Muistan vielä' kun väittelin tästä kasiysi. Oikeastaan kiinnostavaa, ettei silloin koko kysymystä tullut mieleen liittää koko tutkimukseen. Kaikki muu vastaava kollattiin, sairaudet jotka haastavat itsetuntoa, koulukiusaaminen, yhteisöstä syrjäyttäminen. Tämä oli teema jota ei vain ollut olemassa. Nyt ihmettelen sitä. Kun vielä tuo on ihan tunnettu asia... kaikki "erilaiseksi" syntyminen on nuoruusiässä ankara koettelemus. Ite tiesin olevani "erilainen" jollain mystisellä tavalla, ja se olisi voinut olla kauhean vaikeaa, mutta minulla oli harvinaisen fiksut vanhemmat. Tietty siksikin, että suurista lapsiparvista ja vanhemmasta päästä, tiesivät ettei "tuo ole tervettä" ja kuitenkin ne erotti mikä "on pelkkää kiukuttelua". Solti se epäömääräinen syyllisyys sai minut tunnustaman ja tunnustamaan lopulta koko olemassaoloani syntinä. No puolensa; osasin aikuisena ripin merkityksen taatusti... mutta kun myöhemminkin olen yrittänyt ripittäytyä siitä että olen epileptikko... se pappi ei kyllä ottanut sillä kertaa sitä vastaan...
No, sairaana tulee jaariteltua... mutta luultavasti tiedän, millaista olisi ollut, jos olisi rakastunut tyttöön. Ja mennyt jotakin 13vee posket helottaen sanomaan että tiedäks äiti, siis tuo Maija on sitten kummallisen i-ha-na... se kun oli oikeasti Pekka... olisi tainnut jäädä kertomatta. Häpeähän ne murskaa. Ja mietin tässä yhtenä puhteena maatessani, kuinka jännä on, että meillä on omatunto ja yliminä jota ei oikeastaan kukaan käytä kun se on vain se superego... hahhaa, sopii kyllä analyytikoille minä mietin kun ne teki Bonhoefferista kaistapäätä, mene hiivattiin senkin super-ego, ja på svenska se oma-tunto on sam-vete. Sam-vete saa haavan, kun rikkoo yhteistä normia, se on oikeastaan sam-vete joka kokee häpeää ja över-jag syyllisyyttä...
överjag on se mikä oikeastaan on omatunto-käsitettä vastaava.
