Kiitos vinkistä. Vaan kirjastosta tai ystäviltä niitä sitten löytyy, jos joskus tulee todella tarvis. Omistaminen omistamisen vuoksi on ruvennut viime aikoina ällöttämään yhä enemmän, meitä molempia.
Heränneen kansan vaellusta lienee varsin hyvin kirjastoissa. Asiallisessa kunnossa olevan sarjan löytää myös varsin helposti antikvariaateista.
Mitä kirjojen omistamiseen tulee, olen aikoinaan ollut jossain määrin samalla kannalla. Kirja oli käyttöesine, pokkari riitti. Sittemmin mieli muuttui ja aloin arvostaa laatusidoksia, jotka kestävät lukemista, muuttoja sekä kuljetuksia epämääräisissä kantovälineissä. Omistaminen taas on välttämätöntä, koska kirjaa ei useinkaan ole kirjastosta saatavissa riittävän nopeasti esim. tiedon tarkistamista varten. Tällöin kirja esineenä on edelleen sisältönsä pakkaus.
Nykyisin arvostan ja säilytän eräitä kirjoja myös esineinä, joita ei voi korvata toisella saman painoksen kappaleella. Tällöin kirjassa on merkkejä entisistä omistajista, useimmiten sukulaisista. Nimikirjoitus, ex libris ja vastaavat merkit personoivat kirjan. Personoitu kirja ei ole pelkästään sisällön pakkaus, vaan myös historiallinen dokumentti. Kun tällainen kirja siirtyy nuoremmille sukupolville, sen arvo esim. sukulaisuusidentiteetin kannalta saattaa olla arvaamattoman suuri.
Mt