ien voimien suojassa".
Varo hyvä ihminen, et tiedä mitä pyysit!
No pientähän se tietysti, että oli mestaripianisti, soitti Mozartin sonaatteja jo kymmenvuotiaana, väitteli 22-votiaana kirkon olemuksesta, varsin peritunnustuskirjallinen ops, 24-vuotiaana veivasi Heideggerista dosentuurikirjoituksen jota vieläkin yritetään ymmärtää. Siis, että viisaan tuntuista on teksti, mutta kuinkahan tavallisella älyllä varustettu tästä repii mitään...Akt und Sein! Jos joskus haluaa rypeä itsesäälissä, niin hyvä. Akt nd Sein esille. Ja oli vuotta liian nuori saadakseen pappisvihkimyksen niin ei oikein tiedetty minne tuollainen otus sijoitettaisiin, niin lähettivät varuilta mahdollisimman kauas eli USA:n Theological Seminaryyn. Oli jo siinä vaiheessa kolunnut puolen maailmaa, puhui viittä kieltä sujuvasti ja treffit oli Gandhin kanssakin jo tehtynä, jäivät toteutumatta kun natseista oli tietty haitta. Tällainen ylinuori närväpää kaiken osaava kosmopoliitti vähän joitakuita hatuttikin. Mutta hän oli ennen muuta
h-i-l-j-a-i-n-e-n ihminen, sillä isä Bonhoeffer kasvatti pesueensa niin että jokaisesta turhasta sanasta piti sinun tekemän tili isän kammarissa iltapuhteella, eikä siinä taidettu vitsaa säästää vaikka kuinka kehutaan lämminhenkiseksi kasvatusta - on uudessa Bethgessä jo lisäilyjä ja asioita selitelläänkin. Ja se mies - se osasi kirjoittaa. Se osasi ajatella! Käätää Schöpfung und Fall suomen kielelle - siinä olisi kulttuuriteko vailla vertaa. Sen teen jos en pysty ensi syksynä kutistamaan tai opettamaan.
Aina löytyy pianisteja, runoilijoita, teologeja ja filosofeja vailla äärtä ja laitaa. Ei se tässä ole juttu. Hän oli ymmärtänyt, niin näyttää, jotakin kristittynä elämisestä - että Kristus on elämän "perimmäinen realiteetti" siinä vähän Freud-shampoolla kuurattu psykiatri nieli ennenkuin meni alas, kyllä...mutta hänellä oli kyky opettaa, ja niin että kun ajatukset kypsyvät, niitä ymmärtää. Ja ääreestäns nöyrä ihminen, jolla oli kykyä kestää jaksottaiset masennuspuuskansa, ja jokin ihan selvä taito asettaa toiset itsensä edelle. Ja taju siitä että kaikki koskee tätä elämää. Ja urheus perustaa koko Tunnustuskirkko...Finkenwalde...maanalainen opetus sittemmin.
Ja hän halusi elää! Ja kun pakosuunnitelma on laadittu - kaikki on selvää - hän laskee päiviä, tunteja, melkein jo minuuutteja - jok pääsee ujuttautumaan vierelle ja kuiskaa: Veljenne Klaus pidätettiin. He hirttivät herra Majuri von Hasen aamulla - enon! Siis - jotakin uutta on tullut ilmi -- koko perhe on vaarassa. Ei mitään pakenemisia sinlle, Dietrich Bonhoeffer - sinä jäät taistelemaan tähän lohduttomaan loukkoon, keskitysleirejä ankeampaan...ja siellä on kirjoitettu "Hyvien voimien suojassa". Kunnes hän katoaa - ja jokainen tietää, mitä se merkitsee. Ja viimeinen ihana päivä tuo jo toivon - kunnes hän pitää jumalanpalvelusta vankien pyynnöstä - niin, voiko niin tehdä, kun joukossa on ateistikin? Kas - hän tulee itse pyytämään, että jos pastori sentään... ja sitten panttivangit pyytävät samaa... ovi riuhtaistaan auki: Vanki Bonhoeffer, valmistautukaa seuraamaan! Kuulustelut - viimeinen yö - sateentihkuinen Flossenburgin keskitysleiri. Ja rukoileva mies... vielä kerran hän pysähtyy tiellään hirttolavalle,, vielä jotakin asiaa on Jumalalle. Kristittynä eläminen kysyy joskus urheutta - ei - aina. Ei pullistelua, vaan hiljaista, päättäväistä, toiset etusijalle asettavaa päättäväisyyttä. Siinä ei ole aikaakaan ajatella itseään.
Minä kadehdin sitä nöyryyttä, joka kykenee tuohon kaikkeen, sillä sitä hän oli jos mitä --- pienellä paikalla jos kuka. Jos lukee niitä viimeisiä runoja, ja sitä epätoivoa ja siitä lohdutuksen löytämistä, sen kyllä näkee.
Tiedän ettei Jumalalla ole kaksosia - identtisiä ainakaan - vain vähän hajanainen sisarusparvi. Mutta tuossa oli jotakin josta en pääse irti loppuelämässäni. Ehkä en edes tahdo. Olla edes vähän sinnepäin - sitä minä kitisen, milloin en uhkaa että ellei, niin minäminäminä
Jaa jaa...mutta kysyivät...
