Itsetunnosta...

[Leena]

Taidan tarkoittaa itseäni. 

Äh, voihan sen sanoa ääneen (miten kirjoittaessaan sanoo ääneen?)  Minun kans on ollut toivoakseni ainakin helpompi tulla toimeen sen jälkeen kun tosissani säikähdin tuota kohtaa.  Se on niin totta niin totta (jos on se kohta jossa sanotaan että kieli syttyy Helvetin tulesta...pieni tuli, ja sytyttää suuren metsän).  Joskus itsetunto oli siitä kiinni että sai viimeisen sanan joka väännössä.  Olen kovasti etsinyt vaihtoehtoja.

[seppos]

Ai se kielen synti -juttu on siellä. Itsetuntoni kohoaisi monta senttiä jos oppisin muistamaan mitä on missäkin. Oli hyvä kun se sinne jäi.  Ei kaiken ääneen sanomista tarvita. Kinkkinen kohta itselleni.  Mutta onko itsetunto sitten siitä riippuvainen että saa sanoa viimeisen sanan, vaikka miten ilkeästi? Ei voi olla, silloin ei ole enää puhe ainakaan terveestä itsetunnosta - enkä nyt tarkoita teitä tässä.  Taidan tarkoittaa itseäni. 

Minusta asia on juuri toisin päin. eli hyvällä ja terveellä itsetunnolla ei ole tarvetta sanoa viimeistä sanaa.

Vaimon kanssa keskustellessa on kuitenkin pieni poikkeus tähän, eli tulee sanoa se viimeinen sana "kyllä rakkaani"

[Salis]

Minusta asia on juuri toisin päin. eli hyvällä ja terveellä itsetunnolla ei ole tarvetta sanoa viimeistä sanaa. Vaimon kanssa keskustellessa on kuitenkin pieni poikkeus tähän, eli tulee sanoa se viimeinen sana "kyllä rakkaani"

Minä taas tunnen muutaman sotahullun äijän, joiden itsetunto rapistuu heti, kun tosipaikka tulee eteen. Jopa kertausharjoituksissa nää sotahullut on yleensä aivan äimän käkenä. Olen ihmettelyt tätä kummallista luonnenpiirrettä: Ensin uhotaan ja kun tosipaikka tulee, luhistutaan.

[santtu-62]

...Modernin miehen ongelma …
… Siteeraan ohessa anonyymiksi jäävän lääkärikollegani tekstiä suljetulta keskustelupalstalta hänen nimenomaisella luvallaan:
Niin, ihanteet muuttuvat. Kun ennen John Wayne ratsasti kohti auringonlaskua takanaan kasa kuolleita roistoja, nykyään mekkoeinari ajaa ilta-auringossa ekologisella polkupyörällään, kypärä tietysti päässä, terapiaistuntoonsa takanaan kasa läpikäymättömiä tunteita ja traumoja.
Minä kyllä tiedän, kumpaa leffaa haluan katsoa.
Pahuuden anatomia 

Pahuus, hulluus, poikkeavuus
Hannu Lauerma
EDITA – Helsinki
2009
s.57
___________________________________________________________________________________________________________
Niin, myös minä tiedän. Kumpaa elokuvaa katsoa, mutta se jääköön salaisuudeksi.

[myyrä]

Niin...perinteinen miesmalli lienee, ettei tunteita näytetä. Mieluummin tehdään vaikka kasa ruumiita. Moneltakohan itsemurhalta olisi vältytty vaikka menemällä terapiaan?

länkkärifani

[Pirska]

...Modernin miehen ongelma …
… Siteeraan ohessa anonyymiksi jäävän lääkärikollegani tekstiä suljetulta keskustelupalstalta hänen nimenomaisella luvallaan:
Niin, ihanteet muuttuvat. Kun ennen John Wayne ratsasti kohti auringonlaskua takanaan kasa kuolleita roistoja, nykyään mekkoeinari ajaa ilta-auringossa ekologisella polkupyörällään, kypärä tietysti päässä, terapiaistuntoonsa takanaan kasa läpikäymättömiä tunteita ja traumoja.
Minä kyllä tiedän, kumpaa leffaa haluan katsoa.
Pahuuden anatomia 

Pahuus, hulluus, poikkeavuus
Hannu Lauerma
EDITA – Helsinki
2009
s.57
___________________________________________________________________________________________________________
Niin, myös minä tiedän. Kumpaa elokuvaa katsoa, mutta se jääköön salaisuudeksi.

"---mekkoeinari ajaa ilta-auringossa ekologisella polkupyörällään, kypärä tietysti päässä, terapiaistuntoonsa takanaan kasa läpikäymättömiä tunteita ja traumoja.---"   

[santtu-62]

...Modernin miehen ongelma …
… Siteeraan ohessa anonyymiksi jäävän lääkärikollegani tekstiä suljetulta keskustelupalstalta hänen nimenomaisella luvallaan:
Niin, ihanteet muuttuvat. Kun ennen John Wayne ratsasti kohti auringonlaskua takanaan kasa kuolleita roistoja, nykyään mekkoeinari ajaa ilta-auringossa ekologisella polkupyörällään, kypärä tietysti päässä, terapiaistuntoonsa takanaan kasa läpikäymättömiä tunteita ja traumoja.
Minä kyllä tiedän, kumpaa leffaa haluan katsoa.
Pahuuden anatomia  

Pahuus, hulluus, poikkeavuus
Hannu Lauerma
EDITA – Helsinki
2009
s.57
____________________________________________________________________________________________________________

Eräät foorumilaiset ovat saanet yllämainitusta tekstistä kuvitelman että minä olisin lääkäri, koska erehdyksissäni olin tekstin väärin kopioinut. Kysymys on kuitenkin Hannu Lauermaan lääkärikolleegasta. Pahoittelen virhettäni.

Terv. Benkku

ps. minun ammattini ei ole lääkäri.

[Viisveisaaja]

  Modernissa miehessä on kyllä paljon hyvääkin ja minusta keskusteleva ja kuunteleva mies ei ole ihan nössö, vaikka ei olekkaan kuin John Weine tai Humbleberg Bogarthi tai joku.

Olisi ikävää jos miehet vain olisi sellaisia äkkivääriä ukkotyranneja, kun aina vaan jyrähtelisi ja lapset ja nainen juoksisivat.

Toisaalta jotain siistii on vanhoissa filmeissä, kun nais mies erot ovat niin suuret.
Mies on se sankari ja nainen itkee ja mies lohduttaa.
Sitten niissä filmeissä on tosi hyviä luonnenäyttelijöitä, jotka tosi sielukkaasti tulkitsevat omia osasuorituksiaan.
Esimerkiksi tollanen filmi kuin Aarresaari, jonka ostin jostain kirjakaupasta on täynnä toinen toistaa vahvempiä näyttelysuorituksia. Ei nää nykynäyttelijät Bratit ja muut ikinä yllä moiseen.

[Leena]

Ihmisen usko voi olla hyvin heikko, hauras ja arka - ei mitään suuria saavutuksia. Sitä tukehtuu kateuteen kyllä kun joskus... no niin.
 
Mutta ei se suinkaan tee ihmisestä itsessään heikkoa, haurasta ja arkaa.
On kyllä melkoinen harhanäky jos sellaisia kuvittelee  Suoraan sanottuna toisinaan toivon, että olisikin niin. Olisikin edes vähän arempaa ja hauraampaa. Vähän harvemmin sillä meiningillä liikenteessä että minähän tässä tarskäyttelen hengiltä sitä mukaa kun vastaan tulevat, minäminäminä. 
Siitä asenteesta on valovuosien matka arkaan ja ikävöivään uskoon, joka näkee ihmisen jokseenkin sellaisena, kuin hän on.

Jumalan edessä.
Mutta ikävä kyllä toisten ihmisten edessä myös joskaan ehkä ei omissa silmissään

Loukkasin tahtomattani meidän uutta sairaanhoitajaa ja pyysin anteeksi - hän kertoi "antavansa aina takaisin" joten ei hätää.
Kun joskus vielä saisi sanotuksi ettei se ole tarpeen -  täällä meillä. 
Hätää kyllä herää siitä että pitää miettiä kuinka antaisi takaisin.
Sittenhän minä taas annan takaisin herrajesta, pitäähän minullakin joku tila olla. Ja eikös minun pidä saada olla sellainen kuin olen!
Jos minua huvittaa olla ilkeä niin eikös minua hyväksytä...enkös minä saa...enkös minäminäminä saa...

Ei pidä. Valitettavasti.
Ei kukaan edes kestä mitä hyvänsä.

Kasvaa rakkaudessa kohti iankaikkista elämää.
Jos se onnistuukin vain hyvin alhaalta?

[PekkaV]

Ihmisen usko voi olla hyvin heikko, hauras ja arka - ei mitään suuria saavutuksia. Sitä tukehtuu kateuteen kyllä kun joskus... no niin.
 
Mutta ei se suinkaan tee ihmisestä itsessään heikkoa, haurasta ja arkaa.
On kyllä melkoinen harhanäky jos sellaisia kuvittelee  Suoraan sanottuna toisinaan toivon, että olisikin niin. Olisikin edes vähän arempaa ja hauraampaa. Vähän harvemmin sillä meiningillä liikenteessä että minähän tässä tarskäyttelen hengiltä sitä mukaa kun vastaan tulevat, minäminäminä. 
Siitä asenteesta on valovuosien matka arkaan ja ikävöivään uskoon, joka näkee ihmisen jokseenkin sellaisena, kuin hän on.

Jumalan edessä.
Mutta ikävä kyllä toisten ihmisten edessä myös joskaan ehkä ei omissa silmissään

Loukkasin tahtomattani meidän uutta sairaanhoitajaa ja pyysin anteeksi - hän kertoi "antavansa aina takaisin" joten ei hätää.
Kun joskus vielä saisi sanotuksi ettei se ole tarpeen -  täällä meillä. 
Hätää kyllä herää siitä että pitää miettiä kuinka antaisi takaisin.
Sittenhän minä taas annan takaisin herrajesta, pitäähän minullakin joku tila olla. Ja eikös minun pidä saada olla sellainen kuin olen!
Jos minua huvittaa olla ilkeä niin eikös minua hyväksytä...enkös minä saa...enkös minäminäminä saa...

Ei pidä. Valitettavasti.
Ei kukaan edes kestä mitä hyvänsä.

Kasvaa rakkaudessa kohti iankaikkista elämää.
Jos se onnistuukin vain hyvin alhaalta?

" kyllä kun joskus... no niin. "

Niin mitä?

[Leena]

" kyllä kun joskus... no niin. "

Niin mitä?

Kun   sanoo taas jotain viisasta. Yritin lopettaa, mutta kun jää pahasti koukkuun, se on todella vaikeaa. Siis, että on ihmisiä ja kristittyjä ja sitten vastaan kävelee kristitty ihminen. Katumus ja kiitollisuus?  Suositeltu asenne natsien kellarissa kun viimeisen kerran on kohdannut rakastettunsa, kun kukaan ei kerro mitään, mutta oikeastaan jo tietää. Nukahtaa ja herää - kaikki mennyt on kadonnut, herää täynnä jonkinlaista viime päivien kauhua, kun ei enää oikein tiedä kuka onkaan, ja ihmiset ovat sen toisilleen valmistaneet...ja ja selittää että oppikin ihan uutta   . Että olipa hyvä kokemus  

Ja oma usko on ihan   .    On helppoa sanoa että älä vertaile, kyllä se Jumala sinustakin pitää. Ei se voi pitää ainakaan yhtä paljoa. Ja ettei pitäisi saven sanoa valajalleen mitään.
Sanonpas! Ja kerran vielä sanon monta   siitä asiasta.

[santtu-62]

Hyvää huomenta.

Ihmisen usko voi olla hyvin heikko, hauras ja arka - ei mitään suuria saavutuksia. Sitä tukehtuu kateuteen kyllä kun joskus... no niin

Minusta ihmisen usko on hyvin heikko, hauras ja arka. Jos minä sanoisin että uskoni on vahva eikä se ole hauras eikä myös arka.

Niin enemmin tai myöhemmin minulle kumminkin osoitettaissiin kuinka vahva on uskoni.
Siksi apostoli Pietari puhuttelee minua aina, ja se sama kukko...

ps.kateus, yksi kompastus kivi ihmisen elämässä.

[Leena]

Hyvää huomenta.

Minusta ihmisen usko on hyvin heikko, hauras ja arka. Jos minä sanoisin että uskoni on vahva eikä se ole hauras eikä myös arka.

Niin enemmin tai myöhemmin minulle kumminkin osoitettaissiin kuinka vahva on uskoni.
Siksi apostoli Pietari puhuttelee minua aina, ja se sama kukko...

ps.kateus, yksi kompastus kivi ihmisen elämässä.

Niinhän se on, mutta hirveän ikävä, huomaan.  En vielä ole oikeastaan ollut järin kadehtivainen mutta nyt minä kadehdin  niin että tukehdun. Ja se oli vielä hyvä ihminenkin. Ja rohkea. Ja. en viitsi jatkaa.

[Jampe]

En jaksa lukea koko ketjua, mutta minulla olisi ratkaisu tähän itsetunto-ongelmaan.  Nimittäin aivan oikein luteriaisuudessa ja körttiläisyydessäkin puhutaan että ihminen on maan matonen. Mutta vain suhteessa hengellisiin asioihin ja saavutuksiin!  Tämä ero on mielestäni tärkeä ero ainakin ihmisen mielenterveyden kannalta. Voin olla vaikka kuinka hyvä esim. työssäni, tai voin tietää jostain asiasta enemmän kuin kukaan, tai voin olla aikaansaava, ahkera ym. ym.  Mutta HENGELLISISSÄ asioissa olen , kuten Juhani sanoo;- pelkkä paska!

Tietenkin on syytä olla maallisissa asioissakin nöyrä, muttei liian nöyrä!  Sanoisinko nöyrähkö!

Ei siis tarvitse välttämättä sekoittaa itsetuntoa loassa rypemiseen kunhan ymmärtää että se puhe maan matosista tarkoittaa 90%:sti saavutuksiamme hengelliseltä kannalta katsottuna.  Jos alkaa mieltää itsensä persoonanakin matoseksi, niin sitten on jo syytä korjata ajatuksiaan.

[sadetta]

Tietenkin on syytä olla maallisissa asioissakin nöyrä, muttei liian nöyrä!  Sanoisinko nöyrähkö!

Ei siis tarvitse välttämättä sekoittaa itsetuntoa loassa rypemiseen kunhan ymmärtää että se puhe maan matosista tarkoittaa 90%:sti saavutuksiamme hengelliseltä kannalta katsottuna.  Jos alkaa mieltää itsensä persoonanakin matoseksi, niin sitten on jo syytä korjata ajatuksiaan.

Aivan, ei tarvitse ryhtyä kynnysmatoksi ihmissuhteissa tai työpaikalla. Luonnonvoimien edessä olemme aika pieniä matosia.