Joku sanoi kerran että körttiläinen itsetunto on todella huono.
Pikkusiskonikin on ihmetellyt kun virsissä veisataan kokoajan kuinka ihminen on kurja syntinen, huono ja paha, mutta toisaalta pitäisi uskoa itseensä ja omata hyvä itsetunto että pärjää maailmassa. Oon aikoinaan rypenyt tosi kovassa synnintunnossa ja tunsin itseni todelliseksi maan matoseksi kauan. Nykyään yritän uskoa ja luottaa itseeni, pitää itseäni enemmän arvossa, tykätä itsestäni. Eikö Jumalakin meitä rakasta ja Hän on luonut meidät joten miten voisimmekaan olla jotain kauhean ala-arvoista?
Sanotaanhan yhessä siionin virressä että "anna selkeä itseni tunto". Eli mää näkisin sen sillai että körttiläisyys ei käske omaamaan huonoa itsetuntoa vaan että huono itsetunto ei körttipiireissä ole rikos.?
Mitä noi Körttimummot horisee??
Siis musta on tosi kiva kun löytyi tää painotus huonoksi ja pieneksi tulemisesta täältä körttifoorumista.
Jotenkin niin olen aina tajunnut asian olevan, mutta lestadiolais ja muissa piireissä pyörineenä on tullut vastaan sellaista opetusta, että me oikein uskomassa ja muut ei, sitä on yllättävän monessa eri kristillisessä piiripienipyöriiporukassa.
Minusta on levollista tulla pieneksi ja huonoksi Herran armon alle.
Se vaatii kylläkin hyvää itsetuntuo ja vaatimattomuutta ja muita hyveitä.
Kuitenkin siitä kumpuaa kivasti lähimmäisten rakastaminen oikealta tasolta ja Jumalan armo tulee suureksi ja Jumala saa enempi tilaa.
Silleen enempi tilaa, kun tuntuu että jotkut huutaa ja pomppii ja yrittää Jumalaa tekemään kaikenlaista, vaikka sillä tavalla he juuri eivät saa tekemään Jumalaa mitään.
Kun tulee pieniksi, niin Jumala saa tilaa ja hän vaikuttaa eikä oma itse.
Pooh taas menee liian vaikeaksi pähkäilyksi aamutuimaan.
Mutta pieneksi ja huonoksi tuleminen ja sen tunnustaminen omalla kohdallaan vaatii kyllä hyvän itsetunnon. :roll:
