin, sitä enemmän tarvitsen Jumalan apua.

Katkeruuttani ei poistanut ihmisten hyvyys tai ystävyys. Yksin rukous sen aiheuttajan ja itseni puolesta vihdoin toi tuloksen, ja prosessia pidän yhä yllä. Päivä paistaa jo lämpimästi ja olen kuin "Ellun kana", vain lepään ja nautin.

Muuten olen liiankin kova puuhaamaan ja ahkeroimaan. Laiska olen vain pohtimaan
turhan tarkkaann Syvällisiä Kysymyksiä. Ne eivät minua elätä, vaan elämä, päivän matka kerrallaan.

[Leena]

Ehkä ihmisiltä joskus odottaa liikaa. Minua on kyllä autettu - kai on käynyt mäihä, ja sen olen kyllä pannut Jumalan piikkiin, tuli apu mitä tietä tulikin. Jaa niin, onhan päinvastoinkin käynyt, mutta niistä on autettu yli.