Ankea sateinen aamu, ja yksi orava surkean märkänä ynnä kaksi lintua säleiköillä perin pörhötyksissään kaikki.
Mitäs kun tänne saapuu vierasoravia, ja minä katson itsekin hämmästyneenä, niitä on, apua, neljä! Hirvittävä rähäkkä, ja kaksi outoa, laihaa ja surkeaa koettaa kaivaa siemeniä niistä lampuista, jotka on, viimekesäiset elokuuvalot jotka on testaamatta vieläkö toimisivat. Ehkä niissä on jotain joka muistuttaa käpyä tms sillä Onni ja Ottohan eivät haksahda, niiden ei tarvinnut ikinä.
Nuo uudet arat taisivat häätää lopulta Onnin ja Oton! Onni katsoi minua sydäntäsärkevästi, kun se vetäytyi ovensuuhun ja kutsuin sitä, nimeltä, se käänsi päätään ja koetti ilmenteerata että asiat ovat hullusti. Minun olisi pitänyt ottaa se sisälle kun kerran kesytin niin pitkälle. Liikkeet olivat niin sähäkät ja syöksyä äkkinäiset etten nähnyt mikä viilettää missäkin, ja meteli oli mainittava. Mutta pakokauhu sisällä iskee ennen pitkää niin luulen. Se oli toista kun oli ovi selkoselällään päivä paistoi ja saattoi juoksennella velipojan kanssa vähän sinne sun tänne.
Viimeisenä matolla kyhjötti arka orava, vieras, Oton näköinen muttei murskan ystävä, ja laihempi. Vein sille pähkinöitä, mitä minä muutakaan voin tehdä. Nälkähän niiden on. Se söi vapisevana pälyillen ympärilleen.
Aurinkoisella säällä täällä ei liiku kuin Onni ja Otto, sateella pakenee vierasta väkeä. Näinköhän siilipesä kelpaisi oravaiselle en tuota tiedä. Ateriat katoin, nyt on taas hajujäljet pesty pois ja maisema muuttunut, mutten voi tänne houkutella siiliä kastumaan ja vilustumaan. Nyt on pesä sateelta suojassa ja hauskassa mutkassa, vähän kuin ei oltaisi terassilla.
Näin tapahtuu ja tässä on rakastamisen vaara kun rakastaa villiä olentoa josta ei ole normitusta, tee niin tee näin. Tekee varmasti väärin kun syöttää, sitä tarkoitan, kun opettaa väärää tietoa oravanelämän kovista totuuksista, itsekästä kai oli tämä, minä en ymmärrä muuta kuin sen, tuo villi minun sydämeni nyt vain on vienyt.
Koira olisi helpompi.
